Kaustiselle haetaan uutta toiminnanjohtajaa – "Todella mielellämme olisimme pitäneet Jyrin meillä töissä pitempään"
Seuraajaa Jyri Ahoselle etsitään pikaisesti.
Kaustisen raviradalla vireydestä pitää osaltaan huolta KPEDU:n hevosopetus, jolla on käytössä Suomen ensimmäinen montésimulaattori. Kuva: Elina PaavolaKaustisen ravirataa vajaat neljä vuotta vetänyt Jyri Ahonen irtisanoutui viime viikolla toimestaan toiminnanjohtajana. Kaustisen Raviseuran puheenjohtaja Jouni Koskinen on ollut tyytyväinen tämän panokseen toiminnanjohtajana.
”Todella mielellämme olisimme pitäneet Jyrin meillä töissä pitempään. Ymmärrän kuitenkin hänen ratkaisunsa. On pitemmän päälle raskasta käydä 80 kilometrin päässä töissä”, toteaa Jouni Koskinen.
Kaustisen Raviseura hakee nyt nopealla aikataululla uutta toiminnanjohtajaa. Tänään julkaistun työpaikkailmoituksen hakuaika päättyy 27. joulukuuta.
”Toiveissa olisi löytää sopiva henkilö nopealla aikataululla. Jyri lopettaa tammikuun loppupuolella. Ideaalitilanne olisi vanhan johtajan ehtiessä perehdyttää uutta johtajaa tehtäviin."
Uusi toiminnanjohtaja saa vedettäväkseen virkeän raviradan. Jouni Koskinen iloitsee raviradan ympärille syntyneestä myönteisestä ilmapiiristä.
”Hevosia meillä riittää useimmiten hyvin lähtöihin. Ravien ulkopuolella klinikalle tehtiin vähän aikaa sitten iso remontti ja sittenhän on tulossa hevosten kuntoutuskeskus ensi vuonna. Kaustisen raviopistolla aloitti isoin oppilasryhmä pitkään aikaan ja näiden lisäksi raviradalla toimii kaksikin varustemyymälää”, listaa puheenjohtaja myönteisiä asioita.
Jouni Koskinen haluaa nostaa esiin myös henkilöstövaihdoksen tuomat mahdollisuudet.
”Uusi johtaja tuo usein uusia ideoita ja suuntaviivoja toimintaan. Muutos on aina mahdollisuuskin. Jos johtajavalinta venyisi jostakin syystä, on hyvä että kilpailusihteeri Helena Balac jatkaa meillä työskentelyä entiseen tapaan. Arki rullaa ilman katkoksia, ja ensi vuonnakin ajamme tämän vuoden tapaan 17 ravipäivää.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


