Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Petri Salmela ja Kari Vaaraniemi ovat olleet Jaakko Alamäen tärkeimmät oppi-isät raviurheilun saralla

    Raviurheilu yhdistää Jaakko Alamäen perhettä. Kaikki perheenjäsenet osallistuvat omalla panoksellaan valmennustallin toimintaan.
    Jaakko Alamäki on viihtynyt jo yli 20 vuotta Bodenissa.
    Jaakko Alamäki on viihtynyt jo yli 20 vuotta Bodenissa. Kuva: Jaakko Alamäen albumi

    Pohjois-Suomessa sijaitseva Tornio ei ole ravipäivillä mitattuna raviurheilun suuralueita. Torniolla on ollut kuitenkin suuri merkitys ravivalmentajien kasvualustana. Niin Timo Nurmos, Petri Salmela kuin Kari Vaaraniemi ovat aloittaneet ravivalmentajan uransa Laivakankaalta käsin.

    ”Olen itsekin miettinyt useasti miksi piskuisesta Torniosta on lähtöisin monta maailmanluokan ravivalmentajaa. Olisiko syynä vanhat ja vankat raviperinteet”, pohtii Torniosta lähtöisin oleva nykyisin Bodenissa valmennustallia pitävä Jaakko Alamäki.

    Loppuvuodesta 44-vuotta täyttävälle Alamäelle tuli kuluvana keväänä täyteen 20 vuotta Ruotsissa. Ensikosketus Ruotsiin oli Kari Vaaraniemen Bodenin filiaali. ”Minä olin Karin Ruotsin filiaalin ensimmäinen työntekijä. Olin Bodenissa kahdeksan hevosen kanssa Karin valmentaessa pääosaa hevosistaan kotipaikallaan Torniossa.”

    Bodenin paremmat palkinnot ja filiaalin hieno menestys käänsivät Vaaraniemen toiminnan piakkoin päälaelleen. Toiminta keskittyi Bodeniin, ja Kari Vaaraniemi suoritti ruotsalaisen ammattivalmentajan tutkinnon. Alamäki muistelee lämmöllä ensimmäisiä vuosiaan Ruotsissa.

    ”Karilla oli useampi V75-tason hevonen, jolla pääsimme kiertämään lauantairaveissa. Se oli todella mukavaa aikaa.”

    Kari Vaaraniemellä on ollut suuri merkitys Jaakko Alamäen hevosuraan. Ei pelkästään ensimmäisenä työnantajana, vaan Vaaraniemi tarjosi yläasteikäiselle Jaakolle ensimmäisen kosketuksen käytännön raviurheiluun. ”Perheessämme ei ollut sen suurempaa raviurheilutaustaa. Isän kanssa tuli käytyä katsomassa raveja yleisöalueen puolelta Laivakankaalla. Siitä innostus jollakin tapaa lähti.”

    Kari Vaaraniemen kotitila sijaitsee ainoastaan muutaman kilometrin päässä Jaakko Alamäen lapsuuden kodista. Toisella kymmenellä ollut Jaakko suuntasi ravikärpäsen purtua Vaaraniemen tallille. 90-luvun alussa Petri Salmela vuokrasi Vaaraniemeltä karsinoita, ja Salmelalla sekä Vaaraniemellä on ollut suuri vaikutus Alamäen hevosuraan.

    ”Juoksin yläasteikäisenä kummankin perässä haluten oppia mahdollisimman paljon raviurheilusta. Jälkikäteen ajatellen taisi sekä Karilla että Petellä olla välillä hermo koetuksella nuoren pojan kysymysten ja innostuksen kanssa”, naurahtaa Jaakko Alamäki kiitollisena 30 vuoden takaisille muistoille.

    Vaikka Jaakko Alamäen sydän paloi raviurheilulle, ei raviammattilaisuus ollut kuitenkaan päällimmäisenä mielessä. Suoritettuaan lukion aloitti Jaakko tietojenkäsittelytieteen opinnot ammattikorkeakoulussa. Vuoden opintojen jälkeen Jaakko nosti kädet pystyyn koulunkäynnin suhteen.

    ”Tietojenkäsittelytieteen opinnot eivät olleet minua varten. Samoihin aikoihin Kari alkoi suunnitella Bodenin filiaalia, ja sillä tiellä ollaan vieläkin.”

