
Nosteen loppuveto oli mestaruuden arvoinen: ”Tuntui kuin olisi hevosta vaihtanut”
Montén SM-tittelistä käytiin kova loppusuoran kamppailu.Oulu
Onnenhalaus! Susanna Visuri (vas.) ja Kirsi Luotonen rutistavat kilvan tuoretta montén Suomen mestaria Nostetta. Kuva: Elina PaavolaOulun Kuninkuusravien lauantai pistettiin käyntiin montén SM-finaalilla. Tittelin vei nimiinsä toissa vuonna kakkoseksi sijoittunut Noste, jonka siivitti mestaruuteen ratsastaja Susanna Visuri.
Lähdössä keulaan ampaisi Mervi Rantasen ratsastama Kuusirantanen, joka sai matkalla pientä painetta. Viime vuoden mestari Nevan Lupaus matkusti johtavan rinnalla.
Viimeisellä takasuoralla vapaalle radalle lähtenyt Noste sai loppukirissä etua Villieläimeen, jonka Miisa Pulkkanen sai irti pussista hieman liian myöhään. Urheasti kirinyt ruuna ennätti kuitenkin kakkoseksi.
Nosteen loppuveto oli niin vetävä, että voittoa on pidettävä selkeästi ansaittuna.
Voittajahaastattelussa Susanna Visuri kertoi, että omistaja-valmentaja Kirsi Luotonen pyysi häntä finaaliin ratsastajaksi, kun oma suojatti Suvimyrsky Ram ei päässyt loppukilpailuun.
”Kikka laittoi mulle viestiä, että Myrsky ilmeisesti ei ole tulossa. Nosteen vakikuskille oli toinen hevonen tyrkyllä, niin tämä meni sitten näin,” Visuri kertasi tapahtumia.
Visuri kertoi, että Noste lähti kiriinsä todella äkäisesti.
”Luotin hevoseen. Takasuoran puolivälissä kun käänsin oikeasta ohjaksesta, niin tuntui kuin olisi hevosta vaihtanut. Se lähti vaan menemään omia aikojaan.”
Palkintopystejä autoon lappanut Kirsi Luotonen oli samaan aikaan liikuttunut ja onnensa kukkuloilla.
”Odotan, että näen mun hevosen. Noste saa tänään ylimääräisiä herkkuja. Mulla on sille täällä porkkanapussi.”
Luotoselle Noste tuli nelivuotiaana, eikä sen varalle ollut alun perin minkäänlaisia ravisuunnitelmia.
”Ei ollut mitään aikomusta yrittää siitä mitään ravuria. Se kuitenkin alkoi kulkemaan niin hyvin, että oli pakko koittaa. Hevosella ajetaan paljon kärrylähtöjä, ja olen yrittänyt saada itse ohjastettua sillä. Meillä on ollut ihan hauskaa, vaikken ole vielä kovin hyvä kuski.”
”Ei ollut mitään aikomusta yrittää siitä mitään ravuria.”
Hevonen on omistajansa mukaan niin hyvässä kunnossa, ettei isommankaan voiton jälkeen ole suunnitelmissa taukoa.
”Ajattelin kysyä Suskilta, jos hän suostuisi ajamaan Forssan montestartin seuraavaksi. Katsotaan ihan hevosen mukaan. Se on palautunut tosi hyvin starteista, mutta nyt meillä on tietenkin pitkä matka.”
Moni SM-finalisti sortui kisan aikana laukalle. Yksi näistä oli kilpailun ennakkosuosikkien joukkoon kuulunut Cooleri, jonka ravin hajoamiseen ei ratsastaja Nelly Korpikosken mukaan liittynyt mitään ihmeempää.
”Ei ollut mitään muuta erikoista kuin että hevonen ei ollut tänään ihan oma itsensä”, Korpikoski kertoi ratsailta lähdön jälkeen.
Toiseksi sijoittuneen Villieläimen valmentaja ja osaomistaja Kaisa Toivonen harmitteli hieman myöhään auenneita kiritiloja.
”Villieläin olisi voinut voittaa lähdön, jos Noste ei olisi päässyt karkuun. Se jäi juuri siinä vaiheessa ratkaisevan verran. Jos nyt kysyt, niin harmittaa”, Toivonen sanoi välittömästi lähdön jälkeen.
Monte SM-finaali ajettiin 2120 metrin tasoitusajona. Kilpailun voittaja kuittasi palkintona 10 000 euroa. Nosteen voittoaika oli 27,4.
Maaseudun Tulevaisuus on suomenhevosten montén Suomen mestaruuden yhteistyökumppani.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





