Vapperi ei kilpaile tällä kaudella
Suomenhevosten parhaimmistoon lukeutuva 9-vuotias Vapperi jättää kisakauden väliin ja keskittyy siitokseen. Ori hyppää Metsäpirtissä, nykyisin Lahteen kuuluvassa Nastolassa, Merja-Liisa Toivosen luona.
Vapperi kilpaili viime vuonna vain seitsemän kertaa ja nekin loppuvuodesta, sillä alkukautta haittasi hankosidevamma.
”Viime vuonna oli muutenkin kaikki vastukset. Pariin starttiin ori oli vaisu, kun sillä oli limaa keuhkoissa. Ja rokotuksen jälkeen pamahti vielä 40 asteen kuume”, omistaja-valmentaja Tapio Mynttinen kertaa.
Hän pääsi ajamaan orilla hyvin hangessa kuluneena talvena puolentoista kuukauden ajan, mutta kärrytreenien alettua tuli ongelmia.
”Saman jalan hankoside vaivautui toisesta kohtaa, onneksi hyvin lievästi. Meillä on ollut ajotiet aika huonossa kunnossa, kun talvi on ollut vaihteleva ja varmaan jalka vaivautui sen takia uudelleen. Eläinlääkäri tarkasti hankositeen ja arvioi, että hän ei ihan uskalla suositella kilpailemista. Sanoin heti, että meillä on aikaa odottaa ja annetaan hevoselle kunnolla aikaa toipua.”
Mynttisen suunnitelma on, että Vapperi palaa kilparadoille ensi vuoden alussa.
”Koelähtöä ei tarvi pelätä näin virkeän hevosen kanssa. Ja pitää muistaa, että sillä on iän puolesta vielä monta kilpailukautta jäljellä. Talvella kun sitä ajoi, niin sama vanha Vapperi siellä oli tallessa.”
Viesker-Sihko-Jaanen Suikku -sukuyhdistelmää edustava Vapperi aloitti kilpauransa jo kolmevuotiaana voittamalla kaksi kolmesta startistaan. Nelivuotiskauden kesäkuussa tuli uran toistaiseksi suurin täysosuma, 12 000 euron ykkönen Biofarm-cupin finaalissa.
Vapperi on voittanut 50 startistaan 16 ja kerännyt lähes 89 000 euron voittosumman. Ennätykset ovat 1.22,5 aly ja 1.23,9ke. Paras kausi toistaiseksi on 2017, jolloin ori voitti 17 startistaan seitsemän.
Viime kaudella Vapperi astui 11 tammaa ja sitä edellisellä kaksi.
”Sperma on tutkittu huippulaatuiseksi. Ja tammoja on tulossa jo nyt ainakin kymmenen, joten tosi mielenkiintoista on nähdä minkä verran niitä kertyy”, Vapperin yhdessä vaimonsa Irman kanssa omistava Tapio Mynttinen kertoo.
Juttua on muokattu 26.3. kello 16.18. Vapperin astumien tammojen määräksi vuonna 2018 on korjattu 11.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

