”Taloustilanteen valossa Hevoset-messujen kävijämäärä meni yli odotusten”
Viime vuoden kävijäennätys ei rikkoutunut Tampereen hevosmessuilla.
Hevoset-messuilla kävijämäärä ylitti viime vuoden, mutta sunnuntai Tampereella oli hiljaisempi. Kuva: Heidi LammiViikonloppuna järjestettyjen Hevosmessujen projektipäällikkö Mia Jurvala on tyytyväinen, vaikka useimpina vuosina jatkunut kävijäennätysputki tänä vuonna katkesikin.
”Taloustilanteen valossa kävijämäärä oli yli odotusten vaikkei ennätystä tehtykään. Lauantain väkimäärä kyllä meni yli viime vuoden, mutta sunnuntaina väkimäärä ei riittänyt ylittämään sitä kokonaismäärissä, vaikkei siitä jälkeen jääty kuin karvan verran”, Jurvala kertoo.
Hänen mukaansa brittiläisen ratsastusvalmentaja Mary Wanlessin yleisöklinikka onnistui nappiin. Wanless piti ennen yleisöklinikkaa kaksi ammattilaisille suunnattua, suljettua klinikkaa.
”Wanless on kyllä mieletön lady. Yleisön palaute on ollut silkkaa suitsutusta, eikä suotta”, Jurvala hykertelee.
Muutoin yleisön antama palaute ohjelmasta sisälsi hänen mukaansa enimmäkseen harmittelua siitä, että messujen halleissa oli tarjolla niin paljon mielenkiintoista ohjelmaa, ettei kaikkea ehtinyt nähdä.
Viime vuonna Tampereelle kokoontui 22 014 hevosihmistä messuilemaan. Tampereen hevosmessut on järjestetty kahta koronavuotta lukuun ottamatta vuosittain vuodesta 2009 alkaen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


