Ravivihje: Päätöskohteen alipelatulla ideavarmalla pottijahtiin Ruotsin Toto86:ssa
Visby toimii kesäkeskiviikon Toto86-pelin areenana. Peliaika päättyy kello 20.20.Kierros vaikuttaa etukäteen katsottuna todella kiehtovalta. Kierroksella on kaksi yli 60 prosenttia rastittua suosikkia, joista kumpikaan ei kelpaa tällä kertaa varmaksi. Vihjesysteemi tehdään poikkeuksellisesti vain yhdellä varmalla, eikä sekään ole edes oman kohdelähtönsä suosikki.
Päivän ideavarma
Gaylord Am (T86-8) väläytteli jo viime vuonna osaamistaan Kristian Lindbergin valmennustallista käsin, mistä hevonen selviytyi muun muassa karsintakakkosena Kungapokalenin finaaliin. Tuolloin Gaylord Am jätti taaksensa tämän vuoden Elitloppet-voittaja Don Fanucci Zetin kovalla täyden matkan ajalla 12,1. Hevonen siirtyi loppuvuodesta Anders Erikssonille valmennukseen, mistä viisivuotias on startannut tänä vuonna kolmesti. Toissa kerralla ruuna sai myöhään sisältä kiritilat ollen maalissa asiallinen neljäs. Viimeksi Visbyssä hevonen pääsi jo voiton makuun tehden todella hyvän esityksen. Vahva puurtaja jaksaa mennä kolmekin kierrosta ja sillä on loistava sauma johtaa lähtöä alusta loppuun.
Päivän ideamerkki
Zaccaria Bar (T86-7) on jäänyt aivan käsittämättömästi hyvän Jaguar Dreamin varjoon. Huono ei ole nimittäin ensin mainittukaan, siitä on osoituksena muun muassa Copenhagen Cup, missä ori teki taustalta vahvan kirin kakkoseksi. Sen jälkeen ori on tehnyt yhtä hyviä esityksiä, mutta sijoitukset ovat vain olleet heikompia ikävien asetelmien takia. Solvallassa hevonen joutui kiertämään kolmatta ilman vetoapua todella kovassa matkavauhdissa, eikä esitystä sovi moittia, vaikka askel hieman päätössatasella painoi. Myös viimeksi Norbottens Stora Prissä ori joutui tulemaan viimeisen tuhannen 09,4-vauhtia, joista päätöspuolikkaan valjakko kiersi kolmatta rataa pitkin.
Päivän potinräjäyttäjä
Marjons Sleipner (T86-2) kilpailee rautaisessa kunnossa, eikä saisi olla tasaisessa lähdössä ainoastaan kolme prosenttia luotettu. Ori teki hyvän kirin taustalta toissa kerralla ollen maalissa kolmas. Myös viimeksi hevonen teki viidennestä ulkoa vahvan esityksen ollen maalissa kolmas. Päätöslenkin viisivuotias kulki 13,7-vauhtia. Ori ei ole mikään rakettiavaaja alussa, mutta se saanee hyvät tarkkailuasemat parijonosta. Loppukirissä Marjons Sleipner on varottava, eikä sitä kannata jättää pois Toto86-kupongeilta.
Vihjesysteemi
10,1,11,5 (7,9)
1,2,12,5,11,4 (6,10)
2,4 (9,14)
5,2,3,6,12,7,9,10,11 (4,1)
10,4,5,8 (9,6)
9,3 (8,6)
4,3 (9,8)
1 Gaylord Am (12,7)
6912 riviä - 207,36 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



