Kommentti: Raviurheilun kohtalo on valunut käsistämme
Hevoskilpailut ja vedonlyönti kuuluvat kulttuurillisesti jo pitkältä ajalta yhteen. Hevoskilpailuja on järjestetty paljon ennen ajanlaskumme alkua. Niistä on myös lyöty vetoa hyvän tovin.
Minne menet ravihevonen, elävän maaseudun symboli? Kuva: Elina Paavola2.6.202316:55
Englannin Rikhard Leijonamielen hallinnon aikaan 1189‒1199 järjestettiin ensimmäinen nykymuotoisen tyylinen hevoskilpailu 40 punnan ykköspalkinnosta kolmen mailin eli 4,8 kilometrin matkalla. 1600-luvulla Englannissa ja Ranskassa vedonlyönti alkoi kuulua elimellisenä osana hevoskilpailuihin. Pohjoismaissakin naapurukset lienevät lyöneen vetoa kirkkomatkan nopeudesta hevoskyydillä jo hyvin kauan sitten: synti ja anteeksianto samassa paketissa.
Eurooppalaiseen hevoskilpailukulttuuriin on vuosisatojen läpi kuulunut itsenäisyys. Laji on saanut järjestää rahapeliä sellaisinakin aikakausina, jolloin se muihin kohteisiin on ollut kiellettyä tai hyvin rajoitettua. Suomessakin näin on ollut viime aikoihin asti.
2017 pelin järjestäminen siirtyi ravien omalta peliyhtiöltä Fintotolta valtiolliselle monopolille Veikkaukselle. 2020-luvulla Veikkauksen edunsaajien rahat siirrettiin valtion tulo- ja menoarvioon. 2024 loppuu Suomen Hippoksen esitysoikeuskin rahanjaosta. Sen jälkeen maa- ja metsätalousministeriö päättää suoraan, kuinka potti jaetaan esimerkiksi raviratojen kesken.
Tässä hevonen saattaa elää ja kuolla lisäksi koko maaseudun symbolina.
Raviurheilun aktiiviharrastajasta kehitys tuntuu siltä, että olemme hukanneet ohjat rakkaan lajimme kärryillä. Se minne raviurheilu menee, ei ole enää ohjattavissamme, mikä historian ja kulttuurin muistaen on jopa pyhäinhäväistys. Mikä ennen oli osa kansallista kulttuuriamme ja identiteettiämme, on hädin tuskin enää edes hyväksyttävää. Tässä hevonen saattaa elää ja kuolla lisäksi koko maaseudun symbolina.
Muutamassa eurooppalaisessa maassa, kuten Iso-Britannia, Ranska ja Ruotsi, hevoskilpailut ovat pysyneet niin voimakkaana kulttuurin osa-alueena, ettei tulevaisuudesta ole huolta. Korkeintaan huolestuttaa kilpailijamaiden näivettyminen. Huippu-urheilu kaipaa kansainvälistä kilpailua.
Pohjoismaissa, Ruotsia lukuun ottamatta, hevoskilpailut ovat karanneet lajiväen hallinnasta laukalle, joka näyttää päättyvän onnettomuuteen. Tanskan ja Norjan todella perinteikkäät hevoskilpailut esimerkiksi ovat jo valahtaneet marginaaliin. Suomi tulee hyvää vauhtia perässä yhteiskunnan taluttamana.
Pahimmalta tuntuu se, että olemme itse tämän tehneet.
Hevoskilpailujen kulttuurin ja rahojen sääntely on karannut meilläkin kauas ruohonjuurista, hevosista ja ihmisistä. Näkymä vajoaa horisontin taakse kuuluen tämän jälkeen korkeintaan historian lehdille. Pahimmalta tuntuu se, että olemme itse tämän tehneet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
Siirry pääsisältöönSiirry hakuunSiirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
