Reiman nelikko iskussa St Michel-sunnuntaille – Evaluaten tuleva valmentaja auki, Super Schissel seuraavaksi Jubileumspokaleniin?
”Southwest vuonna 1994 oli ensimmäinen St Michel-hevoseni. Siitä lähtien on ollut aina tavoitteena olla St Michel-ajon lähtöviivalla”, Reima Kuisla kuvaa.
Super Schisselille kaavaillaan Solvallan Jubileumspokalenia, jos Mikkelistä Stayeristä kertyy tarpeeksi pisteitä. Kuva: Terhi Piispa-HelistenReima Kuislalla on peräti neljä hevosta startissa St Michel-viikonloppuna. Päälähdössä Kuislan omistama Evaluate saapuu Ruotsista Stefan Melanderin tallista St Michel-ajoon. Odotukset ovat kuitenkin valmentajan tavoin myös omistajalla maltilliset.
”Santtu Raitalan ohjastama Evaluate ei kyllä riitä ranskalaishirmuja vastaan. Sen verran urheilumieltä pitää olla, että kutsun käydessä lähdetään mukaan”, toteaa Kuisla.
Reima Kuislan hevosia on vuodesta 1994 nähty St Michelin päälähdössä, eikä sinne pääsy ole mitenkään helppoa.
”Southwest vuonna 1994 oli ensimmäinen St Michel-hevoseni. Siitä lähtien on ollut aina tavoitteena olla St Michel-ajon lähtöviivalla”, Reima Kuisla kuvaa hevosenomistajuuttaan.
Pikavisiitin Suomessa kevättalvella tehnyt Evaluate palasi takaisin Ruotsiin Melander valmennukseen. Viimeksi Färjestadissa kuusivuotias ori teki hyvän esityksen.
”Evaluate riittää kyllä Suomen ykkössarjoissa. Se jää Suomeen Mikkelin jälkeen. Valmentaja-asiaa pähkäilen paraikaa. Itselleni en sitä näillä näkymin ota, en ole vieläkään saanut palkattua työntekijää."
Iikka Nurmosella valmennuksessa oleva Super Schissel starttaa St Michel Stayerissa. Nurmonen piti sen mahdollisuuksia hyvinä, vaikka vastus onkin kova.
Mikkelin startin sujuessa duurissa kiinnostaisi Kuislaa Solvallan Jubileumspokalen. Viisivuotiaille rajattu lähtö ravataan Solvallassa 18. elokuuta 1,5 miljoonan kruunun ykkösellä .
”Sinne ilmoitetaan pisteillä, joten Mikkelistä tarvitsisi saada hyvin pisteitä. Iikan mukaan hevonen tuntuu entistä paremmalle harjoituksissa”, paljastaa Reima jatkosuunnitelmia jenkkiruunan suhteen.
Federal Hill on Kuislan kolmas hevonen sunnuntaina. Hyväsukuinen jenkkiori on tehnyt hyviä esityksiä Korven tallista käsin.
”Sunnuntaina se mennee 11-tuloksen. Mutta ensi kesänä se menee 09-ajan, mikäli pysyy terveenä ensi talven. Sillä on älytön kapasiteetti”, hehkuttaa Kuisla.
Lauantaina Kuislan omalla valmennuslistalla oleva President Lindy starttaa Jonny Länsimäen ohjastamana. Viimeksi tuli kolmas tila Jämsästä, ja valmentaja ei lähde voitto mielessä Mikkeliin.
”Jämsän esitys oli ihan hyvä. Kolmen sakkiin President Lindyn pitäisi riittää."
Lauantaina piti myös startata Mandela Zonin Ruotsin puolella Årjängissä V75-lähdössä. Ori jää kuitenkin pois.
”Oria huollettiin Solvallan jälkeen. Tuli pieni väärinkäsitys varoaikojen suhteen. Sen takia Mandela Zon joutuu jäämään pois."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

