Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Tiina Koskisen erilainen talvi

    Pakkasjaksot eivät ole häirinneet tallin Teivossa lauantaina starttaavan kaksikon valmistautumista.
    Tiina Koskisen valmennettavat ovat menestyneet alkukaudesta hienosti.
    Tiina Koskisen valmennettavat ovat menestyneet alkukaudesta hienosti. Kuva: Elina Paavola

    Lappajärvellä hevosia valmentavan Tiina Koskisen valmennettavat ovat nousseet vuoden vaihteen tienoilla oivalliseen vireeseen. Kauden kuudesta kilpailusta kaksi on päättyneet voittoihin.

    ”Jos saisi saman voittoprosentin pidettyä vuoden loppuun asti, olisi mennyt hyvin”, naurahtaa Tiina Koskinen.

    Kuluvan kauden voitot tuoneet Tangen Svenn (T75-1) ja King Of The North (T75-6) starttaavat lauantaina Teivossa. Mukaan oli tarkoitus ottaa useampi hevonen, mutta Oulun maanantai-illan peruttujen ravien startti laskettiin pisteitä vähentäväksi välistartiksi.

    ”Teivon ilmoittautuminen loppui yhdeksältä, ja Oulun ravit peruttiin tuntia myöhemmin. Harmi homma, ettei ilmoittautumista ja ravien perumista voitu paremmin synkronisoida. Mutta koetetaan kahdella hyväkuntoisella hevosella Teivossa.”

    Koskisen mukaan pakkaset eivät ole sotkeneet lauantaina starttaavan kaksikon valmennusta.

    ”Saimme niille startit alle viime perjantaina. Tällä viikolla olemme päässeet liikuttamaan hevosia ihan kohtuullisesti. Eri asia olisi, jos kyseessä olisi pitemmältä tauolta palaajia. Vaikka kumpikin voitti Seinäjoella, taitaa kovempi menestys olla tiukassa Teivossa. Vastus kovenee paljon, kuten tietysti T75-lähdöissä pitääkin olla.”

    Ville Pohjola ohjastaa Tangen Svenniä sekä Teivossa että Kuopiossa.
    Ville Pohjola ohjastaa Tangen Svenniä sekä Teivossa että Kuopiossa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Tangen Svenn jatkaa jo maanantaina Kuopiossa T4-pelin avaavassa Hopeadivisioonakarsinnassa. Koskisen mukaan tiukka starttiväli ei ole haitaksi ruunalle.

    ”Se ei ole sellainen voittajatyyppi, vaikka voittikin viimeksi. Useimmiten se muistaa vähän säästää itseään starteissa. Tangen Svenn oli mukana jo saman divisioonan finaalissa Kuopion T75-kierroksella. En oikein ymmärrä, miksi pronssi- ja hopeadivisioonafinaalit ajetaan aina yhdistettynä finaalina. Tangen Svennillä joutuu finaaleissa 20 metrin takamatkalle melko pienen euromäärän takia.”

    Matkakaverina Kuopioon Tangen Svennillä on toisessa T4-kohteessa starttaava Leader Brodde.

    ”Viime kerran vaisuun esitykseen oli selkeä syy. Siinä on muutama kova vastassa, mutta hyvältä lähtöpaikalta ruunan pitäisi pystyä ottamaan asiallinen sijoitus.”

    Leader Brodde kilpailee seuraavaksi Kuopiossa.
    Leader Brodde kilpailee seuraavaksi Kuopiossa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Reilun parinkymmenen hevosen valmennustallia pyörittävä Tiina Koskinen oli tyytyväinen päättyneen kauden tuloksiin. Valmennettavat juoksivat palkintorahoja yli 100 000 euron verran.

    ”Panostimme tarkoituksella parempipalkintoisiin lähtöihin. Voittojen määrässä jäimme tästä syystä edellisvuosiin, mutta sijoittumalla kolmen joukkoon T75-lähdöissä karttuu tili usein paremmin kuin voittaessa tavallisen lähdön.”

    Vaikka Koskisen valmennettavat ovat kilpailleet hyvällä menestyksellä läpi syksyn, ei valmentajaa ole näkynyt kilpailupaikalla lokakuun lopulta lähtien. Puoliso Mika Rintalalla on ollut vetovastuu tallin pyörittämisestä valmentajan oltua sairaalalevossa.

    ”Kuopuksemme laskettu aika oli helmikuun alussa. Jo loppusyksystä tuli selväksi, että poika tulee syntymään paljon etuajassa. Hän syntyi joulukuun alussa, ja olin sitä ennen jo viitisen viikkoa sairaalassa tarkkailussa.”

    Tällä hetkellä sekä äiti ja pienokainen voivat hyvin, mutta kotiutuslupaa ei ole vielä tullut.

    ”Nyt meidät on siirretty Seinäjoen sairaalaan. Käyn päivittäin kotona auttamassa jonkin aikaa tallihommissa. Pojalla on kaikki kunnossa, ja kaiken mennessä hyvin pääsemme kotiin ensi kuussa. Tapahtumat ovat antaneet uutta perspektiiviä elämään. Äitinä minua on ottanut koville, ettei ole nähnyt ensimmäisellä luokalla olevaa esikoistakaan riittävän usein.”

    Koskinen kiittää tukiverkoston apua arjen pyörittämisessä ja samalla suomalaista terveydenhuoltoa.

    ”Äitini on auttanut paljon, ja sen lisäksi olemme saaneet apua hevosenajoon ja kengittämiseen. Sen olen huomannut, ettei sota yhtä miestä tai naista kaipaa, hommat hoituvat ilman minuakin. On myös saanut hyvän muistutuksen, kuinka ensiluokkaista terveydenhuoltoa meille on tarjolla.”

    18.1. klo 15.34: Korjattu esikoinen kuopukseksi.