Herra Hanuri sittenkin kuninkuuskilpailuun - "Kukaan ei häviä mitään"
Kuninkuusravien päätoimikunta päätti ottaa mukaan kuninkuuskilpailuun myös toisen varahevosen Herra Hanurin, joka oli välissä ehditty ilmoittaa Rovaniemelle täytelähtöön.
Oriiden puolella tilanne on elänyt poikkeuksellisen paljon sen jälkeen, kun kuninkuuskilpailuun valitut hevoset julkistettiin keskiviikkona. Lopulta tilanne on se, että molemmat varahevoset A.T. Veli ja Herra Hanuri nousevat mukaan pääkilpailuun.
A.T. Veli nousi torstaina poisjätetyn Vieskerin Valon tilalle, mutta Herra Hanurin kohdalla kuvio oli mutkikkaampi. Vitterin poisjäänti ratkesi vasta perjantaiaamuna ja Herra Hanurin valmentaja Kimmo Taipale oli jo ehtinyt ilmoittaa hevosen mukaan lauantain oheislähtöön ja lähtölistatkin olivat valmiit.
Perjantain aikana kuninkuusravien päätoimikunta kuitenkin linjasi, että Herra Hanuri otetaan toisena varahevosena mukaan kuninkuuskilpailuun ja se saa jäädä pois lauantain oheislähdöstä.
"Otettiin kaikilta päätoimikunnan jäseniltä mielipiteet, kun ilmeni, että tällainen mahdollisuus voisi olla", Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen pohjusti. "Otettiin kantaa kokonaisuuteen ja oltiin sitä mieltä, että tässä ei kukaan häviä mitään. Etenkin, kun se lauantain sarja, johon Herra Hanuri oli ehditty ilmoittaa, ei ollut täysi. Hevonen ei näin ollen vienyt kenenkään paikkaa."
Herra Hanurin valmentaja Kimmo Taipale oli ratkaisuun tietenkin tyytyväinen.
"Ilmoitin sen toiseen lähtöön, koska sarja oli vajaa ja olimme vasta toisena varahevosena. Vesa Mäkiselle ja Rovaniemen raviradalle kiitos siitä, että saatiin mahdollisuus päästä mukaan. Meille se on lähinnä osallistumisen iloa, mutta kova juttu päästä mukaan", Taipale kommentoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


