Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Nikkasella ässä Ruotsiin?

    Björn Goop oli yksi viime uutisviikon hahmoista, meillä ja muualla.
    Björn Goop oli yksi viime uutisviikon hahmoista, meillä ja muualla. Kuva: Ville Toivonen

    Hyvät hevoset täyttävät 75-kohteet Mantorpissakin, vaikka Elitloppet on juuri takana.

    Ravipaikkakunnalle reilut parisataa kilometriä lounaaseen pääkaupungista luvataan sadetta alkuiltapäivälle saakka, mutta hyvää keliä 75:n ratkaisujen ajaksi. Hevosista yksi ehdottomasti mielenkiintoisimmista on suomalaisen Stall Nikkanen Oy:n kasvattama ja omistama ori  Short In Cash, joka on myös kierroksen parhaita pankkeja.

     Harvoin pääsee pelaamaan niin kovaa hevosta klass I -divisioonassa, kuin Short In Cash on tässä.  Björn Goopille viime syksynä siirtynyt ori juoksi  Petri Purolta mm. UET Grand Prixin finaalissa Pariisissa, missä se laukkasi. Muutenkin koko viime kauden oli tunne, että hevonen on riittävä aivan parhaitakin ikätovereitaan vastaan, mutta se ei epävarmuutensa takia onnistunut tekemän kunnon "tiliä". Nyt Goopilta ori on mennyt ravia kahdessa kisassaan, ja se oli aivan omaa luokaa kauden avauksessaan Solvallassa. Lähtörata viisi voltista ei ole paras mahdollinen, mutta Goop voi ottaa alun rauhassa, ja jos siitä selvitään, on vaikea uskoa vastustajien pärjäävän oriille.

    Mantorpiin löytyy toinenkin pitävänoloinen pankki - muuten on tosi kiemuraista, ja seiskat tuskin tulevat jakamaan pikkurahaa! Sitäkin ajaa  Björn Goop, mutta  Thrust Control tulee  Stefan Melanderin valmennustallista. Viimeksi Kungapokalenin finaalissa se otti ensimmäisen keulan tiukassa taistossa, ja silti se pystyi pysymään kahden tulevan maailmantähden  Campo Bahian ja  Attraversiamon tuntumassa lopussa rajulla tuloksella 11,0/2140 metriä. Nyt nuo hirmut puuttuvat, ja "Tarzanin" ori johtaa hyvältä paikaltaan koko matkan.

    Ravinetin porukkasysteemi Mantorpin 75:een:

    3 Thrust Control (9,1)

    5, 4, 3, 1 (8,6)

    5 Short In Cash (10,4)

    6, 12, 11, 1, 2 (5,13)

    4, 1, 5, 3, 2 (8,9)

    5, 10, 2, 3 (1,4)

    4, 2, 11, 9, 3 (1,6)

    2000 riviä - 100 euroa.

    Muihin kohteisiin löytyy taas maksavaa tavaraa - kuten tässä pelimuodossa yleensä on asian laita.  Qwartz (T75-2) oli viimeksi tosikovassa porukassa, kuten voittajakertoimesta 133 näkee. Ori näytti kuitenkin todella hienolta takarivistä kolmanteen sisälle juuttuneena. Voimia jäi paljon, vaikka vastus oli kova. Nyt hyvältä eturivin paikalta edelleen vähän pelattuna.  Oskar Anderssonin ajokki avaakin lujaa, ja kukaties nyt koitetaan keulasta? Hyvä juoksu on joka tapauksessa luvassa.

    Jos Short In Cash ei onnistuisi,  Jorma Kontiolla on ajokkinaan hirmuvireinen  Maverick Dream (T75-3), joka jostain syystä (epävarmuus?) on jäämässä pelaamattomaksi, vaikka on hyvällä paikalla ja voi yllättää.

    Tammalähtöön (T75-4) kaikki? Vanha ohje voisi olla hyvä, mutta yllättäjä voisi olla myös  Bring Me Happy (1% alustavasti), joka palasi tauolta hyvännäköisenä viimeksi pistelähdössä, vaikka saikin antaa periksi lopussa. Vire lienee nousussa ja paikka tuonee nappireissun.

    Viitoskohteessa paikat 1-5 on miehitetty parhailla, joten kiihdytys ratkaissee. Tässä  Stefan Perssonin ajokki (Kuten Bring Me Happykin on)  Wingait C.H. sekä vähän pelattu  Dragster avaavat lujaa ja ovat peliosuuksiaan parempia vetoja.

    Kullassa derbyvoittaja  Who's Who on liikaa pelattu, vaikka se avasi kauden hienolla tyylillä. Valmentaja  Pasi Aikio toivoi takarivistä nättiä reissua tässä vaiheessa kautta, ja tämä voi auttaa esimerkiksi  Racing Mangea johtamaan varsin maltillisesti 2640 metrillä - ideavarma!

    Ravinetin ideasysteemi Mantorpin 75:een:

    3 Thrust Control (9,1)

    5, 4, 3, 1 (8,6)

    5 Short In Cash (10,4)

    6, 12, 11, 1, 2 (5,13)

    4, 1, 5 (3,2)

    5 Racing Mange (10,2)

    4, 2, 11, 9, 3 (1,6)

    300 riviä - 15 euroa.

    Racing Mange on hyvä idea myös Päivän Duoon (lähdöt 10 ja 11).

    Ravinetin vihje Päivän Duoon:

    Kohde 1:  5 Racing Mange

    Kohde 2: 4, 2, 11, 9, 3

    Viisi yhdistelmää.