"Iso kiitos faneille, sydäntä lämmittävää huomata miten tärkeä hevonen Evartti heille on" – kuoleman porteilta noussut kuningas loimitettiin voittajana
"Hienot tunnelmat, ei osaa muuta sanoa."Hallitseva ravikuningas Evartti kärsi vakavista terveysongelmista helmikuun alkupuolella. Puristuksiin jääneen ohutsuolen leikkaus pelasti orin hengen ja taustajoukkojen tärkein tavoite oli saada ori säilymään hengissä ja elämään normaalia hevosen elämää. Kilparadoista tuskin kukaan uskalsi haaveilla pitkään aikaan.
Evartti nousi elävien kirjoihin, ja luultavasti kaikkien yllätykseksi on jo kilpaillutkin viidesti "uuden elämänsä" aikana. Sen ajanjakson ensimmäinen voitto tuli juhannusperjantaina Power Parkin raviradalla. 2 100 metrin ryhmäajo sujui kilometriaikaan 23,0 ja ykköspalkinto oli 5 000 euroa, mutta se tuskin merkitsi taustajoukoille juuri mitään tunteikkaalla hetkellä.
"Hienot tunnelmat, ei osaa muuta sanoa. Voittaminen on aina hienoa, mutta on niin syvistä vesistä noustu tähän, että jo osallistuminen on hienoa. Tammoja ollut viitisenkymmentä tälle kesälle ja toivotaan, että lisää tulee. Jospa Evartti jättäisi kavionjälkensä raviurheilun myös jälkeläistensä kautta", Evartin hoitaja ja "kaikki kaikessa", Jutta Ihalainen kertoi voittajahaastattelussa.
"Iso kiitos faneille, sydäntä lämmittävää huomata miten tärkeä hevonen Evartti heille on. Viestejä on tullut pitkin maata. Varmasti osaltaan heidänkin ansiota on, että Evartti on nyt tässä pisteessä", Ihalainen kiitteli.
Ohjastaja Santtu Raitala kertoi, että vielä talvella ajatukset olivat jossain aivan muualla kuin voittajakehässä.
"Talvella oli ongelmia ja Antin (Ojanperä) ja Jutan ja omistajien kanssa puhetta, että ei väliä mitä hevonen raveissa enää saavuttaa. Kunhan saadaan Evartti siihen kuntoon, että se voi elää omassa karsinassaan ja viettää hyvää hevosen elämää."
"Tänään hevonen oli hyvä ja saatiin optimaalinen lähtö. Rakennetaan hevosta nyt hiljalleen eteenpäin."
Mahdollinen tulevaisuuden isojen kisojen hevonen Hipsun Poju antoi kovan näytön kapasiteetistaan. Heikki Mikkonen suuntasi valmennettavallaan keulapaikalle ja lopussa valjakko karkasi muilta.
Väliajat 19,5-23,5-20,5 tuottivat uuden ennätyksen kilometriajalla 22,8 uran ensimmäisellä maililla.
"Hevosella on usein omia ajatuksia päässä, mutta tänään oli kaikki hyvin. Painetta oli niin paljon, että ei voinut ajaa muuten kuin keulasta", Mikkonen kertoi voittajahaastattelussa.
Savon Syndikaatti -tallin omistama 6-vuotias on voittanut uransa 30 startista viisi ja kerännyt lähes 29 000 euron voittosumman.
"Yritetään viedä hevosta eteenpäin vielä parempiin kisoihin", Mikkonen kuvaili.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



