Mountain Cleaverissa ainesta Ruotsin T75-ideavarmaksi
Mountain Cleaverin kovin meriitti Ruotsista on tammojen EM-pronssi vuodelta 2017. Kuva: Anu LeppänenMountain Cleaver avaa kautensa Bergsåkerissa kaksi poisjääntiä alla, mutta valmentaja Pasi Tikkala luottaa silti hevoseen paljon.
12 Mountain Cleaver (T75-2) ei vakuuttanut viime kauden päätösstartissaan tapanipäivän Solvallan T75-finaaleissa. Siihen oli kuitenkin syynsä.
"Sisärata upotti kymmenen senttiä, ja olisi pitänyt ottaa hokkeja pois. Me ajettiin kuitenkin hokeilla, ja se osoittautui virheeksi", Pasi Tikkala selvittää.
Kahteen edellisstarttiinsa Mountain Cleaver oli mainio. Ensin se kiri yllätysvoittoon Solvallassa, ja sitten se hävisi Forssassa vain viime vuoden parhaalle lämminveriselle Suomessa, Attack Diablolle.
"Minusta Mountain Cleaverin pitäisi olla suunnilleen samassa kunnossa, vaikka se on ollut kahdesta viime startistaan kuumeilun takia poissa. Sitä on päästy kuitenkin treenaamaan hyvin, ja tätä starttia varten vähän reippaamminkin", Tikkala kehaisee.
Siinä missä suosikki 4 Vanessa F.B. kokeilee 3100 metrin matkaa ensi kertaa arvoituksena, Mountain Cleaverille se ei tuota varmuudella ongelmia.
"Hyvin se on pitkääkin matkaa jaksanut mennä, ja kun lähtö ei näytä ihan mahdottoman pahalta, niin lähden luottavaisin mielin matkaan. Volttilähtökään ei ole ongelma."
" Örjan Kihlström on ajanut tammaa kolmesti - laukka, voitto ja pussi - ja samoissa lähdöissä niin paljon, että tuntee hyvin hevosen", Tikkala lisää.
Sisärata oli 9.2. Solvallassa niin pehmeä, että keulasta ei juhlittu. Paitsi T75-päätöskohteessa, jossa Peter Ingvesin ajama 3 Perfect Dynamite (T75-7) karkasi keulasta ylivoimavoittoon. Samanlaisena se voittaa Bergsåkerissa minkälaisella ehjällä juoksulla tahansa.
Pieni kysymysmerkki voisi olla autolähtö, joista taulun kolmella yrittämällä ei ole menestystä tullut. Se pistetään kuitenkin silloisen amatöörikuskin piikkiin, ja Ruotsin kuskiparhaimmistoon kuuluvan Rikard N Skoglundin vastatessa ajosta Bergsåkerissa ei epäonnistumisen riskiä pitäisi loistopaikalta olla.
Rikard N Skoglund ajaa kierroksen toistakin suosikkivarmaa. Kylmäveristen voltti selkiytyi Storm Oddin jäätyä pois, ja nyt Skoglund saa marssittaa 6 Smedsbo Faksenin (T75-4) juoksuradalta suosiolla piikkiin. Siitä se on vakuuttanut kahdessa viime startissaan, kun taas vastustajat 10 Tangen Haapia lukuun ottamatta ovat alisuorittaneet viimeisissään.
Tasaisessa avauskohteessa pelaajat luottavat suosikkiin ehkä liikaa. Viime T75-startissaan 6 Crackajack riehui niin kuumana kymmeniä metrejä karussa, että 2640 metrin matka on kysymysmerkki. Keulasta sitä ei ehkä uskalleta ajaa.
8 Manofthematch (T75-1) palasi hienossa kunnossa lähes vuoden tauolta, mutta sen romahdettua viimeksi edellä mainitulla Solvallan 9.2. "lentohiekkasisäradalla" kolmella kilometrillä keulasta se on nyt unohdettu yhdeksi monista. Kunto tuskin on kuitenkaan kadonnut mihinkään, ja Manofthematchissa on ideaa moneenkin pelimuotoon.
Toistakin ideahevosta ajaa Jorma Kontio. 1 Elian Web (T75-3) on nyt saanut kolme starttia tauon jälkeen Ruotsissa alle ja kaksi viimeisintä kovissa T75-kultadivisioonissa - viimeksi jopa finaalissa. Se on osoittanut pysyvänsä niin hyvin muiden kyydissä, että kohta voisi olla keulajuoksunkin vuoro. Nyt paikka on mainio ykkösrata, ja ulkopuolelta keuloja ei siltä ajamalla oteta. Eri asia on, jos Jomppe haluaa antaa Wlian Webille vielä nätin selkäjuoksun suosikki 2 Zenit Brickin takana. Sekään ei olisi huono paikka mitään sijaa ajatellen.
8, 10, 6, 2, 1, 10, 9, 12, 3, 5 (7,4)
12 Mountain Cleaver (4,1)
2, 1, 4, 9 (3,10)
6 Smedsbo Faksen (10,8)
4, 3, 1, 10, 2, 9, 6, 12 (7,11)
7, 5, 2, 11, 10, 12 (1,8)
3 Perfect Dynamite (2,4)
1920 riviä - 96,00 euroa
7, 5, 2, 11, 10, 12
3 Perfect Dynamite
6 yhdistelmää - 6,00 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


