Huippuhevosten hyvinvointi vaatii ”auringon tarkkaa” hoitoa – "Suomessa hoito maailman kärkeä"
”Hyvin valmennettu, terve hevonen on myös henkisesti vahva. Silloin se pystyy antamaan parastaan”, sanoo hieroja Tuula Pursiainen.
Viimeisiä kisojaan käyvä Ranch Kelly oli Tuula Pursiaisen käsittelyssä Teivossa pari viikkoa sitten. Viimeistään syyskussa ME-tamma keskittyy siitosuraan. Se on kantavana huippuori Maharajah`sta. Kuva: Kari Salonen”Hevonen on hevonen. Se on aina samanlainen, asui se Floridassa tai Suomessa. Mutta käyttömuoto asettaa lajista riippuen sen lihaksistoon hyvin erilaiset vaatimukset.”
Näin summaa Tuula Pursiainen, hevosten lihashuollon suomalainen ykkösasiantuntija. Hän on käsitellyt Suomen maajoukkueen ratsuja olympialaisissa ja EM- ja MM-kisoissa sekä valmistellut huippuravureita lukuisiin isoihin kilpailuihin Suomessa ja ulkomailla.
Vaikkei suoranaisista tyyppivioista siis voikaan puhua, on harhaa, ettei ravurilla olisi selkälihaksia tai ettei se käyttäisi syviä lihaksiaan.
”Se on ihan puppua. Hyvä ravuri kantaa kroppansa ihan samoin kuin ratsu. Sen syvän lihaksiston pitää olla joustava ja vahva, jotta se pystyy ravaamaan rennosti.”
Pursiainen valmistelee tänäkin vuonna muutaman hevosen, jotka nähdään viikon kuluttua Lahdessa Kuninkuusraveissa.
”Jotta hevonen pääsee sille tasolle, sen asiat ovat jo lähtökohtaisesti tosi hyvin. Kaikki mahdollinen on hoidettu ja suljettu pois. Mukana ovat valmentajan ja hoitajan lisäksi olleet eläinlääkäri, hieroja ja kengittäjät.”
Kuninkuusraveissa juoksun kulku voi aiheuttaa eri osalähdöissä yllätyksiä. Kouluratsastuksessa taas huipputasolla arvioidaan hevosen olemuksen rentoutta.
Molemmissa tapauksissa mitataan siis myös hevosen henkistä kanttia. ”Hyvin valmennettu, terve hevonen on usein myös henkisesti vahva. Silloin se pystyy antamaan parastaan.”
Yhteistä kisaamiselle huipulla on, että mitä jännittyneempi hevonen, sitä herkemmässä ovat virheet. Kokonaisuus on hyvin pienestä kiinni.
Kisan alla ja sen aikana hevosen koko lihaksistoa ei voida enää käsitellä. Hierojan ammattitaito mitataankin siinä, miten hevosen hyvinvointia voidaan silti ”tuunata” rankkojen suoritusten välillä.
”Käsittely on ihan erilaista. Hevonen ei saa mennä löysäksi eikä etenkään tulla yhtään kipeäksi. Silti pientä ”ruuvin kiristämistä” voi tehdä, mikä auttaa sitä hevosta”, hän kuvaa kisahuoltoa.
Pursiainen kehuu ammattivalmennuksen menneen selvästi eteenpäin siinä mielessä, että ymmärretään hevosen lihasten tasapainon ja säännöllisen huollon merkitys.
”Kun kehon käyttö on tasapainossa, hevoset kestävät kauemmin ja lääkkeiden käyttö ja muu hoitotarve on vähäisempää.”
Harrastepuolella hän sen sijaan kaipaa yhä muutosta.
Ylälinjan kireys voi vaikuttaa niin hevosen toimivuuteen kuin sen käytökseen.
”Toisin päin kääntäen: kun vaivoja ei ole, hevosen koko keho on tasapainossa”, sanoo Pursiainen.
Hyvä todiste ovat monet yli 10-vuotiaat ravurit, jotka kilpailevat edelleen tasaisesti.
”Ja niiltä tarkistetaan jalkoja kerran vuodessa, vaikka voisi ajatella, että sellaista hevosta joutuu lääkitsemään jatkuvasti.”
Suomessa hevosten hoito maailman kärkeä
Tuula Pursiainen on kiertänyt säännöllisesti ratsastusmaajoukkueiden kanssa ja suurissa ravitapahtumissa maailmalla.
”Meidän ei tarvitse hävetä, että ulkomailla olisi asiat paremmin – ennemmin jopa päinvastoin. Täällä eläinlääkäri kuuntelee hevosen valmentajaa ja sen omistajaa siitä, mitä hevosella on ollut. Keskustelukanava on huomattavasti paremmin auki kuin monessa muussa maassa.”
Hän kehuu suomalaisten hevoseläinlääkärien ammattitaitoa. Myös asetelma ravi-ihmiset vastaan ratsuihmiset on onneksi laantunut.
Romukoppaan joutaa ajatus siitä, että ravurit olisivat ratsuihin nähden huonommalla hoidolla.
”Ravihevoset ovat huippu-urheilijoita, ja niistä pidetään huolta aurinkoa tarkemmin.”
Omaakin jaksamista hevosten hyvinvoinnin yrittäjä koettaa muistaa aiempaa enemmän. Pursiainen luopui vastaanotosta Kangasalan hevosklinikalla, jota hän oli perustamassa.
”Olen edelleen sen osaomistaja, mutta en ole vuodenvaihteen jälkeen ottanut siellä vastaan.”
Olympiavuonna hän on keskittynyt ratsastuksen maajoukkueiden kanssa työskentelyyn. Lisäksi hän ottaa Teivossa vastaan joidenkin pitkäaikaisten asiakkaiden hevosia.
”Ennen tein viikot klinikalla ja viikonloput ulkomailla. Olin viisi, jopa seitsemän viikkoakin töissä putkeen.”
Meno jatkui 15 vuotta ilman lomia. Nyt matkapäiviä on ”vain” 12–16 kuukaudessa ja siihen päälle Teivon päivät.
”Täysin itsekkäistä syistä muutin niin, että jää vapaapäiviäkin joskus. On annettava aikaa itselle ja perheellekin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
Siirry pääsisältöönSiirry hakuunSiirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
