"Uskon meidän pärjäävän lauantaina", sanoo valmentaja 75-varmasta
Kierroksen kruunaa Kymi GP.
Kirivoimainen Mark More nousi viimeksi Vermossa vaikeista asemista kolmanneksi. Teivossa haussa on paluu voittopolulle. Kuva: Terhi Piispa-HelistenTaistelu 100 000 euron ykköspalkinnosta kiinnostaa raviväkeä ympäri Eurooppaa. Ruotsalainen ohjastajavirtuoosi Björn Goop tuo Kouvolaan kaksi omaa valmennettavaansa. Viimeksi ME-ajan juossut Moni Viking ja upea italialais ori Vitruvio kuuluvat kilpailun suurimpiin suosikkeihin. Suomea edustavat Chief Orlando ja Whole Lotta Love, mutta niiden voitto olisi todellinen jättiyllätys.
Raviliiga IFK:n ylpeys Mascate Match ja Suomessa tappioitta kilpaileva, tuore SE-hevonen, Don Williams ovat kierroksen todennäköisimpiä voittajia.
Christa Packalenin valmentama Mark More toimii systeemiin kolmantena kivijalkana. Vuosi sitten samoissa raveissa ruuna kiri 08,5-lopetuksessa aivan voittaneen Cameron Evon rinnalle. Valmentajan mukaan viime kilpailu osoitti vireen olevan jälleen kohdallaan.
”Hevonen oli kolme kuukautta kipeänä. Se todettiin välillä terveeksi ja sillä kilpailtiin, mutta hevonen ei ollut omalla tasollaan. Nyt kaikki näyttää hyvältä, hevonen on terve ja se pääsee taas näyttämään hurjan kapasiteettinsa. Forssassa Mark More oli liian paineissaan, mutta viimeksi Jokimaalla se voitti helposti ja meni hyvän ajan”.
Kouvolaan valmentaja lähtee luottavaisena.
”Takarivi on meille hyvä paikka. Selkäjuoksulla hevonen kirii tosi lujaa lopun. Kokonaiset vetolaput tuntuivat viimeksi toimivan hyvin ja niiden kanssa jatketaan. Uskon meidän pärjäävän lauantaina”, jatkoi Packalen.
Viikon varma
Toto75-3 12 Don Williams: Suomessa pelkkiä voittoja napsinut ranskalainen on ollut vakuuttava. Oli lähellä paikkaa Kymi GP -kilpailussa ja kiertänee vastustajat viimeistään kirikierroksella.
Viikon väistö
Toto75-7 8 Sultan Journey: Keulasta ylivoimaisesti paras. Nyt paikka nopeiden avaajien ulkopuolella vie suurimmat mahdollisuudet.
Viikon idea
Toto75-4 10 Club Nord Elit: Jokimaalla 12-tulos johtavan rinnalta. Tammataistoissa aina huomion arvoinen.
Toto75-vihje
Lähtö 1: 6 Mascate Match (3,2)
Lähtö 2: 7,3,1,10,12,6,4,2 (7,1)
Lähtö 3: 12 Don Williams (7,1)
Lähtö 4: 3,9,10,7 (2,1)
Lähtö 5: 8,2,5,1,11,12,4 (7,9)
Lähtö 6: 3,9,1,2 (4,7)
Lähtö 7: 10 Mark More (3,1)
896 riviä x 0,05e = 44,80 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

