Pohjoisemman Suomen keskus Oulu mielletään teknologian aallonharjalla ratsastavaksi moderniksi kaupungiksi. Vielä 1960-luvulla oli kuitenkin toisin. Hevoset ja tallit hallitsivat idyllistä maisemaa aivan kaupungin keskustan kupeessa sijaitsevassa Heinäpäässä.
”Siellä hevonen näkyi kaikkialla. Lumityöt ja muut askareet tehtiin hevosilla. Se oli ihmisen työpari”, muistelee Heinäpäästä Pohjoismaiden voitokkaimmaksi raviohjastajaksi ponnistanut Jorma Kontio, 68. Hän on taituroinut urallaan yli 11 000 täysosumaa.
”Hevosia oli pihapiireissä, ja ne kuuluivat oleellisena osana elämänmenoon. Innostuin heti pienenä niin tosissani hevosista, että ollessani parivuotias, äidin piti kattaa ruokalautaseni lattialle ja asettaa viltti ylleni loimeksi. Siinä tuolin alla sitten söin. Ihan niin kuin hevonen tallissa”, kertoo toinen heinäpääläinen ravilegenda, Kontion jälkeen maamme toiseksi eniten ykkössijoja saalistanut ohjastaja Antti Teivainen, 61. Hänen voittosaldonsa on 8 150.
Kontio, Teivainen, Korven klaani... Heinäpään panos raviurheilulle on ollut jättiläismäinen. ”Jos olisin syntynyt johonkin suureen kaupunkiin tehtaan varjoon, ei alan valinta olisi ollut yhtä luonteva”, kiittelee synnyinsijojaan Teivainen. Kontio on samaa mieltä.
”Kasvuympäristö oli uran kannalta paras mahdollinen. Isälläni Mikolla ja sedälläni Laurilla oli hevosia, mutta Oulussa oli muutenkin tekijämiehiä. Allan Korpi totta kai, ja Siiroilla oli kaupungin toinen ravikuningas, Puhemies. Se toinen oli Lauri-sedän Eri-Poika.”
Sekä Kontiolle että Teivaiselle raviuran valitseminen oli selviö jo varhain, vaikka jääkiekko- ja jääpallokaupungissa elettiinkin.
”Luokallani oli kärppäläisistä Pekka Arbelius ja Kari Suoraniemi, mutta oma lätkäharrastukseni jäi, kun kaukalossa alkoi tulla vastaan koko ajan vain isompia kavereita. Moni ikätoveri ihmetteli hevosinnostustani, mutta päivääkään en ole katunut”, kertaa Teivainen.
Kontio sai ajolisenssin jo 14-vuotiaana. Lupa heltisi viidellä markalla, eikä kursseja vaadittu. Tätä ennenkin Kontio oli ehtinyt laskemaan kilpaa, sillä säännöt olivat tuolloin joustavat.
”Ensimmäisen startin ajoin poikkeusluvalla 13-vuotiaana. Hevonen oli Ulla-Maija ja paikkana Raahen jääravit. Kärryt olivat keltaiset”, Kontio muistaa.
Seitsemän vuotta Kontiota nuorempi Teivainen joutui käymään ajolupansa eteen virallisen kurssin.
”16 vuotta kun täytti, pääsi kursseille. Äimäraution silloinen johtaja Olli Koskela toimi opettajana, ja kuri oli kova. Teoriapuolella mentiin rimaa hipoen läpi, sillä kirjallisessa kokeessa sai olla virheitä kuusi ja minä vastasin viiteen väärin.”
Lupa tuli, ja ura alkoi isä- Teuvon omistamalla Gontsharilla vuonna 1977. Ensimmäinen startti ei vielä menestystä tuonut, mutta pian rikkoontui kuparinen.
”Kurkotettiin Gontsharin kanssa tasaisesta rintamasta voittoon. Silloin tuntui, että taivas aukeaa. Palkinto oli 700 markkaa. Se maksettiin käteisellä ruskeassa kirjekuoressa, kuten noihin aikoihin oli tapana.”
Kaksikon mukaan ennen vanhaan raveissa oli nykyistä enemmän urheilujuhlan tuntua. Kengät kiillotettiin jo edellisiltana, ja päälle valittiin asianmukaiset vetimet.
”Raveissa oli silloin leppoisa tunnelma. Kerran pääsin tuomarina ja kellottajana toimineen naapuritalon miehen kanssa toimitsijatorniin raveja seuraamaan. Naapuri tuoksahti alkoholille, ja kun hevoset starttasivat, joutui vieressä seisonut tönäisemään häntä ja huomauttamaan, että kello käyntiin, ne juoksevat jo”, nauraa Teivainen.
Kontion mukaan ravireissutkin taitettiin mutkattomasti. ”Kun isä kävi kilpaa ajamassa, lastattiin hevoset ja lapset auton lavalle. Siellä sitä kavioiden keskellä istuttiin.”
Kontio lähti 1970-luvun puolivälin haminoissa etelään isompien raviratojen äärelle. Teivainen pitää häntä ladun avaajana. ”Oli helppo mennä perässä, kun tuttu mies oli näyttänyt, että isommissakin ympyröissä voi pärjätä.”
Sittemmin raviura on kuljettanut parivaljakkoa maailman ääriin, mutta Heinäpää on säilyttänyt merkityksensä.
”Aina Ouluun saapuessa tulee hyvä mieli. Tuntuu, että palaa kotiin”, summaa Teivainen.
Artikkeli on julkaistu alunperin MTV.fi -sivulla.
