Magic Monday -vihjeet: Onko nimi enne?
Tämän viikon Magic Monday rantautuu Turkuun ja Joensuuhun. T65-pelissä on vielä tänä maanantaina tarjolla 50 000 euron jackpot, ja Päivän Pari -pelissä kymppitonnin bonus. Ravinetin rivi laaditaan Turussa kilpailevan Rikastuvan varaan.
Tästä linkistä Veikkauksen sivuille (linkistä aukeaa Ravinetin vihjesysteemi)
T65-1: Avauskohteen suosikilla kummittelee laukan vaara, joten laajempi rastitus on paikallaan. 4 Kopran Suhari on kykyhevonen sarjoihinsa, mikä on nähty viime starteissa. Viimeksi se oli painelemassa varsin ylivoimaiseen voittoon, mutta säikäytti laukkaamalla maalisuoralla. Myös edelliskerralla oli hapuilua loppusuoralla. Ravia polkiessaan ruuna on paha lyötävä, mutta Kopran Suhari on edelleen altis epäonnistumisille.
12 Suvilei on myös laukkaherkkä, mutta kahdessa viime startissa se on ehtinyt voittoon vielä alkulaukkojen jälkeenkin. Viime torstain kisassa se eteni lähtölaukan jälkeen ensin johtavan rinnalle, jatkoi keulaan etusuoralla ja voitti helposti.
Pikkupaussilta palaava 2 Camassi on muihin suosikkeihin verrattuna ravivarmempi tapaus. Se lähtee lisäksi hyvin ja pääsee valitsemaan taktiikkaa.
Lähdön parhaimmistoon kuuluu myös 6 N.P. Turbo, joka palaa Camassin tavoin pieneltä huililta. N.P. Turbo on jaksava menijä, sillä esimerkiksi toissa kerralla se kierteli koko matkan kolmatta rataa ja runnoi silti kakkoseksi.
1 Vivanter on kunnossa ja sijoittuu usein hyvin, mutta voitot ovat vähissä. Kahdessa viime kisassa suoritukset ovat olleet keulasta hyviä, vaikka yksi on tullut molemmilla kerroilla ohitse. Toissa kerralla Kuopiossa voittoon punnersi nappireissun jälkeen 7 Huvimeno, joka on nyt astetta haastavammalla paikalla.
Juoksunkulku: Camassi etenee kärkeen ja voi ajaa keulasta, ellei Kopran Suhari sitten etene nopeasti rinnalle prässäämään.
A: 4,12 B: 2,6,1,3,7,5,8,11,9
T65-2: 2 Ziggo K.A. on perustellusti suosikki, mutta ainakin alustavassa pelijakaumassa prosentit ovat hiukan liian korkealla. Molemmat taulussa näkyvät voittonsa ori otti hyvällä tyylillä keulapaikalta, mutta tällä kertaa keulaan pääseminen riippuu kovimmasta haastajasta 6 Amour Miragesta.
Amour Mirage on nimittäin sen verran meneväinen tapaus, että suhahtanee kärkeen eikä keulan luovuttaminen ole sen jälkeen välttämättä mahdollista. Viimeksi tamma painoi aika lailla päälle keulassa, mutta kesti kuitenkin hienosti ykköseksi.
7 Capo Birdland jyräsi Kaustisen lounasraveissa ykköseksi johtavan rinnalta. Vauhdinpito suosisi sitä, kunhan hevonen ei jää liian kauas kärjestä.
9 Expectalot ei ollut viime startissa yhtä hyvä kuin joulukuussa, mutta sitä ei voi vielä kokonaan unohtaa.
Juoksunkulku: Jos Amour Mirage on yhtä terävä auton takana kuin viime starteissa, se menee keulaan ja vie vauhdilla.
A: 2,6 B: 7,9,3,1,11,5,8,12,10
T65-3:Kierroksen tasaisin lähtö. 12 George Birdland lähti Bodenissa mailin voltissa takamatkalta liikkeelle ja oli vielä loppukaarteessa kiriin käännellessään ihan hännillä, mutta leiskautti lopun selvästi parasta kyytiä. Samanlaisella kirillä se ehtii Joensuun pitkällä loppusuoralla kärkimatsiin.
1 Euro Boy aloitti tauon jälkeen viime maanantaina lupaavasti, kun jyräsi 800 metrin ulkoratakirillä rehdisti kärkikamppailuun. Sisärata ei ole optimaalisin paikka, sillä lähtönopeus ei taida riittää eturivin nopeimpia vastaan.
Esa Holopaisen kyytiinsä saava 9 Giovanni de Veluwe lopetti viime startissaan hänniltä terävästi. Lapputavaraa on myös Jere Taulion tallista kahdessa viime kisassa mukavasti aloittanut 6 L’Amour Du Gull. Se on juossut molemmissa starteissa johtavan rinnalla, mistä on jaksanut hyvin. Kolmatta kertaa peräkkäin sillä tuskin halutaan ajaa johtavan rinnalta, mutta tässä sillä voikin olla sauma keulajuoksuun.
Mukana on myös kolme asiallista taukohevosta eli 5 Mr Chance, 10 Arch Angel ja 11 Big Chip, mutta ne jäävät kauden aloituksessa systeemien ulkopuolelle.
Juoksunkulku: Winzet hakee selkää eteen, joten L’Amour Du Gull hakee todennäköisimmin kärkipaikan.
