Ravileiri on ponihullun täydellinen kesäkohde
Kun kuopiolaiset järjestivät ensimmäisen poniravileirin kesäkuussa, leiripaikat täyttyivät hetkessä.
Leirille päässeet ponit saivat kerrakseen huomiota ja hoitoa. Emma Partanen puhdistaa purut pois Razzon etuharjasta.Shetlanninponi Razzo seisoo terhakkaana Kuopion raviradan valjastuskatoksessa. Sen ympärillä hyörii poniravileirille osallistuvia lapsia, jotka varmoin ottein harjaavat ponia, rapsuttelevat sitä ja juttelevat.
”Razzo on paras. Se on kiva, söötti ja helppohoitoinen”, näin leiriläiset kuvailevat suosikkiponiaan.
Leiriohjaaja Heini Korhonen valjastaa ponin, joka on jo aivan valmiina lähtöön, viereisen valjastuskatoksen poni ehti jo lähteä liikkeelle.
Sini Räisäselle, Vappu Hakkaraiselle, Emmi Suortille ja Emma Partaselle ponit ja hevoset ovat tulleet tutuksi ratsastusharrastuksen kautta.
”Raviponit ovat vireämpiä kuin ratsuponit”, arvioi joukon nuorin Emmi Suortti topakasti.
Tytöt ehtivät leikkiä hevosta sillä aikaa, kun he odottavat omaa vuoroaan Razzon kärryille. Yksi on ohjaaja, joka juoksuttaa muita liinassa eri askellajeissa. Meneillään on hevoshullun täydellinen kesähetki.
Poniravileiri järjestettiin Kuopiossa nyt ensimmäistä kertaa, kertoo Kuopion Raviradan nuorisovastaava Inga Korhonen.
”Leirin järjestäminen on vastaus kovaan kysyntään, leiripaikat täyttyivät hetkessä. En olisi uskonut, miten hevosharrastus vuosikymmenten kuluessa kehittyy. Kun aloitin oman harrastukseni hevosten parissa, ei ollut raviponeja eikä liioin nuorisotoimintaa.”
Kesäkuun toisen viikon Kuopion ravirata oli yhtä suurta leirikeskusta. Osa leiriläisistä oli paikalla vain päivisin, osa yöpyi katsomorakennuksessa ja osa oli poniajolupakurssilaisia.
Korhonen kertoo nauttineensa leiripäivistä innokkaiden heppahullujen kanssa. Työllistävintä leirin järjestämisessä on tavaroiden kuljettaminen ja paikkojen laittaminen leirikuntoon. Leiriä varten esimerkiksi poneille piti rakentaa aitauksia.
Leirin aikana sää suosi ja aurinko paistoi. Lämpimän sään takia piti leiriohjelmassa huomioida myös ponien jaksaminen.
Kuumimpaan aikaan päivästä eivät ponit olleet kauan valjaissa kärry perässä.
Ponien kanssa ajettiin sekä raviradalla että vieressä olevalla lyhyemmällä radalla, jokainen taitojensa mukaan, joko itsenäisesti tai ohjaajan kanssa.
”Jossain vaiheessa on vain pakko uskaltaa antaa vastuuta nuorille ja ohjakset omiin käsiin. Vaikka miten jännittäisi, että mitähän askellajia sieltä nurkan takaa tullaan takaisin”, sanoo Korhonen.
Tähän asti Kuopion seudulla lapsille ja nuorille on ollut tarjolla kerhotoimintaa radalla kerran kuukaudessa ravien yhteydessä.
Syksyllä toiminnasta on tulossa säännöllistä.
13-vuotias Nea Pitkänen on jo suorittanut poniajolupakurssin ja P-kortti on taskussa. Ensimmäisen poniravilähdön hän ajoi vuonna 2014.
Pitkänen on suositun Razzo-ponin valmentaja ja ohjastaja. ”Razzo on minulla vuokralla, ja se asuu meidän kotitallissa”, hän kertoo.
Tallissa asuvat myös perheen kolme suomenhevosravuria. Niihin verrattuna ponin hoito ja ajaminen on helppoa, ponin kanssa tuntee aina pärjäävänsä, Pitkänen sanoo.
Razzo on yleensä joka toinen päivä valjaissa. Kotona Tuusniemellä on 1,7 kilometrin mittainen mäkinen valmennusrata perheen hevosilla.Siellä myös 6-vuotiaan ponin kuntoa ja lihaksistoa treenataan.
”Kyllä minä Razzolla ratsastankin, esimerkiksi mäkitreenejä.”
Pitkänen haaveilee osallistuvansa ponikuninkuusraveihin. Haaveet ovat liidelleet aina Norjaan asti Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin.
Mutta Razzo on vielä nuori ja sen on kehityttävä raviponina.
Odotuksia siihen kyllä kohdistuu, sillä sen emä Arancia on kova raviponi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


