Björn Goop ei tulekaan Kuninkuusraveihin – Amerikan jättikisa ajoi edelle
Ruotsalaisen ohjastajatähden piti Oulun kuninkuuskisassa Prota.
Björn Goop (vas.) ja Antti Ojanperä marssivat rinta rinnan voittajaseremonioihin Goopin ajettua Pron ykköseksi Kymi GP -päivänä Kouvolassa. Tuolloin sovittu vierailu Oulun Kuninkuusraveissa peruuntui kiusallisen myöhään. Kuva: Terhi Piispa-HelistenRuotsalaisohjastaja Björn Goop ei ennakkotiedoista poiketen ohjasta Oulun Kuninkuusraveissa viikon kuluttua.
Goopin piti ajaa kuninkuuskilpailussa Antti Ojanperän valmentamaa Prota. Lisäksi hän on lähtölistoilla kahtena päivänä seitsemän muunkin hevosen ohjastajana.
Sunnuntai-iltapäivänä kuitenkin tiedotettiin, että Goop ei saavu Ouluun. Sen sijaan hän ohjastaa ensi viikonloppuna Yhdysvalloissa The Hambletonian -raveissa The Meadowlandsin radalla New Jerseyssä.
Björn Goop on yli 8000 voitollaan Ruotsin kaikkien aikojen voitokkain raviohjastaja. Goop olisi ollut ensimmäinen ulkomainen ohjastaja Kuninkuusravien pääsarjoissa.
The Hambletonian on maailman arvostetuin kolmevuotiaiden ravureiden kilpailu. Kisan ykköspalkinto on 500 000 dollaria. Ruotsalaisten omistajien ja valmentajien hevoset menestyivät lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa ajetuissa karsinnoissa loistavasti.
Pron ohjastaja kuninkuuskisassa varmistuu myöhemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







