Jack Fire ei jättänyt jossiteltavaa
FORSSA. Kolmossijoilla aloittanut Jack Fire otti Junnustartin finaalissa uransa avaustolpan.
Varsalähtöjen tapaan useampi vastustaja erehtyi väärille askellajeille, mutta Jack Fire ei antanut sijaa jossittelulle. Juhani Tapani kiidätti Jack Firen kasiradaltakin johtopaikalle, ja vaikka varsa sai välillä prässiäkin, se jaksoi oikein varmaan voittoon. 5000 euron arvoinen uran avausvoitto tuli ajalla 17,3ake.
"Ajattelinkin, että se menee seitsemäntoista", omistaja-kasvattaja-valmentaja Pertti Kuittinen haarukoi. "Viimeksi se teki hyvän kirin, vaikka joutui kahteen kertaan kiertämään kolmatta. Odotinkin sen kamppailevan kärjessä."
Jack Fire on Kuittisen oma kasvatti jo toisessa polvessa.
"Alusta asti se on tuntunut juoksijalta. Opetin sen yksivuotiskeväällä ja koko kesän ajoin kerran, pari viikossa. Syksyllä sitten ruvettiin ajamaan useammin. Se menee löysin ohjin kotona, mutta kun ottaa ohjista kiinni, se tietää kyllä, mitä tehdään."
Kuittisella on tallissaan seitsemän hevosta, joista pari on treenattavia. Hevosia mäntsäläläisellä on ollut yli 30 vuotta, tähän asti parhaana vuoden 1991 derbyfinalisti Sir Göb.
"Ylivoimaisesti paras tämä on tähänastisista", Kuittinen linjasi.
Jack Firen kausi alkaa Hevosenomistajapokaalin karsinnoissa.
"Viimeinen erä oli jäänyt vahingossa maksamatta, ja nyt pitää maksaa 2000 euron sakkomaksu, mutta kyllä se nyt maksetaan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


