Kempin kasvatti Venerate vei ensimmäisen Mohawk Million -kaksivuotiskisan
Toronton lähellä Kanadassa ajettiin ensimmäinen kaksivuotiaiden ravureiden jättikisa Mohawk Million. Voiton vei Venerate, jonka ovat kasvattaneet Kemppi Stable ja Steve Stewart.
Steve ja Cindy Stewart olivat Vermossa 11.10.2019 näkemässä mm. Face Time Bourbonin ja Ecurie D:n näytökset EM-raveissa. Kuva: Esko JämsäEnsimmäisessä Mohawk Millionissa starttasi 10 ravuria, joista kolme tammoja. Kisan miljoonan USA:n dollarin (1,32 miljoonaa Kanadan dollaria tai 850000 euroa) palkintopotti oli kerätty hevossijoittajilta 110000 dollarin osallistumismaksuilla. Sijoittaja voi sitten nimetä oman tai "lainaamansa" kaksivuotiaan edustajakseen. Yhdeksän osallistujaa valikoitui näin ja kymmenes paikka meni William Wellwood Memorialin voittajalle On A Streakille, Luc Blaisin valmennettavalle. Voittaja vei tavalliseen tapaan puolet potista eli 500000 dollaria. Palkinto on Pohjois-Amerikan isoin kärryhevosille maksettava yhdessä The Hambletonianin kanssa.
Julie Millerin valmentama Venerate (Love You) starttasi isoimmalla numerolla 10, eikä saanut ainoana takarivistä startanneena kummoisia asemia alussa, mutta Andrew McCarthyn ajokki tykitti loppua vahvimmin ohi suursuosikki Donna Sopranon (Donato Hanover). Se pääsi etenemään suosikin peesissä koko matkan loppusuoralle saakka. Voittaja noteerasi kilometriajan 10,5 - Donna hävisi kymmenyksen. Seuraavat sijat menivät Luc Blaisin talliin, sillä myös kolmanneksi sijoittunut On A Streak (Cantab Hall) on kanadalaisen tallissa Donna Sopranon ohella. Luc Blaisin vaimo on Liisa Vatanen, näyttelijä Jussi Vatasen sisar.
Kimmo Kempin ja Steve Stewartin kasvattama Venerate vahvistaa ranskalaisoriiden asemaa Amerikan markkinoilla ollessaan Love Youn poika. Vuoden Hambletonianissahan Ready Cashin pojat veivät sijat kaksi ja kolme, vaikka oriin Pohjois-Amerikan ikäluokan koko on vain viisi jälkeläistä.
Tästä pääset katsomaan lähdön videolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