    Kari Vaaraniemellä työskentelyn jälkeen Jaakko päätti aloittaa oman tallin pidon Bodenissa. Suoritettuaan ruotsalaisen ammattivalmentajantutkinnon on Jaakko toiminut ammattivalmentajana vuodesta 2010 lähtien. Tällä hetkellä Bodenin radalla sijaitsevassa tallissa on kymmenkunta valmennettavaa. Viime vuosina tallin tienestit ovat olleet puolen miljoonan kruunun tietämissä. Valmentaja suhtautuu realistisesti tallinsa menestykseen.

    ”Toki en pistäisi hanttiin parempaa menestystäkään. Taso on kuitenkin melko kova Bodenissa. Sekä kotiradan valmentajien että suomalaisvieraiden toimesta.”

    Ei pidä kuitenkaan luulla, että Jaakko olisi tyytymätön ravivalmentajan uraansa. Työssä jaksamista auttaa koko perheen mukanaolo tallin päivittäisissä askareissa.

    ”Puoliso työskentelee 75 prosenttisesti Bodenin raviradan ravikoulussa sekä varustemyymälässä. Sen ohella hän työskentelee tallissamme 100 prosenttisesti”, naurahtaa Jaakko ruotsalaisen puolisonsa roolista tallin arjessa.

    Pariskunnan 11-vuotias tytär Alva Alamäki on aloittanut menestyksekkäästi poniohjastajauransa, josta isä on selkeästi ylpeä. Raviurheilu onkin koko perheen yhteinen asia. ”Ravitallin pito on elämäntapa. Perheen ollessa mukana tallin toiminnassa, auttaa se luonnollisesti jaksamaan tehdä pitkää päivää hevosten kanssa.”

    Boden on Ruotsin pohjoisin ravirata. Ravipäiviä on ohjelmassa kuluvana vuonna vajaat 40 kappaletta. Lähin rata etelämpään on 170 kilometrin päässä sijaitseva Skellefteå. Jaakon mukaan Boden tarjoaa riittävät kilpailumahdollisuudet tavallisille hevosille.

    ”Meillä on keskimäärin kolmet ravit kuukaudessa. Ei täältä tarvitse itseasiassa lähteä kovin usein reissun päälle. Palkinnothan tavallisissa raveissa ovat oikein hyvät. Mikäli tallissa olisi lauantailähtöjen hevosia, olisi Boden vähän turhan syrjässä.”

    Vaikka Bodenin sijainti on hieman syrjäinen, paikkaa valmennuspaikkojen taso ja laatu pohjoista sijaintia. Alamäki kehuu Bodenin valmennuspaikkojen laajuutta sekä ylläpitoa.

    ”Vähän aikaa sitten laittoivat vielä kuntoon tänne oikein hyvänlaisen mäkivalmennuspaikan. Lisäksi löytyy hiittisuora ja paljon erilaisia metsälenkkejä. Kaviourakin on käytössä, useimmiten kuitenkin tulee ajeltua muilla valmennuspaikoissa. Olemme tyytyväisiä täällä oloomme. Jossakin vaiheessa oli ajatuksia lähteä etelämpään. Perheemme viihtyy kuitenkin pohjoisessa.”

    Haastattelun lopuksi puhe kääntyy aivan muihin asioihin kuin hevosiin ja raviurheiluun. Bodenin ravirata ja Ruotsin raviurheilun keskusjärjestö järjestivät keväällä elämäntaparemonttikurssin, jolle Jaakkokin osallistui. Kolmen kuukauden kestoisen kurssin aikana käytiin läpi muun muassa ruokavaliota, suoritettiin kuntotestauksia sekä laadittiin henkilökohtainen harjoitteluohjelma. Jaakko laihtui kurssin aikana peräti 11 kiloa.

    ”Monta vuotta oli mielessä, että pitäisi alkaa kuntoilemaan. Ei sitä vaan saanut otettua itseään niskasta kiinni työpäivän jälkeen. Yhteensä 16 henkilöä osallistui kurssille. Kurssin järjestäminen on jälleen yksi osoitus Bodenin raviradan hyvästä ja tehokkaasta organisaatiosta.”

    Vaikka peruskunto oli Jaakolla päivittäisen ravitallilla työskentelyn ansiosta kohtuullinen, tulivat kuntotestien heikohkot tulokset kuitenkin yllätyksenä Jaakolle.

    ”Pudotettuani painoa sekä aloitettuani säännöllisen kuntoilun jaksan tehdä töitä paljon paremmin. Alkaa olla ikää jo sen verran että täytyy huolehtia kunnostaan nuoruusvuosia paremmin. Käymme kolme kertaa viikossa puolison kanssa kuntosalilla”