Salmelan ja Liljamaan osaomistaman hambovoittajan tulevaisuus selvisi: siitosori!
Se on nyt varmaa. Hambovoittaja vuosimallia 2021, ruotsalaisten SRF Stablen, Knutsson Trottingin, Robert Lindström ja Malin Åbergin sekä suomalaisten Petri Salmelan ja Kenneth Liljamaan omistama Captain Corey, siirtyy ensi kaudeksi siitokseen.
Captain Corey on ensi kauden Pohjois-Amerikan uusia siitosoreja, ja The Hambletonianin voittaja sai seuraa listoille tallikaveri ja ikätoveri Southwind Tyrionista. Kuva: Adam Ström/StallTZCaptain Corey (Googoo Gaagaa) jatkoi voitokasta menoaan myös "Hambon" jälkeen. Ennen Triple Crownin kolmatta osaa Kentucky Futuritya, toista johon Captain Corey itse oli osallistumassa, tuli kuitenkin tieto, että oriin kavioluusta oli löytynyt hiusmurtuma. Kolmevuotiskausi alkoi olla paketissa.
Itse vamman kerrottiin paranevan nopeasti, ja oriin tulevaisuuden olevan hieman 50/50-tyyppisesti siitosori tai kilpahevonen. Osa ruotsalaisomistajista, tietenkin valmentaja ja osaomistaja Åke Svanstedt muun muassa, olisi halunnut jatkaa kilpauraa.
Aikaisin eilen aamulla tuli Amerikasta "manageri" Robert Lindströmiltä uutta tietoa - siitoksen siirtyminen varmistui. Lindström neuvottelee Amerikan matkallaan oriin tulevaisuudesta. Captain Coreyn jalan paranemista tarkastettiin klinikalla, ja jalasta löytyi toinenkin hiusmurtumalinja, mika ratkaisi tulevaisuuden. Nyt neuvottelut kohdistuvat enemmän siihen miten Captain Corey syndikoidaan siitosoriina, missä se tulee astumaan ja millä maksuilla.
"Tuossa jalassa alkoi olla jo liikaa riskejä kilpailemisen suhteen, ja päätös oli selvä", osaomistaja Petri Salmela kertoo.
"Lisäksi esimerkiksi kengittä ajaminen olisi tuskin tullut enää kyseeseen. Osa meistä omistajista oli alunperinkin siitokseen siirtämisen kannalla, ja nyt ei tarvitse enää arpoa. Robert on saanut useita hyviä tarjouksia Pohjois-Amerikan siittoloilta - ehkä pari ylitse muiden. Neuvottelut käydään tässä aika pian, ja eiköhän kaikki yksityiskohdat ratkea noin viikon sisään."
Peitsarisukuisen Googoo Gaagaan (isä peitsari Cam's Rocket) poika Captain Corey tuo amerikkalaiseen ravurijalostukseen kaivattua erisukuisuutta. "Kapteeni" meni ennätyksekseen 09,0 ja tienasi 14 startissaan (10 voittoa) 1090333 dollaria. Kaksivuotisstarttien arvokkain voitto oli Pennsylvania Sire Stakesien 126500 taalan arvoinen finaaliykkönen. Kolmevuotiaana ori vei Hambon lisäksi mm. Earl Beal Jr:n (150000 dollaria). The Hambletonianissahan ykkönen oli 500000. Captain Coreyn emä on Luv U All (i. Angus Hall), jonka ensimmäinen varsa se on.
Captain Coreyn siirtymisestä siitokseen kertoi ensimmäisenä ruotsalainen Sulkysport.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


