Hannu Torvisen ja Anna Sulinin projekti Beat Of Love 12,3 siirtyi siitosuralle
Anna Sulinin ja Hannu Torvisen projektina kilpaurallaan ollut Beat Of Love on siirtynyt takaisin kasvattajalleen Liisa Savolle. Tamma siemennetään mahdollisimman pian Brad De Veluwella, joka astuu Savoilla Pöytyällä.Beat Of Love (Love You) otti 84 startissaan 11 voittoa ja tienasi 60640 euroa radoilta. Varsinkin kaudet 2018-19 olivat menestyksekkäät - viime kaudella tamma jäi voitoitta, vaikka tuloksena oli mm. volttiennätys 13,6 täydeltä matkalta. Beat Of Love aloitti uransa Olli Lähtisen tallista, mutta kilpaili viimeiset kolme kautta Anna Sulinin käsistä.
Pääset Beat Of Loven kilpailutietoihin tästä.
"Viime kausi meni pieleen koko tallilta jatkuvien virusten vuoksi", hammaslääkäriksi opiskeleva Anna Sulin kertoo.
"Ei olisi joka tapauksessa uskonut, millaista menestyksekästä menoa oli tulossa, kun saatiin tamma treeniin. Tosi kiva hevonen ja hieno matka. Hieman haikea tunne on, mutta toivotaan 'Bertalle' hyviä mammavuosia ja hienoja varsoja. Niitä voi tulla, kun on sukua ja näköä - tamma on iso. Yhteistyö Savojen kanssa on toiminut, ja nyt meillä on työn alla mm. kaksivuotias ori Edwin Orden (Brad De Veluwe) Bertan täyssiskosta Sarah With Lovesta, jonka ostimme Savoilta."
Kahdeksanvuotias Beat Of Love siirtyi sunnuntaina uudelle uralle kasvattajansa hoivissa.
"Mitään vammaa tai ongelmaa ei ollut", Liisa Savo kertoo.
"Beat Of Love tuli hienossa kunnossa kotiin. Ajateltiin vain että nyt on aika koittaa tätä. Valittiin oriiksi Brad De Veluwe (Andover Hall), jonka kanssa Love You -tammat Ruotsissa ovat jättäneet hyvää jälkeä."
Kuinka Savojen siittolassa tällä hetkellä menee?
"Hyvin menee. Valmistellaan vuoden kiireisimpiä aikoja. Vaikea sanoa, kuinka vauhdikasta tulee, mutta ei tämä tuleva kausi nyt mitenkään kuolleeltakaan vaikuta näin alustavasti. Omalla tilalla astuvat Brad ja Le Monteil (Dahir De Prelong) sekä suomenhevospuolella Kilun Peedro (Suikun Ero). Kaikkiaan meillä on siemennetty vuosittain n. 90 eri oriilla, joten monenlaista löytyy. Noissa on mukana meillä siemennettävät ratsusukuiset hevoset myös. Kolme tammaa yhteensä 10:stä meillä varsovasta tällä kaudella on jo pyöräyttänyt varsan, joukossa mm. Beat Of Loven täyssisko Sarah With Love, joka varsoi Le Monteilista."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



