Voiko hevosilla rikastua? Ravitähdet eivät tulotilastoissa loista
Ravipiirien tulokärki lienee kerännyt euronsa muualta kuin hevosista. Moni ravimenestyjä ei ole yltänyt suurituloisimpien listalle.
Ravit ja ravihevoset ovat useimmille alan toimijoille rahareikä ja harrastus. Kisamenestyskään ei takaa pääsyä Suomen suurituloisimpien joukkoon. Kuva: Markku VuorikariMonia ravimenestyjiä ei verkossa julkaistuista tulotilastoista löydy, mistä voi päätellä heidän ansainneen alle 100 000 euroa.
Suurituloisimpien listoille eivät yltäneet esimerkiksi tämän vuoden Kriterium-voittajan Run For Royaltyn taustajoukot Mathias Furuhjelm ja Michaela Borup, Suomen menestynein ravivalmentaja Pekka Korpi eikä ohjastajaliigan viime vuonna voittanut Mika Forss.
Lukuisia menestyviä ravihevosia omistanut seinäjokelainen Reima Kuisla sai viime vuonna 72 806 euroa ansiotuloja ja 2 926 180 euroa pääomatuloa ja nousi siten Etelä-Pohjanmaan pääomatulotilastojen kärkeen.
Korkeat tulot eivät kuitenkaan tarkoita, että juuri hevosiin ja raveihin liittyvä toiminta löisi leiville.
Kuisla on sijoittanut paljon muun muassa kiinteistöihin.
Harrastajavalmentaja, raviohjastaja Hannu Laakkonen ansaitsi viime vuonna 14 308 euroa ansiotuloa ja 2 713 894 pääomatuloa. Laakkosen varallisuuden ja tulojen taustalla vaikuttaa autokaupalla rikastunut suku. Hannu Laakkonen omistaa merkittävän siivun Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj:stä.
TalkKari -ohjelmasta tuttu Kari Lähdekorpi ansaitsi toissa vuonna 150 000 euroa ansiotuloa ja 30 000 euroa pääomatuloa. Viime vuoden tietoja MT:llä ei ole.
Lähdekorpi on menestynyt aiemmin ravivalmentajana Ruotsissa. Viime vuosina hän on toiminut lähinnä suomalaisessa mediassa television raviohjelmien juontajana ja kommentaattorina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

