Päivän ravit: Oulussa ravit siirrettiin, Ruotsissa jackpot-ilta
Alkuviikko kärvistellään kiperässä pakkassäässä. Oulun ravien siirron myötä maanantaista tuli Suomessa raviton päivä.
Johan Untersteiner tietää parhaiten Format Kronosin kunnon ennen Halmstadin starttia. Kuva: Mikael Rosenquist / TR BildMenossa oleva pakkasjakso pakotti Oulun raviradan siirtämään maanantain ravit torstaiksi. Äimäraution kilpailupäällikkö Nelli Lindholm kertoo, että ennuste muuttui maanantaiaamuksi vielä aikaisempaakin hyisemmäksi.
”Viime yön aikana ennusteet liikkuivat sellaisiin lukemiin, että jouduttiin tällainen ratkaisu tekemään”, Lindholm kertoo.
Suomessa oli alun perin torstaina raviton päivä, mutta Oulua lähimpänä Ruotsissa sijaitseva rata Boden ajaa torstaina ravit. Päällekkäiset ravit aiheuttavat jonkun verran hankaluuksia, joita Lindholm pahoittelee.
”Bodenin ajaminen samana päivänä on harmi. Jonkun verran ohjastajilla tulee päällekkäisyyksiä. Ennusteet olivat kuitenkin tiistaiksi sellaiset, että vain yhdellä päivällä raveja siirtämällä olisimme saattaneet olla tiistaiaamuna saman asian äärellä.”
”Harmittava tilanne, mutta näille ei kukaan voi mitään. Olisi ollut turhan riskaabelia ajaa maanantaina”, Lindholm harmittelee.
Ruotsissa pääpelin nimi on maanantaina Toto64. Luvassa on jackpot-rahaa lähes 85 000 euroa.
Aikaisin kuittinsa sisään jättäneet pelaajat ovat nostaneet päätöskohteessa juoksevan Format Kronosin kierroksen pelatuimmaksi hevoseksi. Hevonen on epäilemättä perusluokaltaan lähdön kärkeä, mutta maanantain starttiin liittyy huomattavia epävarmuustekijöitä.
Johan Untersteinerin treenattava jäi epävireisen oloisena tauolle marraskuun alussa. Tammikuun alussa tehty paluustartti oli niin ikään kaukana nappisuorituksesta. Tallitiedot voivat olla tarpeen ruunan tämänhetkisen vireen selvittämiseksi.
Ruotsiin alkuvuodeksi komennukselle lähteneellä Väinö-Kalle Korhosella on Halmstadissa kaksi ohjastajatehtävää. Johan Untersteinerin tallilla työskentelevä Korhonen ohjastaa maanantaina Pernilla Larssonin valmentamia hevosia.
Halmstadin Toto64-peli alkaa kello 20.30.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




