
Yllätysvoittajalla oljenkorsia käyttämättä: "Johonkin päin se lentää"
"Leksa" Mönttisen valmentama ja omistama Ice Wine oli 65-kierroksen suurin yllättäjä. Kuva: Anu LeppänenVERMO. Leo Mönttinen kertoo videohaastattelussa illan menestyjistään, epäonnesta ja jatkosuunnitelmista.
Mönttinen oli kahden hevosen kanssa Vermossa ja tuloksena oli voitto sekä kakkossija. Pyörylän Paroni joutui tunnustamaan Nopsan Vauhdin paremmakseen, mutta Mönttisen itsensä omistama Ice Wine täräytti loppukirissä ohi suursuosikki Jamie Hynemanista.
Videohaastattelussa "Leksa" kertoo, miten hän oli jo välillä menettänyt toivonsa Ice Winen suhteen. Samalla selviää, millaisia oljenkorsia on käyttämättä ja miten kaksikon kausi jatkuu:
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=nbipsFJ-EwY[/embed]
T65-kierros päättyi Hill Yesin näytökseen. Nelivuotias jenkki juoksi toisen kilpailunsa Suomessa ja kolmossija kirkastui tällä kertaa ylivoimaiseksi voitoksi. Kun Juha Utala antoi sille kolmannesta ulkoa menoluvan reilut 700 metriä ennen maalia, Hill Yes paineli jo takasuoran mitalla kärkeen saakka. Omintakeisella tyylillä askeltava ruuna jätti muut kauas taakseen ja meni täyden matkan 13,9.
ML Stable Oy:n eli Mikko Laakkosen huutokaupasta hankkima Hill Yes saapui Suomeen ja Siru Juutiselle viime vuoden joulukuussa, mutta kilpailuiden makuun sen kanssa on päästy vasta nyt lokakuussa. Kesäkuussa Muscle Hillin poika suoritti koelähdön, mutta sen jälkeen se ruunattiin.
"Se oli oriina aika rietas ja hajotti itseään", valmentaja Siru Juutinen paljasti. "Samalla paljastui, että sillä oli vasen kives kiertynyt. Hill Yesin käytös muuttui ja sellainen kiukkuisuus häipyi saman tien. Ruunauksen jälkeen on päästy ajamaan sitä hyvin. Vähän sellaiselta vempulalta se vaikuttaa tuossa kun yksin menee ja välillä se vaikuttaa ihan vaivaiseltakin. Se on vain niin laiska, ettei malta oikein mennä."
"Nyt näyttää ihan hyvältä ja toivottavasti päästäisiin tasaisesti ajamaan kilpaa. Voi olla, että sillä ei pysty hokkikengillä ajamaan. Se vähän meloo ja lyö vasempaan etusääreen, joten täytyy katsoa, miten hokit sopivat sille."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




