
Ranch Kelly korvat kiinni Suomen Mestaruuteen - ja Suomen ennätykseen
VERMO. Suomen Mestaruus oli loistavan Ranch Kellyn näytös. Tamma sai jälleen kerran raskaan reissun, mutta mikään ei haitannut Ranch Kellyä. Oriit ja ruunat jäivät statisteiksi, kun Ranch Kelly jyräsi tammojen täyden matkan SE-tulokseen 11,5a.
Suomen Mestaruus alkoi räväkällä kilvanajolla, kun Special Promise, William Pine ja Callela Ladyboss hakivat alussa asemia. Williamp Pine pääsi lähtösuoralla Special Promisen edelle, mutta sille kelpasi kaarteessa Callela Ladybossin selkä.
Suursuosikki Ranch Kelly pääsi alussa neljänteen pariin ulos, mutta Hannu Torvinen ei alkanut kyttäillä selkiä, vaan käänsi ajokkinsa reissuun jo ensimmäisen takasuoran alussa. Mika Forss ajoi samaan aikaan toista rataa eteenpäin William Birdlandilla. Se pääsi 1300 metriä ennen maalia johtopaikalle ja sen laskeutuessa keulaan, Ranch Kelly pääsi lopulta toiselle ilman vetoapua.
Alussa kilvanajo oli niin kiivasta, että ensimmäinen puolikas mentiin 1.07,5-kyytiä. Vaikka vauhti toisella puolikkaalla talttuikin, kierroksen väliaika oli silti 1.11.
Viimeisellä takasuoralla Hannu Torvinen alkoi painaa hiileen, ja viimeisessä kaarteessa Ranch Kelly painui keulaan. Loppusuoralla se repi kavereihin selvän eron, vaikka Hannu Torvinen ei edes avannut sen korvia. William Birdland piti kakkoseksi ennen Callela Ladybossia. Atupem kiri viidennestä ulkoa neljänneksi.
Voittoaika 11,5ake oli tammojen uusi Suomen ennätys. Edellinenkin ennätys 11,8a oli Ranch Kellyn omissa nimissä ja syntynyt Suur-Hollola-Ajon finaalissa.
Ranch Kellyn kausi on ollut täysin uskomaton. Tamma on voittanut vuoden aikana kymmenen kertaa ja ansainnut tällä kaudella yli 270 000 euroa. Kymmenvuotiaan tamman uran ansiot ylittivät 30 000 euron arvoisen Suomen Mestaruuden myötä 400 000 euron rajan.
Ranch Kelly kilpailee Kelly's Teamin omistuksessa ja nainen sen takana on omistajavalmentaja Anne Luttinen. Hän kertoi voittajahaastattelussa Ranch Kellyn suuntaavan loppukaudesta todennäköisesti ainakin Ruotsiin, mutta Ranskassa kilpailemista hän piti epätodennäköisenä. Kotioloissa Ranch Kelly saa Luttisen mukaan elää "hevosen elämää".
Tällä kaudella Ranch Kellyn ohjissa on ollut Hannu Torvinen, joka ihasteli supertamman iskukykyä.
"Onhan se ollut näihin viimeisiin kisoihin ihan superhyvä", Torvinen ihmetteli. "Se on ollut kolmessa viime startissa vielä parempi kuin Suur-Hollolassa. Aika helposti se menee, nytkin jäi korvat kiinni."
Alkumatka meni Ranch Kellyltä raskaaksi, mutta sekään ei huolestuttanut Torvista.
"William Birdland on ollut tosi hyvä viimeisissään, ja oli ihan ymmärrettävää, että Mika halusi koettaa keulasta", hän analysoi. "Painetta ei olisi ehkä tarvinnut alkaa antaa niin aikaisin, mutta oli sellainen tunne, etten halua päästää takahevosia niin lähelle."
Torvisen mukaan Ranch Kelly ei joutunut antamaan kaikkeaan.
"Hullulta tuntuu sanoa, mutta se menee vähän kuin puolivaloilla", Torvinen painotti. "Se menee tosi helposti, on se tosi erikoinen. Kuskin ei tarvitse muuta kuin istua kyydissä, ajaa eteenpäin ja olla osumatta vastustajiin. Hevonen hoitaa loput."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


