T64-Tammatähti: "En laittaisi Ranch Kellyä varmaksi"
Ranch Kelly palaa kuukauden "huililta" Anne Luttisen mukaan hyvässä vireessä. Hän varoittaa kuitenkin, ettei tamma välttämättä ehdi ykköseksi tänään. Kuva: Anu LeppänenKuuman keskiviikon herkkupala on Vermossa Tammatähti, jossa Ranch Kelly viimeistelee virettään Seinäjoki Raceen takarivistä mailin pikapyrähdyksessä.
Kuuman keskiviikon T64-potissa on komeasti yli 150000 euroa lisäpotkua, ja moni kaavailee supertamma Ranch Kellystä pankkia illan kierrokselle. Kellyn valmentaja Anne Luttinen kertoo valmennettavansa tuntuvan hyvältä, mutta ei varauksetta suosittele varmaksi laittamista pelissä. Tammatähti on samalla myös kultadivisioonan karsinta.
"En laittaisi varmaksi näistä asemista", Luttinen arvioi.
"Kelly tuntuu oikein mukavalta. Se jopa pukitteli viimeistelyajossa maanantaina, mitä se ei ole usein tehnyt. Niin se teki Suur-Hollolan alla, joten tuo on kai tulkittava hyväksi merkiksi. Kuitenkaan en päässyt viimeistelemään ihan suunnitelman mukaan kelien takia, mutta sillä en usko olevan suurta merkitystä. Kuitenkin Vermon lähdössä pääpaino on sillä, että Kelly saisi sopivan startin alle ennen Seinäjoki Racea. Kuskihan ne ratkaisut tekee, mutta arvelen, ettei nyt välttämättä lähdetä reissuttamaan johtavan rinnalle. Eli paljon varmaan riippuu juoksunkulustakin, että miten maililla tuolta ehtii? Usko siihen, että tamma on hyvässä vireessä, on tottakai iso, muuten ei lähdettäisikään."
Yksi Tammatähden mielenkiintoisista haastajista Bosses Lily on palaillut pikkuhiljaa pitkältä tauolta. Ilmassa on kevään tuntua, ja maililla mennään varmasti kovaa, vaikkei Ranch Kelly olisi heti vauhtia vaatimassa.
"Tamman hankoside reagoi taas, ja ollaan palailtu ajan kanssa", Antti Teivainen kertoo.
"Nyt voisi olla kuitenkin paikka ajaa ihan tosissaan vaikka voitosta, jos hevonen on niin hyvä kuin uskon ja toivon. Tarkoituksella ajettiin vielä pyhänä Turussa, kun lyhyt starttiväli on aiemmin terävöittänyt hevosta sopivasti. Siinä pyhänä meni alku pieleen, ja jäätiin liian kauas, mutta saatiin juuri sellainen startti, kuin toivottiin. Olimme oikein tyytyväisiä, kun hevonen näytti meistä hyvältä. Nyt koitetaan ladata alkuun, ja kun askeleet ovat osuneet lankulle, on Bosses Lily pystynyt kovaankin avaukseen. Koitan päästä keulaan ja katsoa, kuinka pitkään voisimme siellä pysyä. Muutkin varmaan koittavat, mutta olen optimisti tänään. Lilyllä on nyt sopivasti startteja alla, ja uskon että se tänään voisi olla aika lailla sellainen, kuin se hyvänä ollessaan on. Mitään ihmeempiä varustemutoksia ei tule."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

