Legohahmot syövät Billundin ravit?
Billund, paikkakunta keskellä Jyllannin niemimaata Tanskassa, on kuuluisa ennen kaikkea Legolandista, mutta myös raviradastaan. Ravirata on ollut pitkään vaikeuksissa, ja Lego-leikkikalubrändin omistaja havittelee raviradan aluetta omaan käyttöönsä.
Mauri Jaara on Suomessa tunnetuin Billundin ratavalmentaja. Jaara piti tallia Etelä-Tanskassa -80-90-lukujen vaihteessa. Kuva: Anu LeppänenBillundin ensi vuonna 50 vuotta täyttävä ravirata on ollut jo pitkään liipasimella, kun taas paikkakunnan tunnetuimmalla vetonaulalla Legolandilla menee hyvin. Raviradan talous on ollut tiukalla kauan. Legoland on puolestaan vuosia kaivannut toiminnalleen lisätilaa, ja sen enemmistöomistaja sijoitusyhtiö Kirkbi on ennenkin yrittänyt ostaa raviradan alueen huvipuiston ja maailmanlaajuisen leikkikalubrändinsä käyttöön. Billund on yksi Tanskan kahdeksasta toiminnassa olevasta raviradasta.
Vuonna 2016 Kirk Kristiansenin omistama Kirkbi teki viimeksi tarjouksen raviradan alueesta, ja nyt se on tehnyt uuden tarjouksen, 58 miljoonaa euroa. Kaupan toteutuessa se tarkoittaisi ravien loppumista paikkakunnalla ensi vuonna. Sopimuksessa tarjotaan mahdollisuutta 50-vuotisjuhlakauden ajamiseen, jonka jälkeen alueen rakennukset purettaisiin.
Billundin radan yhtiökokouksessa 18. elokuuta otetaan kantaa Kirkbin tarjoukseen. Yhtiöjärjestyksen mukaan vaaditaan kahden kolmasosan äänienemmistö, jotta kauppa voitaisiin viedä läpi.
"Emme hallituksen kanssa ota kantaa, yhtiökokous saa päättää", kommentoi hallituksen puheenjohtaja Peter Fog asiaa Tanskan TV Sydin sivuilla, joilla tarjouksesta kerrottiin ensimmäisenä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


