”En ikinä pysty lopettamaan, enkä kyllä haluaisikaan”
Raviurheilu on Ari Aatsingilla verissä. "Minä ruokin hevoset, siivoan karsinat ja ajan hevoset. Terhi hoitaa kaiken muun ja pitää paletin pystyssä", mies painottaa vaimonsa roolia yrityksessä.
Ari Aatsinki valmentaa hevosiaan Tornion raviradalla. Aisoissa on Titane Nordique ja käsihevosena Kennet Sisu. Kuva: Antti SavolainenAri ja Terhi Aatsinki palasivat pari vuotta sitten takaisin Tornioon ”etelänturneelta”.
”Tässä samassa tallissa oltiin 15 vuotta sitten. Välillä oltiin kymmenen vuotta poissa. Tänne palaaminen tuntui siltä kuin olisi tullut kotiin”, Sallasta lähtöisin oleva Ari Aatsinki tuumii.
”Olin ennen tänne tuloa pari vuotta Kaustisen raviopistossa tallimestarina. Silloin valmennettavia ei ollut kovin paljon, ja ajattelin muutenkin, että oman tallin pitäminen sopii minulle paremmin.”
Sitä ennen Aatsingit pitivät omaa tallia Ylivieskassa kahdeksan vuoden ajan.
”Valmennettavia oli reilut 20, ja se oli pitkän päälle liikaa. Voi sanoa ihan suoraan, että väsyttiin siihen työmäärään aika pahastikin.”
Torniossa elämä hymyilee ja hevoset kulkevat hyvin. Kuluvalla kaudella voittoprosentti on 15. Kahden viime vuoden aikana hevoset ovat sijoittuneet totoon joka kolmannella yrittämällä.
Tallissa on 16 valmennettavaa, 13 lämminverisen seurana on kolme suomenhevosta.
”Kaikki ovat kilpahevosia. Varsat olen oikeastaan aina jättänyt suosiolla muille.”
Yksi ratkaiseva tekijä pohjoiseen palaamisessa oli hyvät kilpailumahdollisuudet Ruotsin puolella.
Pohjois-Suomen raviurheilun kultasuoni on tunnetusti Torniosta 140 kilometrin päässä sijaitseva Bodenin ravirata, jossa ajetaan noin 30 ravit vuosittain.
Aatsingin hevoset kilpailevat usein myös Skellefteåssa ja Uumajassa.
”Suomessa ajetaan Torniossa, Rovaniemellä ja Oulussa. 76-raveihin voidaan lähteä pidemmällekin.”
Valmennustallin lisäksi Aatsingeilla on samoissa tiloissa myös pienimuotoinen hevosvarustekauppa.
”Lähinnä ravitarvikkeita on hyllyssä, mutta kaikkea muutakin saadaan tilattua.”
Pariskunnan työnjako on hoitunut vuosien saatossa selkeäksi. ”Minä ruokin hevoset, siivoan karsinat ja ajan hevoset. Terhi hoitaa kaiken muun ja pitää paletin pystyssä. Hänen merkitystään ei voi liikaa korostaa”, Ari Aatsinki sanoo.
”Pääasiassa teemme kaiken kahdestaan. Nyt meillä on ajoapuna Juha Alikoski parin kuukauden ajan. Myös hevosenomistajat ja Arin sisko ovat apuna tarpeen vaatiessa”, Terhi Aatsinki kertoo.
Mikä raviurheilussa viehättää vielä vuosikymmenien jälkeenkin?
Ari Aatsinki pohtii asiaa tallikämpässä yhdessä entisen ammattivalmentajan Sakari Mäenalasen ja NHL:ään Carolinan organisaatioon suuntaavan maajoukkuejääkiekkoilijan Saku Mäenalasen kanssa, joka on hänen kummipoikansa ja tallin hevosenomistajia.
”Tähän hommaan on kasvanut kiinni, se on verissä. Tässä on oma vapautensa ja tämä sopii kilpailuhenkiselle ihmiselle. En ikinä pysty lopettamaan, enkä kyllä haluaisikaan”, Ari Aatsinki pohtii.
Perinteinen toimintatapa
Ari Aatsingin hevosten valmennus perustuu hiittien tai vetojen ajamiseen kahdesti viikossa.
”Yhdellä valmennuskerralla ajetaan kolme hiittiä tai vaihtoehtoisesti vetoja jarrukärryillä. Vauhdit ovat hiljaisia.”
Tornion ravirata on käytössä ympäri vuoden. Talvella ajetaan myös 13 kilometrin mittaisella metsälenkillä.
”En oikeastaan osaa muuta kaivatakaan radan lisäksi. Olen tottunut treenaamaan radalla. Pitää vaan olla tarkkana, ettei tule ajettua liian kovaa.”
Ari Aatsinki on työskennellyt vuosikymmenien mittaan Kalevi Karenilla, Sakari Mäenalasella ja Tapio Perttusella. Jokaisesta paikasta on tarttunut jotain oppia mukaan.
”Aika pitkälti meillä treenataan sillä tavalla, mikä tuli Perttusella opittua. Meillä on aika perinteinen toimintatapa monessa asiassa. Hevoset ovat menneet oikeastaan aina ihan mukavasti, joten ei ole ollut tarvetta tehdä suuria uudistuksia.”
Hän huomauttaa, että asioita toki pohditaan ja jutellaan välillä muidenkin kanssa.
”Omalle tekemiselleen on joskus sokea. Petteri Joki ajaa paljon kilpaa meidän hevosilla ja on välillä kaverina ajamassa hiittiä”, Aatsinki kertoo.
”Yhteen lämpöiseen tammaan en ollut oikein tyytyväinen. Petteri ajoi sillä hiitin ja kysyi, että saako hän kengittää tälle lisää painoa eteen. Tamma meni heti perään 1.20-vauhtia oikein hyvällä tyylillä.”
”Minä kirosin tyhmyyttäni, sillä tuo painon lisääminen on suunnilleen ekaluokkalaisen asia, jos koulumaailmaan vertaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
Siirry pääsisältöönSiirry hakuunSiirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
