Hippos julkaisi vuoden 2026 ravipäivät
Ensi vuoden ravikalenterissa on 380 päivää, mikä on 21 vähemmän kuin vuonna 2025.Ensi vuoden ratakohtaiset raviratakiintiöt on vahvistettu. Suomen Hippoksen hallitus vahvisti ravipäivät keskiviikkoisessa kokouksessaan.
Vaikka niukkuutta joudutaan jakamaan kaikille alueille, pyritään kilpailumahdollisuuksia tarjoamaan kaikille.
“Päätöksessä luotetaan siihen, että radat pystyvät suhteuttamaan toimintansa oman talousnäkymänsä mukaisesti. Päätetyllä ravipäivien kokonaismäärällä turvataan riittävät kilpailumahdollisuudet niin harrastajille kuin ammattilaisillekin”, Suomen Hippoksen raviurheilujohtaja Arto Hytönen toteaa tiedotteessa.
Raviratojen harmiksi ensi vuoden toiminta- ja palkintotukien määrät eivät ole selvillä vielä tässä vaiheessa.
”Alan ulkopuolinen rahoitus on nyt ratkaisevassa roolissa ravipäivien järjestämisessä ja harjoitusolosuhteiden tarjoamisessa alan toimijoille. Hippos tulee jatkamaan ensi vuonna paikallisravijärjestäjien tukemista matalan profiilin kilpailutarjonnan lisäämiseksi”, Hytönen kertoo.
Tarkempaa vuoden 2026 ravikilpailukalenteria suunnitellaan yhdessä. Raviratojen lisäksi suunnittelussa ovat mukana Hippoksen toimisto, kilpailuvaliokunta sekä hallitus. Tulevan vuoden ravikilpailukalenteri julkaistaan loka- tai marraskuussa.
Suurkilpailupäivät on päätetty alustavasti jo tässä vaiheessa. Suurin muutos suurkilpailuaikataulussa koskee Kymi GP:tä, jonka siirtymisestä elokuulle kerrottiin jo aiemmin kesällä.
Alustavat suurkilpailupäivät 2026
Seinäjoki Race, Seinäjoki 25.4.2026
Finlandia-Ajo, Vermo 9.-10.5.2026
Nordic King ja Queen, Härmä PowerPark 19.-20.6.2026
Suur-Hollola-ajot, Lahti 4.-5.7.2026
St Michel –ajo ja Suurmestaruusajo, Mikkeli 18.-19.7.2026
Kuninkuusravit, Teivo 31.7.-2.8.2026
Lämminveristen Derby, Vermo 15.8.2026
Kymi Grand Prix, Kouvola 22.8.2026
Suomenhevosten Derby, Jyväskylä 29.8.2026
Kriteriumit ja Suurmestaruus, Teivo 26.9.2026
Pohjoismaiden Mestaruus, Turku 9.-10.10.2026
Vuonna 2026 alkaen ravikalenterissa toteutetaan kuusipäiväistä raviviikkoa, joka ajoitetaan talvikuukausille marraskuun puolivälin ja huhtikuun puolivälin välillä. Ravipäivien vähennys kohdistuu nimenomaan talvikaudelle.
Lisäksi ilman kotimaista ravia joudutaan tulemaan toimeen toukokuun kahtena viimeisenä päivänä, jolloin Solvallassa ravataan Elitloppet-ravit. Jouluaatto ja joulupäivä pidetään perinteiseen tapaan taukoa.
Eniten ravipäiviä ensi vuonna on Vermolla, jossa ajetaan 41 totoravit. Suurin hyötyjä on Teivo, joka saa tähän vuoteen verrattuna kolme lisäpäivää. Teivon kiintiö kaudelle 2026 on 36 päivää.
Eniten ravipäivien suhteen on kärsimässä Kouvola, jonka kilpailupäivien kaavaillaan vähentyvän neljääntoista päivään. Vähennystä tähän vuoteen on neljä ravipäivää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






