"En ymmärtänyt, että säännöt ovat sota-ajalta"
Menestystammaa ei saa ilmoittaa kuningatarkilpailuun, koska sitä ei ole kantakirjattu.
Nuoren kaartin ykköstammoihin kuuluvaa Annin Vappua ei ilmoiteta Rovaniemen kuningatarkilpailuun. Omistajavalmentaja Seppo Vesala kyllä haluaisi tammallaan mukaan, mutta säännöt eivät salli sen osallistumista. Vesala on aiemmin puhunut kuningatarkilpailuhaaveistaan julkisuudessa.
"Kaveri oli lukenut asiasta lehdestä ja soitti perjantaina, että eihän sun tammasi ole kantakirjassa. Ei sellainen asia ollut käynyt mielessäkään, kun en ymmärtänyt, että säännöt ovat sota-ajalta", Vesala huokaa.
Ilmoittaminen kuninkuusravien pääsarjoihin päättyy maanantaiaamuna. Vesala selvitti perjantaina mahdollisuutta saada tammansa pikamenettelyllä kantakirjaan viikonlopun aikana.
"Ei siitä tullut mitään, kun liittojen toiminnanjohtajat ovat lomilla. En tiedä, olisiko se muutenkaan onnistunut, mutta nyt se ainakin kaatui siihen", Vesala kertoo. "Kyllähän tällainen asia vähän harmittaa, kun ei kantakirjaamisella ole mitään käytännön merkitystä. Joskus se oli mielessä, mutta jäi sitten, kun meillä Kouvolassa näyttelykin peruuntui hevospulan takia."
Annin Vappu olisi todennäköisesti ollut kuningatarkisaan valittavien hevosten joukossa. Sen viimeisimpiä näyttöjä ovat sunnuntain avoimen tammalähdön viitossija ennätyksellään 23,3a ja reilun viikon takainen voitto nuorten tammojen Totina-Ajosta.
"Ehkä on parempikin säästää kuningatarkisaa ensi vuoteen, vaikka homma vähän harmittaakin. Ajetaan nyt tasaiseen kilpaa, seuraavaksi lauantaina Joensuussa."
Kuninkuus- ja kuningatarkilpailujen sääntöihin on vuosikymmenten ajan kuulunut, että kisaan saavat osallistua vain kantakirjatut hevoset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

