An-Dorran Ranskan-kiertue jää väliin – Seinäjoen kautta Solvallaan
"Ajetaan Vermo, Kasvattajakruunun finaali ja mahdollisesti yksi startti joulukuussa. Sen jälkeen pidetään taukoa huhtikuulle. Seinäjoki-ajo, Harper Hanover-ajo, Kymi GP ja Suur-Hollola ovat alkukauden tavoitteet."
An-Dorra ja tamman hoitaja Anna Hiltunen voidaan nähdä vielä montélähdössä tämän vuoden lopulla. Kuva: Terhi Piispa-HelistenNeljävuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun välierien peruuntuminen muutti omistaja-valmentaja Reino Palomäen suunnitelmia. Torstai-illan Jyväskylässä starttaamisen sijaan Palomäki ilmoitti An-Dorran (i. Maharajah) Vermoon lauantaiksi. Nelivuotias supertamma starttaa Antti Teivaisen ohjastamana T75-kierroksen päättävässä Käpylä GP:ssa.
"Tamma on tottunut tasaiseen starttirytmiin. Ajetaan Vermon startti sopivasti alle ennen seuraavan lauantain Kasvattajakruunu-finaalia”, kertoo Reino Palomäki.
Vaikka kyseessä on avoin sarja vanhempia hevosia vastaan ja An-Dorralla on suljettu lähtörata 20 metrin takamatkalta, on Palomäki toiveikas menestyksen suhteen.
"Ajoin tänään (keskiviikkona) 3 000 metrin hiitin tammalla. Se tuntui oikein hyvälle. 2 640 metrin matka suosii tammaa, ja meillä on hyvin tilaa kääntää voltista ollessamme yksin takarivissä. Tamma on ravivarma, ja Antti osaa hyvin pujotella hevosten välistä läpi sopiviin iskuasemiin. Juoksun onnistuessa luulisi meidän olevan kärkikamppailussa. Jatkamme ihan samalla balanssilla kuin aiemminkin."
Palomäki kertoi aiemmin syksyllä suunnittelevansa kilpailumatkaa Ranskaan An-Dorran kanssa. Nyt matkasta Keski-Eurooppaan on kuitenkin luovuttu valmentajan terveystilanteesta johtuen.
"Ajetaan Vermo, Kasvattajakruunun finaali ja mahdollisesti yksi startti joulukuussa. Sen jälkeen pidetään taukoa huhtikuulle. Seinäjoki-ajo, Harper Hanover-ajo, Kymi GP ja Suur-Hollola ovat alkukauden tavoitteet. On mielenkiintoista nähdä tamma kolmella ratakierroksella Solvallassa Harper Hanover -ajossa."
Ensi kauden päätavoite on Palomäen mukaan kuitenkin kotiradan Suur Hollola-ajo.
”Siihen tähdätään täysillä. Toivotaan että kaikki menee suunnitelmien mukaisesti."
Reino Palomäen mainitsema mahdollinen startti joulukuulla olisi An-Dorran montédebyytti. Teivossa ravataan 21. joulukuuta montélähtö, jossa eniten ansainneet starttaavat 40 metrin takamatkalta.
”Olisi mukava antaa hoitaja Anna Hiltusen ratsastaa tammalla montélähtö, ihan jo palkkiona erinomaisesta työstä tamman kanssa. Tamman suku vaikuttaa sopivan montéen, sillä sisaruksista sekä An-Anna Bella (i. R.B. Caesar) sekä An-Lady (i. Tag The Devil) ovat voittaneet montén Suomen mestaruudet vuosina 2014 ja 2015."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

