
”Se on luottamuslause ja tuntuu hyvälle” — Urallaan 29 kertaa voittanut Jepulis Ruotsiin muuttamista suunnittelevalle Janita Luttuselle
22,3-ennätyksinen Jepulis koettaa avata tukkoon menneen voittoputkensa Janita Luttusen opeilla.
Kuvassa Lionizen kanssa oleva Janita Luttunen on saanut käännettyä derbykolmosen Larsmanin kurssin hiljaisemman kauden jälkeen nousuun. Nyt hän koettaa samaa voitokkaan Jepuliksen kohdalla. Kuva: Antti SavolainenYksitoistavuotias Jepulis nakutteli takavuosina voittoja solkenaan, mutta parina viime kautena tahti on harventunut. Terho Rautiaisen kasvattama ja Jouko Kankaan JKK-Talli Ky:n omistama kriteriumvoittaja Elmoorin pikkuveli on yltänyt viimeksi ykköseksi heinäkuussa 2020.
Kaikkiaan Jepulis on saalistanut 98:stä kisastaan peräti 29 voittoa ja saman verran muita totosijoja. 22,3-aikaisen ruunan tili on karttunut yli 62 000 eurolla.
Jepulis aloitti uransa Antti Ojanperän väreissä mutta siirtyi Kankaan hoiviin jo yli kuusi vuotta sitten. Välissä Jepulis piipahti takaisin Pihtiputaalla. Nyt ruuna hakee uutta puhtia menoonsa Tornion Laivakankaalla treenaavan Janita Luttusen teeseillä.
”Jeppe tuli eilen taloon. Monté-lähdön kokeilin ruunalla toukokuussa, mutta Jeppe ei innostunut siitä lajista. Kyseessä on hieno hevonen, ja eihän ruuna tänne olisi eksynyt, mikäli kuiva kausi ei olisi kestänyt noin pitkään”, Janita Luttunen miettii.
”Rovaniemen viime torstain startin jälkeen Jouko kyseli, että mitä me Larsmanin kanssa touhutaan. Mietittiin sitten, saataisiinko Jeppeen samalla kaavalla lisää kierroksia.”
Luttunen valaisee, että nousuvireinen Larsman ui ahkerasti.
”Larsman on tähän aikaan vuodesta kerran viikossa valjaissa ja neljästi viikossa Kemijoessa.”
Hän jatkaa, että uiminen vaalii kokeneiden hevosten terveyttä sekä auttaa kesäkuumilla ja pölyiseen aikaan hengityksen kanssa.
”Koetetaan saada apuja Jepen korvien väliin ja röörit paremmin auki. Ruuna on ollut Joukolla pitkään, ja välissä Ojanperän Antillakin. Siellä on laittajat takana, ja tietenkin on haastavaa saada ruunan lukkoja auki uudestaan. Hevonen on hienosti laitettu ja treenattu. Katsotaan onnistutaanko me pistämään palasia kohdalleen ja saamaan ruunan kropasta ne runsaat treenikilometrit irti. Paikkojen vaihtuminenkin voi tietenkin jo sinällään virkistää.”
Luttunen on ollut Kankaan tallilla töissä takavuosina. Se, että pitkän uran luonut valmentaja antaa hevosensa hänelle treeniin, merkitsee paljon.
”Se on luottamuslause ja tuntuu hyvälle. Yleensä hevoset kulkevat Kankaan suuntaan, harvemmin sieltä poispäin. Jeppe on tärkeä hevonen heille, ja olen otettu, että saamme kokeilla ruunan kanssa.”
Toimintaohjeita ei Kangas liittänyt ruunansa mukana uuteen osoitteeseen.
”Jouko sanoi vaan, että tee niin kuin lystäät. Ajetaan kilpaa sitten, kun Jeppe tuntuu siltä. Se fiilinki pitää tulla, että nyt hevosen voi ilmoittaa starttiin.”
Luttunen kertoo, että Laivakankaalla painetaan kelloon katsomatta töitä. Kalusto painottuu nuoriin hevosiin. Tallin alkukauden säväyttäjä on ollut lyhyen matkan jo 13,6-vauhdilla viilettänyt kolmevuotias Mimmi Model.
Luttusen katseet on lukittu Ruotsiin, mutta Tornion talli pitää saada myytyä ennen kuin muutto länsinaapuriin on mahdollinen. Uutta osoitetta Luttunen ei vielä paljasta.
”Kaikki on Ruotsin päässä valmista, mutta kahden tallin loukkuun ei haluta jäädä. Tornion tallista on ollut jonkun verran kyselyitä. Vaikka se ei ole hinnan kiroissa, aika ei ole helppo myydä tällaista kohdetta. Tai ei kai se koskaan ole helppo ravitallin myyntiin. Paikka on kuitenkin hyvä, ja talli on valmis, eikä siinä ole remonttitarpeita. Radalla on helppo olla, kun itsellä ei ole vastuuta treenipaikkojen laittamisesta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


