Bubble Effe debytoi Reima Kuislan valmennuksesta Torniossa
Reima Kuislalla kolme mielenkiintoista hevosta Tornion Kavioliigaraveissa.
Bubble Effe teki hurjan esityksen juhannuksena Härmässä sijoittuessaan kolmanneksi laukan jälkeen. Kuva: Elina PaavolaHeinäkuun alussa Reima Kuislan omistukseen siirtynyt italialaisori Bubble Effe kilpaili kaupanteon jälkeen vielä vanhan valmentajansa Alessandro Gocciadoron tallista käsin. Viimeiseksi startiksi tällä erää italialaisvalmentajan valmennuksesta jäi laukkaan pilaantunut Solvallan Jubileumspokalen.
Viisivuotias ori on ollut Kuislan tallissa Seinäjoella kolmisen viikkoa. Tulevana lauantaina Bubble Effe debytoi Kuislan valmennuksesta Tornion Kavioliigaravien T75-kierroksen päättävässä neljä- ja viisivuotiaille rajatussa Midnight Racessa. Italilaisoriin olemus on tehnyt vaikutuksen Reima Kuislaan.
”Ori on todella hieno ja kovaluokkainen hevonen. Kunhan sen kaikki asetukset saadaan kohdalleen, riittää tämä kovemmissakin lähdöissä.”
Viime starttien laukkoihin ei Kuislan mukaan ole löydetty yhtä yksittäistä syytä.
”Sille on lähinnä tehty lihashuoltoa Suomessa olon aikana. Ei jaloista ole oikeastaan löytynyt suurempaa. Tornion startti tulee vähän turhan nopeasti. Kokeillaan kuitenkin ajaa kilpaa noin sopivan sarjan sattuessa kohdalle.”
Takarivistä lähtönumerolla 10 starttaava Bubble Effe on meriiteiltään lähdön menestynein osallistuja. Omistaja-valmentaja ei kuitenkaan lupaa varmaa voittoa.
”Tämä on kokeilustartti. Haluan oriin ravaavan koko matkan. Ajamme kengät jalassa, emmekä tee virityksiä varusteiden tai balanssin suhteen.”
Tallikaveri Mandela Zon palasi viime lauantaina Vermoon lähes vuoden tauolta. Tuloksena oli hyvä kolmas tila. Lauantaina viisivuotias ori starttaa neljännessä T75-kohteessa. Valmentajan mukaan oriin pitäisi parantaa saatuaan startin alle.
”Sillä ajetaan varmaan vain torstaina tällä viikolla, kun kauden avaus oli kuitenkin niin lähellä. Katsotaan jatketaanko Torniossa ilman etukenkiä vai laitetaanko kevyet alumiinit. Hyvältä paikalta oriin pitäisi saada johtopaikka haltuunsa.”
Kuislan omien valmennettavien lisäksi Tornion T75-kierroksella starttaa Kuislan omistama ja Kari Lehtosen valmentama Bond Eagle. Ohjastuksesta vastaa Kuislan valmentaman kaksikonkin ohjastajana toimiva Niko Jokela. Kolmannessa T75-kohteessa starttaava ori oli viimeksi Teivossa vaisu voitettuaan sitä ennen viisi edellistä starttiaan. Kuislan mukaan hevonen oli kipeä Teivossa.
”Sillä oli räkää keuhkoputkessa. Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa.”
Kuislan muista valmennettavista viime vuoden Seinänjoki-ajon kakkonen sairastauolla ollut Ubertino Grif nähtäneen kuukauden päästä koelähdössä. Evaluate on lähdössä mahdollisesti Amerikkaan kilpailemaan ja siitoskäyttöön. Everest De Ginai on palailemassa sairastauolta, ja vaatinee muutaman kuukauden valmennusjakson. Viimeksi Seinäjoki-ajossa Iikka Nurmosen valmennuksesta käsin kilpaillut Super Schissel kävi tänään klinikalla.
”Siinä ei ole yhtä isoa vikaa. Useampi pienempi asia taitaa vaikuttaa ruunan pienoisiin raviongelmiin. Josko pääsisimme sillä starttiin vuoden lopulla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






