Antti Ala-Rantalan viikonloppusuunnitelma: kylmäverisillä viittätoista perjantaina ja yhdeksäätoista sunnuntaina Solvallassa – ja siinä välissä kotiin Kauhavalle
Antti Ala-Rantalan tahti on häkellyttävä. Hän ajaa Solvallassa perjantaina isoa kovaa Kleppe Spödålla ja sunnuntaina Nylandilla. Välissä poiketaan kotona Suomessa vaihtamassa hevoset.
Pohjalaiset kohtasivat Solvallan varikolla, kun Tiina ja Antti Ala-Rantala tapasivat Jori Turjan. Lapualta lähtöisin oleva Turja on voittanut Elitloppetin kahdesti italialaisori Varennen valmentajana. Kuva: Ville ToivonenJuttu kuulostaa vitsiltä, mutta Tiina ja Antti Ala-Rantala kertovat viikonlopun suunnitelmistaan täydellä vakavuudella.
”Reissu on mennyt hyvin, mutta Kleppe Spödå olisi voinut juoda vähän paremmin”, Antti Ala-Rantala kertoi Solvallan varikolla.
Kysymys Nylandin matkakuulumisista saa Ala-Rantalat rehevään nauruun.
”Sehän on kotona vielä. Ei oriin kanssa viitsinyt vielä tulla tänne.”
Ala-Rantalat käyvät nimenomaan itse vaihtamassa hevoset kotitallilla Kauhavalla. He matkaavat Kleppe Spödån kanssa yölaivalla Naantaliin, mistä jatkavat reilun 350 kilometrin matkan kotiinsa Ylihärmään. Nylandin kanssa suunnataan takaisin Solvallaan lauantai-illan yölaivalla Naantalista.
”Puolen päivän aikaan ollaan huomenna Härmässä ja viiden aikaan lähdetään pudottamaan takaisin. Ajoa tulee Suomen puolella suunnilleen 750 kilometriä”, Antti Ala-Rantala laskee.
”Olisi joku varmaan voinut tuoda Nylandin Naantaliin vastaan, mutta lautta-aikataulut eivät menneet oikein järkevästi, niin sama se on käydä itse kotona vaihtamassa. Kerkiäähän siinä samalla treenata ja uittaa jonkun hevosen. Ja kuljetaan rouvan kanssa lemmenlaivalla neljä kertaa putkeen. Nytkin oli tullessa oikein sviitti, kun ei muunlaista hyttiä saatu.”
Kilvanajossa Ala-Rantala siis on perjantaina ja sunnuntaina. Kleppe Spödå juoksee perjantaina kylmäveristen 640 metrin speedracessa. Siihen se sai paikan Uumajan karsintakisasta, jossa tamma meni ajan 16,8.
”Sen Kleppe Spädå meni helposti ja kai se nyt menee viittätoista”, Antti Ala-Rantala olettaa. ”Viime vuoden voittaja Ådne Odin on karsinnassa vastassa, mutta en usko, että tuosta ulkopuolelta ohi tullaan. Harmi, kun on viimeinen karsintaerä, eli jos päästään finaaliin, se on edessä nopeasti ja saadaan vielä uloin rata siihen.”
Vaikka kyse on sprinttirykäisystä, 640 metrin matka on kuitenkin sen verran pitkä, että taktiikallakin on osuutensa.
”Periaatteessa pitää ajaa täysiä koko ajan, mutta jos ajaa ihan urku auki, loppusuora voi jo olla pitkä.”
Nyland starttaa sunnuntain Elitkampeniin radalta viisi.
”Alussa jäädään perälle ja koetetaan lopussa nousta sen, minkä pystyy”, Ala-Rantala toteaa. ”Parille suosikille tuli huonot paikat, ja lähtö sai siitä vähän erilaista väriä. Eivät suosikitkaan saa mitään ilmaiseksi, ja jos ne lähtevät heti ajamaan eteenpäin, sekin voi kostautua. Jännä nähdä, miten kisa menee.
Nylandin suhteen tavoite on selkeä.
”Menisi yhdeksäntoista, niin olisin tyytyväinen”, Ala-Rantala toteaa. ”Se on mennyt kuudesti 1.20, ja pari kertaa laukankin kanssa, joten kyllä sillä pitäisi kyvyt olla rajan alittamiseen. Alkuhan sen kanssa vaan on hankala.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



