
Vaimon mukana tulivat ravihevoset: "Metsässä ajo tekee hyvää vanhalle hevoselle"
Raviurheilu on elämäntapa Roope Salmelalle ja Pia Häkkiselle.
Roope Salmelan valmentama 12-vuotias Global Lizzie kilpailee viimeistä kauttaan. Sille ja Tut A P:lle on kilpauran loputtua luvassa eläkepaikka kotitallissa. Kuva: Antti Savolainen
Vastoinkäymisistä kärsinyt Tut A P kävelykoneessa. Tammalle on heikosti rahasarjoja tarjolla järkevillä etäisyyksillä, joten sillä ajetaan luultavasti avoimia tammalähtöjä talvella. Kuva: Antti SavolainenHevoset ravasivat Roope Salmelan elämään 12 vuotta sitten Pia Häkkisen mukana. Vuosien myötä harrastus on syventynyt käytännössä kokopäiväiseksi työksi. Tallissa on kuusi omaa hevosta ja poni.
"Semmoinen ajatus on, että voisin panna pari kolme omaa pois ja ottaa vieraiden hevosia valmennukseen", Salmela sanoo.
"Minä olen ollut talleilla töissä heti peruskoulun päättymisestä asti. Tällä hetkellä valjassepän työ kiinnostaa kovasti ja olen jo hakenut siihen koulutukseen", Häkkinen kertoo.
Puitteet ovat kunnossa, sillä Karstulan Vahangassa sijaitsevalle tilalle on kolme vuotta vanhan tallin lisäksi rakennettu pehmeäpintainen 960 metrin harjoitusrata, tiellä on 600 metrin suora ja kesällä on käytössä 60-metrinen uitto-oja.
"Periaatteessa hevoset saa treenattua omalla tontilla, meillä on tässä 13 hehtaaria maata ja hiekkapohjaiset paikat. Metsäteillä ajetaan kuitenkin paljon näin talvella. Kelirikon aikaan pakataan tarvittaessa hevoset kyytiin ja käydään Jyväskylässä tai Seinäjoella hiitillä. Molempiin on 110 kilometriä."
"Kesällä päästään ajamaan myös tuossa muutaman kilometrin päässä olevalla hiekkatien suoralla, jossa käy muitakin paikkakunnan ravi-ihmisiä", Häkkinen kertoo.
Hevosten ruokkiminen perustuu hyvään heinään, jota täydennetään kauralla ja kivennäisellä tai täydennysrehulla.
"Täksi talveksi otin ensimmäisen kerran Suvi-säilöheinää Härmälän Hannulta. Se on tosi hyvää tavaraa ja mukana tulee analyysi ravintoarvoista", Salmela kehuu.
Terveydenhuollolla on merkittävä osuus urheiluhevosten menestykseen. Käytössä on sekä tens-sähköimpulssilaite että Cryonic-huippukylmälaite.
"Varsinkin huippukylmällä hoitamisesta on iso apu hevosille."
Tämänhetkiset kilpahevoset ovat lämminveritammat Global Lizzie ja Tut A P. 12-vuotias Global Lizzie kilpailee viimeistä kauttaan. Se on kerännyt urallaan 88 startista reilun 38 000 euron voittosumman ja ennätyksen 1.14,5a. Kohokohtia Salmelan käsistä ovat kolme Toto75-voittoa. Tamman riekkumista metsätarhassa katsellessa ei uskoisi, että kilpaura on alkanut jo kaksivuotiaana syntymämaassa Ruotsissa.
"Liisa on sillä tavalla rehti hevonen, että se on aina lähdössä mukaan, kun kuljetuskopin lastaussilta lasketaan maahan", Salmela kiittää.
Kohta kolme vuotta talossa olleen tanskalaisen Tut A P:n epäonnesta ja terveysongelmista saisi aikaan oman juttunsa. Hammasongelmia on hoidettu neljällä eri klinikalla, tammaa on purrut kyykäärme ja muitakin vastoinkäymisiä on riittänyt. Kykyjä 1.13,8-aikaisella kahdeksanvuotiaalla löytyy.
Vanha hevonen viihtyy metsäteillä
Roope Salmelan ja Pia Häkkisen hevosten valmennussysteemiä sovelletaan tilanteen mukaan. Pari nuorempaa ajohevosta ajetaan kolmesti viikossa. Starttihevoset ajetaan kahdesti viikossa.
Vaikka käytössä on niin rata kuin suorakin, vanhat kilpatammat eivät niitä talvikaudella juuri kuluta.
"Tässä ympärillä on paljon metsäteitä, joilla on tosi hyvä ajella talvella, kun on kunnon polanne. Metsässä ajo tekee hyvä vanhalle hevoselle. Siellä ne menevät vähän kuin huijaamalla, ottavat reippaita pätkiä omasta tahdostaan", Salmela sanoo.
Kokeneiden kilpahevosten treenaaminen vaatii myös psykologista silmää.
"Ei niitä hirveästi edes haluta ahdistaa tässä kotona. Jos niitä treenaa täällä tiukasti, niin herkeävät helposti juoksemasta sitten startissa."
Haastatteluhetkellä Global Lizzie oli startannut lauantaina Oulussa. Edessä oli startti Jyväskylässä perjantaina.
"Oulusta kun tultiin yöllä, niin Liisa oli seuraavana päivänä kävelykoneessa. Näin viikon starttivälillä en sitä edes valjasta kotona. Jos väli on kaksi viikkoa, niin ajan sillä kahdesti."
Lue myös: MT julkaisee illalla koosteen Turun T76-raveista yhteistyössä Suomen Hippoksen kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

