Mistä uusia poniraviharrastajia?

Anna-Mari Mattila kirjoittaa kolumnissaan poniraviurheilusta ja sen mahdollisuuksista. Arkistokuvassa poniraviharrastaja Veera Kiviranta ja hänen Usvaniityn Titaani. Kuva: Carolina Husu

Poniraviurheilu on yksi raviurheilun tärkeistä vetovoimatekijöistä, mutta nyt se on pulassa. Uusia harrastajia ei tule lajiin mukaan niin paljoa, kuin vanhoja poistuu. Osa siirtyy hevosiin, osa lopettaa kokonaan ja se on täysin luonnollista, mutta uusia lapsia ja nuoria pitää saada mukaan paljon enemmän.

Kilpailevien ponien määrän lasku pitää myös saada katkaistua. Onneksi on paljon keinoja, joita voimme käyttää.

Laji on aika tuntematon, eikä taida tulla kovin äkkiä mieleen, kun etsitään lapsille uusia harrastuksia. Laji on monipuolinen, koukuttava, opettava, näyttäväkin. Eikä pidä unohtaa eläinten kanssa olemisen terapeuttista vaikutusta. Vetovoimaisen ja monipuolisen lajin aineksia on hyvin kasassa. Pitää vain muistaa kertoa ja tehdä mahdolliseksi.

Somessa on paljon lunastamatonta potentiaalia. Samoin siinä, että astumme rohkeasti muiden lajien joukkoon markkinoimaan omaamme. Annetaan nuorille isommin mahdollisuutta ottaa someviestintä haltuun ja tuottaa sisältöä. Ja ollaan esillä kaikissa mahdollisissa eri lajien kokeilupäivissä ja tapahtumissa. Rohkeasti ja houkuttavasti.

Jokaisen raviradan sivuilta tulisi myös löytyä tieto, miten alueella pääsee harrastamaan poniraviurheilua. Radat ovat tärkeässä asemassa lajin viestinnässä omilla alueillaan. Uusasiakashankintaan on pakko panostaa enemmän, eri medioissa ja muissa kanavissa.

Osa ratsastuskoulujen oppilaista voisi innostua kokeilemaan montéa tai kärryillä ajoa. Tiiviimpi ja laajempi yhteistyö ratsuväen kanssa voisi tuoda nopeastikin lisää harrastajia myös poniraviurheiluun.

Onko tänä kesänä yhtään poniraviriparia? Monten alkeiskurssia lapsille?

Jokaisessa kesän ravitapahtumassa, mihin saamme yleisöä paikalle on luonnollinen paikka pitää harrastusmahdollisuudet esillä. Ponilähtöjen yhteydessä pitää muistaa kertoa, miten ja missä harrastusta pääsee kokeilemaan. Pienet kokeilumahdollusuudet tapahtumissa jättävät kivan muistijäljen, tätä minä haluan tehdä vielä uudestaan.

Poniohjastajien tulee muistaa, että he ovat osa lajin näyteikkunaa. Ajotavoilla on merkitys. Eläimen ja kanssakilpailijoiden kohtelulla on merkitys. Huutelu, kiroilu ja muu epäasiallinen käytös ei pohjusta lajin tulevaisuutta. Käyttäydytään, kuten edustustehtävät edellyttävät. Kyllä me osataan!

Ponien omistamiseen pitää löytää uusia malleja. Nykypäivän kaupunkilaistumis- ja kustannustasolla ei ole realistista olettaa, että harrastus alkaa siitä, että hankitaan oma poni. Se on kuitenkin liian usein ainut tapa päästä lajiin mukaan, varsinkin, jos lapsi haluaa ajaa kilpaa ja miksi ei tässä lajissa haluaisi.

Yhteisponit, kimppaponit, kulkekoot millä nimellä tahansa, mutta jotain tämän suuntaista. Vastuullisessa ja tukea tarjoavassa tallissa asuvat ponit, joilla useampi lapsi tai nuori pääsee lajissa alkuun ja eteenpäin. Tällaiset ponit ovat mielestäni kriittisiä menestystekijöitä lajin jatkumisen kannalta.

"Yhteisponit" palvelisivat hyvin lasten monipuolista harrastamista ja taitojen kehittymistä. Aikaa jäisi enemmän suositusten mukaiseen monipuoliseen liikkumiseen, koulunkäyntiin, eri taitojen ja kokemusten kartuttamiseen. Nämä pääomat palautuvat kuitenkin myös takaisin tälle lajille.

Ne ketkä seuraavat raviurheilua huomaavat, että hyvin moni nuorempi hevosen valmentaja tai ohjastaja on aloittanut poniraveista. Monesta entisestä poniraviharrastajasta on tullut myös hevosen omistaja. Nuoret luovat lajin tulevaisuutta ja heitä pitää tukea ja saada lisää. Ei riitä yksi, kaksi, ei edes kaksitoista lajin tulevaisuuden kannalta. Nuoret ohjastajat eivät kilpaile ensisijaisesti keskenään, vaan he kilpailevat yhdessä lajin tulevaisuuden puolesta.

Kirjoittaja on digitalisaation kehittämisestä innostunut IT-ammattilainen, joka on uppoutunut raviurheiluun alalta ammattia itselleen hakevan lapsensa kautta.