Hyviä Elitloppet-uutisia: kakkoskisa Sweden Cup palaa ohjelmaan koronatauon jälkeen
Elitloppet-fanit ovat olleet viimeiset pari vuotta murheissaan paitsi koronan luomasta esteestä päästä paikan päälle mainittuun ravijuhlaan, myös perinteisen kakkoskisan Sweden Cupin putoamisesta pois.
Pekka Korpi on ainoa suomalaisnimi, joka löytyy Sweden Cupin kunniataulusta kahdesti: Glenn Kosmoksen (1985) ja Express Merettin (2009) ohjastajana. Lisäksi hänen valmentamansa Leander Blue Chip voitti 1983 veljensä Heikki Korven ohjastamana. Kuva: Ville ToivonenSolvallasta kantautuu siis hyviä uutisia: Sweden Cup on tekemässä paluun keväällä. Suomalaisittain rakkaan asiasta tekee mm. se, että pääkilpailua Elitloppetia ei meille ole suotu koskaan, mutta Sweden Cupin vuodesta 1977 Pershingistä 2019 Queer Fishiin ulottuvassa historiassa on lukuisia suomalaisonnistujia. Eli monen Elitloppet-viikonlopun euforisimmat hetket on koettu juuri tämän Elitloppet-lauantain perinteisen kisan äärellä.
Keystone Patriot toi "kultaa" Veijo Heiskasen ohjastamana, ja Korven talliin voitto on tullut kolmasti, 1983 Heikki Korpi Leander Blue Chipillä ja Pekka Korpi kahdesti 1985 Glenn Kosmoksella sekä 2009 Express Merettillä. Lisäksi Jorma Kontio voitti ohjastajana Louise Laukolla (1998), joka oli jo myyty Ranskaan.
Sulkysport-media kertoi eilen, että Sweden Cup tekee kaikeksi onneksi pikaisen paluun. Kisa on Solvallan urheilujohtajan Anders Malmrotin mukaan tekemässä paluun toukokuussa vuoden 2019 luvuilla: voittajalle 600000 kruunua ja karsinnoissa (3) ykköset 100000.
"Tämä varmistuu tammikuussa, mutta tällä hetkellä ei ole tarvetta palkintoskaalan muutoksiin", Malmrot kommentoi Sulkysportin sivulla.
"Pandemia on vaikeuttanut hevosten värväystä ulkomailta, ja olemme peruneet pari kertaa, mutta tälle lähdölle on todellakin tilausta. Kun toivomme ensi kevään tuovan taas Elitloppetin kunnolla yleisön kera, niin Sweden Cup on tärkeä osa tuollaista viikonloppua."
Tässä linkki Sweden Cupin wikipediasivulle ja voittajien luetteloon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

