
”Vaihtoehto perinteisille hevoskilpailuille” – uusi ratsastusseura järjestää Hyvinkäällä maastotaitoratsastuskilpailut
Ensi lauantaina Hyrian Uumo-kampusalueella Hyvinkäällä järjestetään pykälää rennommat ratsastuskilpailut. Niissä testataan hevosen ja ratsastajan yhteistyötä maastotaituruudessa.
Maastotaitoratsastuskilpailun tehtävärata sijaitsee Hyrian luonnonvara-alan kampuksella Uumolla. Tehtävät voivat olla rakennettuja tehtäviä, kuten kuvassa oleva silta tai luonnossa olevia olosuhteita, kuten mäkiä ja ojia. Myös tietoon ja taitoon liittyviä tehtäviä sisältyy rataan. Kuva: Lotta-Mari Kirjavainen”Tässä lajissa kilpailu muita vastaan on oikeastaan sivuseikka. Laji kannustaa harjoittamaan monipuolisia hevostaitoja ja luomaan hyvää ja luottavaista suhdetta ihmisen ja hevosen välille”, kertoo järjestävää tahoa, juuri perustettua Uudenmaan maastoratsastusseuraa edustava Marjukka Järvelä.
Järvelä organisoi viime vuonna Hyvinkäällä ensimmäiset maastotaitoratsastuskilpailut ja tänä vuonna niiden järjestäjätahoksi perustettiin oma seura. Tavoitteena on vakiinnuttaa maastotaitoratsastuskilpailut Hyvinkäällä näkyväksi hevostapahtumaksi. Yleisölle on lauantain tapahtumassa tarjolla oheistoimintana talutusratsastusta, buffetti ja tuote-esittelyjä.
”Maastotaitoratsastuksen viehätys on mielestäni sen harrastajaystävällisyys ja käytännönläheisyys. Lajissa ei ole perinteisiä kilpaurheilullisia tavoitteita ja on siksikin mielestäni virkistävää vaihtelua ja vaihtoehto perinteisille hevoskilpailuille, joiden eettisyys on ollut kuuma peruna viime aikoina”, Järvelä sanoo.
Maastotaidoista voi hänen mukaansa kilvoitella käytännössä millaisella hevosella vain.
”Nuorella, vanhalla, hitaalla, nopealla, pienellä tai suurella, rodusta ja omasta hevosharrastuksen lajista riippumatta. Nytkin meillä on samassa luokassa suomenhevosia, islanninhevosia, kärryponi, lämminverinen, puoliverisiä tavallisia harrastehevosia ja ratsastuskoulun opetushevosia.”
Luokkia lauantaina kello 10 alkavassa kilpailussa on kaksi, helppo ja vaativa. Helppoon luokkaan voi osallistua ajaen, ratsastaen, ohjasajaen, taluttaen tai taluttajan kanssa. Suunnistusosuuden tarkoitus on Järvelän mukaan päästä harjoittelemaan liikennetaitoja hevosen kanssa valvotuissa ja turvallisissa olosuhteissa.
”Luvan kanssa pääsee nyt kilpailuissa ratsastamaan sellaisille kaupunkialueen ulkoilureiteille, joille hevosilla ei yleensä ole asiaa.”
Ensimmäinen Hyvinkään maastotaitoratsastuskilpailu järjestettiin viime keväänä. Kuvassa ovat vuoden takaisen kilpailun vaativan luokan osallistujat. Kuva: Lotta-Mari KirjavainenUudenmaan maastotaitoratsastusseuran ensisijaisena pyrkimyksenä on järjestää yksi tapahtumamallinen maastotaitoratsastuskilpailu vuodessa.
”Jatkossa olisi mukava pitää useammat kisat vuodessa, mutta meidän täytyy ensin vähän hioa tapahtuman konseptia ja löytää siihen rakenne, jolla tapahtuma kustantaa itse itsensä. Toistaiseksi olen rahoittanut tapahtumaa pääasiassa itse”, Järvelä kertoo.
Viime vuonna järjestetyt ensimmäiset kilpailut saivat alkunsa Järvelän hevosalan agrologiopintojen tehtävästä ja tapahtuma tehtiin Leader-hankkeena. Eniten osallistujien kiinnostusta on tänä vuonna herättänyt vaativa luokka, jossa suoritetaan tehtävärata, askellajikoe ja suunnistusosuus. Helpossa luokassa ei ole suunnistusta.
Hevosihmisten lisäksi Järvelä toivoo, että kaupunkilaisetkin innostuvat saapumaan tapahtumayleisöksi.
”Haluaisin ajatella kilpailuamme nimenomaan hevosaiheisena kaupunkitapahtumana ennemmin kuin ratsastuskilpailuna. Lapsiperheille tapahtuma on oikein oivallinen ajanviete ja lisäksi olen jakanut kutsua myös erilaisiin lähialueen ryhmäkoteihin, koska tapahtuma on melko hyvin saavutettavissa esimerkiksi pyörätuoliasiakkaille.”
Juttua on päivitetty 3.5. 2024 kello 12.08. Korjattu kuviin oikea kuvaaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








