Varsonut hevonen kärsi vuosia vakavista komplikaatioista, omistaja kuljetti vuotavan eläimen lääkäriltä piiloon – tuomittiin sakkoihin ja eläintenpitokieltoon
Hevosen ulkosynnyttimissä oli vuosien ajan ollut märkivä vuoto.
Varsonut puoliveritamma kärsi vuosien ajan vakavista komplikaatioista. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen. Kuva: Jarkko SirkiäVarsonut puoliveritamma kärsi vuosien ajan vakavista komplikaatioista, eikä sen omistaja toimittanut eläintä hoitoon edes eläinlääkärin vaatimuksesta. Hoidon sijaan omistaja, nelikymppinen nainen, kuljetti hevosen kahdesti pois tallilta piiloon.
Nainen tuomittiin perjantaina eläinsuojelurikoksesta sakkoihin. Rikos tapahtui Uudellamaalla vuonna 2018.
Oikeudessa kuullun eläinlääkärin mukaan tamma oli varsonut vuonna 2009. Vuonna 2017 lääkäri totesi tarkastuksessa, että hevonen on niin huonossa kunnossa, että se pitää viipymättä toimittaa hoitoon tai lopetettavaksi.
Hevosen ulkosynnyttimissä oli vuosien ajan ollut märkivä vuoto. Sen kohdunkaula oli repeytynyt, minkä takia bakteerit olivat päässeet leviämään ja aiheuttaneet kroonisen kohtutulehduksen.
Todistusaineistona syyttäjä esitti eläinlääkärin ottamia valokuvia, joissa näkyy, että märkivä vuoto oli tahrinut hevosen takajalat ja loimen.
Oikeuden mukaan naisen toiminta oli pitkäkestoista ja sen moitittavuutta lisää piittaamattomuus hevoselle aiheutuneesta kärsimyksestä.
Nainen myös pyrki piilottelemaan hevosta eläinlääkäreiltä.
"Lisäksi syytetty on vastuuta välttääkseen kahdesti siirtänyt hevosen yllättäen pois talleilta tuntemattomaan olinpaikkaan vain muutamaa päivää ennen valvontaeläinlääkärin antaman määräajan päättymistä."
Eläinlääkärin mukaan hevosen lopettaminen olisi ollut sen kannalta paras vaihtoehto. Eläintä ei ilmeisesti kuitenkaan ole lopetettu, sillä tuomiossa nainen määrättiin luovuttamaan tai myymään se kolmen kuukauden kuluessa.
Naisen asunnosta löytyi myös kani, viisi aikuista kissaa, neljä kissanpentua ja saksanpaimenkoira, joista ainakin kani ja kissat otettiin pois naiselta.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi naisen eläinsuojelurikoksesta 90 päiväsakkoon, mistä maksettavaa hänelle tuli reilut kaksi tuhatta euroa. Lisäksi hänet määrättiin viiden vuoden eläinpitokieltoon, joka ei koskenut saksanpaimenkoiraa, joka mahdollisesti on edelleen naisen hallussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

