Steve Stewart on Kentuckyn hevoshuutokauppakeisari
Lexingtonin yksivuotiaiden varsojen huutokauppa alkoi Stoner Creekin tilan isännän Steve "Hunterton" Stewartin täydellisellä dominoinnilla.
Hunterton on saanut nimensä Stewartin toisesta etunimestä Hunter. Stewart tosiaan oli asiakkaineen ja osakkaineen avauspäivän, jollon myydään huutokkaupan kalleimmat, todellinen saalistaja. Stewart omistaa useimmat tammat yhteistyökumppaneidensa kanssa, ja lisäksi isot siittolat toimivat huutokaupoissa useiden kymmenien varsojen välittäjinä.
"En jaksaisi enää odottaa", Stewart huokaili iltapäivällä ennen huutokauppaa.
"Tapahtuisi jo jotain."
Ja Fasig-Tiptonin upealla huutokauppapaikalla alkoi tottavie tapahtua seitsemän aikaan illalla, Suomen aikaa yöllä. Jo ensimmäisestä varsasta tuli selväksi, missä mennään. Stewart oli sanonut ykkösenä myydystä peitsaritammasta Come See The Show ( Somebeachsomewhere), että mahtaakohan huutokaupasta löytyä nätimpää peitsaritammaa, eikä ainakaan hinnan perusteella löytynyt. Come See The Show oli 550 000 dollarin hinnalla kallein peitsari.
Ravureiden puolella ME-tamma Mission Briefin ( Muscle Hill) täysveli Tactical Landing nousi hurjiin 800 000 taalaan, lukemiin joita ei moneen vuoteen eikä muutenkaan hevoshuutukaupan historiassa usein ole nähty ravurivarsoista. Näiden emän Stewart omistaa yhdessä Andrea Lea Racingstablen ja amissikansan Black Creek Farmin kanssa.
Lisäksi Pizza Dolcen, joka oli synnyttänyt kolme Lexingtonin huutokauppojen kalleinta varsaa, viimeinen varsa Ciao Dolce ( Credit Winner) lähti 300 000:lla. Siron tamman osti norjalainen Kjell Magne Andersen. Lisäksi Stewart möi yhdessä Kemppitallin ja kolmansien osapuolien kanssa musclehilliläiset oriit Quality Kemp (emä Impressive Kemp, ansiot yli 501 000 dollaria, emänemä Emilie Cas EL) 175 000:lla, Garnetin 80 000:lla ja Quantum Kempin (emä Emilie Cas EL) hintaan 200 000.
Muun muassa siitosoriiden Muscle Massin ja Muscle Massiven emän Graceful Touchin tammavarsa Redeeming Grace (i. Cantab Hall) lähti Huntertonilta ja kumppaneilta 350 000 taalalla. Näiden lisäksi Hunterton möi tiistai-iltana lukuisia muita kalliita ravuri- ja peitsarivarsoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