A: 12,1 B: 9,6,5,8,10,11,2,4
T65-4: Selvä ykkösrankkaus on 11 Rikastuva, vaikka takarivi onkin hidasteena. Viimeksi vastaavalta paikalta ruuna jäi voittoa ajatellen liian kauas ja Maikkis pääsi karkaamaan, mutta Rikastuva punnersi vahvasti kakkoseksi. Edelliskerralla se jyräsi voittoon johtavan rinnalta, joten se pystyy pärjäämään monenlaisilla juoksuilla. Kun ykköshaastaja tulee tauolta ja peliosuus on aika oikealla tasolla, Rikastuva kelpaa varmaksi.
Tauolta tuleva haastaja on 2 Merran Jyske, joka meni loppukaudella hyvin ja osoitti vahvuutensa voittamalla muun muassa johtavan rinnalta ja pitkällä ulkoratakirillä.
10 Vennelmon Tyyne teki viimeksi lupaavan esityksen samassa lähdössä, jossa Rikastuva oli toinen. Tamma laukkasi viimeisen takasuoran alussa, mutta pisteli sen jälkeen loppumatkan varsin rivakalla otteella.
Rivakasti avaava 7 Villikuuma päässee taas kärkipaikoille joko keulaan tai johtavan taakse. Viimeksi se matkasi reipasvauhtisessa juoksussa 2. sisällä, jaksoi asiallisesti ja oli Rikastuvan ja Vennelmon Tyynen välissä kolmas maalissa.
6 Villihiisi sai toissa kerralla onnistumisen, kun kiri kovaa ja ehti T65-voittoon. Laukka tahtoo kuitenkin olla edelleen herkässä.
Juoksunkulku: Villikuuma on niin nopea avaaja, että ohittanee sisäpuolen pari reipasta avaajaa alussa.
A: 11 B: 2,10,7,6,8,4,1,9,5,12
T65-5: Varsin hyvätasoinen lähtö, johon tuo lisämielenkiintoa se, että neljä hyvää hevosta aloittaa kautensa tauon jäljiltä. Suosikki on kuitenkin vahvojen ja tuoreiden kuntonäyttöjen ansiosta 6 Vilar Lake. Se kiri toissa kerralla tauolta palatessaan terävästi voittoon ja oli myös torstaina välistartissa mainio, vaikkei taktiikkajuoksun jälkeen päässytkään ohi keulahevosesta.
4 Cold Seastar on myös kilpaillut säännöllisesti ja talvikelit tunnetusti suosivat sitä. Lahdessa se oli kiriin lähtiessään ihan porukan perällä, mutta paiskasi vahvalla loppuvedolla voittoon.
Tauolta tulevien kykyhevosten keskinäinen rankkaaminen on lähinnä makuasia. Jos suosikkeja varmistelee, silloin potentiaalisia lapulle laitettavia ovat käytännössä kaikki, ehkä vaisusti mennyttä 7 Errol Bokoa lukuun ottamatta.
5 Ida’s Owen avaa lujaa ja on todennäköisin keulahevonen tässä lähdössä. Syksyllä se voitti keulasta mm. T76-lähdön Derby-päivänä Vermossa.
1 Tintinin kohdalla huomionarvoista on se, että ruuna juoksi viime kaudella hyvät esityksensä ilman kenkiä. Kauden päätösstartissaan se meni kengät jalassa ja oli aiempaa ponnettomampi, mikä ei toki välttämättä johtunut juuri kengityksestä. Joka tapauksessa hokkikelit ovat tauon ohella pieni kysymysmerkki.
Juoksunkulku: Ida’s Owen riistänee keulat Wheelie Awakelta.
A: 6,4 B: 2,5,1,3,7
T65-6: Päätöskohteen kiinnostavin merkki on 3 Holiday Ors, jolla on nyt yksi startti kropassa tauon jälkeen. Se juoksi Teivossa keulassa ja tipahti voittomatsista päätössatasella Nitro Diablon jyrättyä rinnalta, mutta esitys oli silti plusmerkkinen. Hevonen todennäköisesti parantaa ja keulajuoksuun on taas mahdollisuus.
1 Dream And Hope ja 8 Belenos ovat kohdanneet kuukauden sisällä kolme kertaa ja kohtaamiset ovat Belenosin eduksi 2-1. Viimeksi Belenos sai yllättävän hyvän reissun huonolta lähtöpaikalta ja kirmasi selvästi kärkeen. Dream And Hope taas nousi johtavan rinnalle päätöskierroksen alussa ja punnersi hyvin hopealle. Asetelmat ovat nyt Dream And Hopen puolella, vaikka Holiday Orsia vastaan keulapaikan pitäminen ei taida onnistua.
Moni hevonen palaa tässäkin lähdössä tauolta. Niistä 6 Lecrosse otetaan heti peleihin mukaan, sillä ruuna on kyvyiltään lähdön parhaimmistoa. Se tekee tässä debyyttistarttinsa Ville Mäkelän valmennuksesta käsin.
Turhan paljon pelattu 9 Westcoast Victoria jää varahevoseksi. Se tulee tauolta ja takarivi on nopeaa avaajaa vastaan, minkä lisäksi se on tehnyt parhaat juoksunsa ilman kenkiä.
Juoksunkulku: Holiday Ors ohittaa alussa Dream And Hopen. Johtavan rinnalle ei ole tunkua.
A: 3,1,8 B: 6,5,9,10,2,11,12,7
Ravinetin vihjesysteemi:
4,12,2,6 (1,3)
2,6,7,9 (3,1)
12,1,9,6 (5,8)
11 Rikastuva (2,10)
6,4 (2,5)
3,1,8,6 (9,5)
512 riviä - 51,20 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


