Lisää kirmaavia varsoja? Hevoskasvatuksessa orastavat nousun merkit
Ratsu- ja suomenhevosoriit saivat viime vuonna ennätysmäärän astutusasiakkaita kuuden vuoden hiljaiselon jälkeen.
Meillä pystytään tuottamaan kuinka hyviä hevosia vain, sanoo Eeva-Liisa Penttilä vierellään kantavat tammat, vasemmalla Vingella Wang (lämminveriravuri) ja oikealla Corella (ratsu). KS-Talliin syntyy vuosittain 4–6 omaa varsaa sekä lisäksi asiakkaiden varsoja. Kuva: Kari Salonen"Semmoinen tunne on, että astutusmäärät ovat piristymässä. Meillä tosin lama ei näkynyt juurikaan vaan orivalintojen ansiosta astutukset ovat koko ajan lisääntyneet", sanoo 1980-luvulta suomalaisia lämminveriratsuja eli FWB-rotua kasvattava Eeva-Liisa Penttilä.
Tälle kaudelle astutusvarauksia ei vielä juuri ole. "Maalis–huhtikuun taitteessa pidetään aina oripäivät. Sitten ihmiset aktivoituvat tekemään valintoja", yrittäjä kuvaa vuodenkiertoa.
Jalostukseen tarjottavat ratsu- ja poniorit arvioidaan Ypäjällä perjantaina ja lauantaina.
Penttilä pitää puolisonsa Esko Muttosen kanssa KS-Tallia Hämeenlinnan Sappeessa. Oriasema on KS-Tallin päätyö, mutta se on erikoistunut varsovien tammojen hoitoon ja voi myös ottaa kesällä tammoja laitumelle.
KS-Tallilla astuu tänä kautena viisi oritta, joista kaksi tulee uusina Saksasta. Lisäksi Sappeeseen toimitetaan siirtona riihimäkeläisen Sammaliston oriaseman orien spermaa.
Penttilä huomauttaa, että vaikka lama pudotti syntyvien ratsuvarsojen määrän noin kolmanneksella vuodesta 2009, pudotus on ollut loivempi kuin ravipuolella. Lämminverisiä ravurivarsoja syntyi vuonna 2015 nimittäin lähes puolet vähemmän kuin huippuvuonna.
Toissa vuonna Suomessa syntyi hieman yli tuhat lämminverijuoksijaa, reilu 900 suomenhevosta, karvan yli 300 ratsua, joista suuri osa on siis kotimaisia FWB-kasvatteja, sekä liki 500 ponivarsaa.
"Toivottavasti kasvatuksen pohja on nyt nähty", pohtii tilannetta yrittäjä Saku Mikkola. Hän on pitänyt vaimonsa Mainin kanssa Sillanpään oriasemaa Jämsän Längelmäellä 1990-luvulta asti.
"Viime vuonna astutukset laskivat enää muutaman prosentin. Tällä omalla Hämeen hevosjalostusliiton alueella astutusmäärät jopa nousivat."
Sillanpäässä astuvien oriitten sperma siirretään yhteistyöverkostoon kuuluville viidelle oriasemalle tai tallille, joista osa tarjoaa tammoille myös laidunnusta. Tällä kaudella Sillanpäässä astuu kolme lämminveriravurioritta ja yksi ratsusuunnan suomenhevonen. Juoksijalinjainen suomenhevonen käy hypytettävänä.
Tämän lisäksi ulkomailta tuodaan oriiden spermaa pakasteena.
Ravipuolella aktivoidutaan varaamaan astutuksia varhemmin kuin ratsuilla. "Tammanomistajat ovat aika valveutuneita ainakin määrättyjen suosikkioriiden kohdalta. Kaikilla kotimaan oriilla ei lista tule täyteen, joten niitä ei tarvitse välttämättä varata ennakkoon", Mikkola kertoo.
Sillanpään oriasema tuo myös pakasteena oriiden spermaa ulkomailta. Euroopan viime vuosien suosituimman isäoriin, Ready Cashin, tammakiintiö Suomessa onkin jo nyt täynnä.
Huomaathan, että MT:n raviohjelma TalkKari ilmestyy kevään ajan joka sunnuntaiaamu. Tulevana sunnuntaina 4. maaliskuuta vieraillaan Vermon T76-raveissa. Lähetys julkaistaan kello 11.
Viime sunnuntain kohteena oli Antti Ala-Rantalan valmennustalli Kauhavan Ylihärmässä. Videolla kuultiin myös hevosenomistaja Reima Kuislaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


