Vermo vastaa Finlandia-kritiikkiin
Voiko yleisö saapua vapaaasti paikalle Vermoon esimerkiksi derbyviikonloppuna? Tällä viikolla voi, mutta syksyn jatkoon liittyy epävarmuutta tartuntalukujen käännyttyä taas nousuun. Kuva: Anu LeppänenVierasblogissa kritisoitiin Finlandia-ajon hintatasoa ja lapsille suunnattuja palveluita. Ravinetti julkaisee Vermon toimitusjohtajan vastineen kirjoitukselle.
Vermon toimitusjohtaja Pia Blom-Johansson kommentoi aiempaa blogikirjoitusta seuraavasti:
"Tämän vuoden Finlandia oli monin tavoin onnistunut tapahtuma, josta tuli paljon kiitosta yleisöltä. Parista viime vuodesta poiketen, se oli aidosti kansainvälinen, hevosia oli Ranskasta, Italiasta, Ruotsista ja jopa yksi Sveitsistäkin. Parannettavaakin varmasti oli ja tapahtumaa pyritäänkin kehittämään tulevina vuosina. Suuren kansainvälisen tapahtuman järjestäminen maksaa ja yhteistyökumppanituottojen lisäksi tuloja pitää saada myös pääsylipputuloista. Finlandian pääsylippujen hintoja ei ole nostettu vuosiin. Nyt peruslipun hintaa nostettiin ennakkomyynnissä maltillisesti 2,50 € (+ Lippu.fi:n palvelumaksu 2,50 €). Lipun hinta oli aiemmin 15 €, nyt 20 € ennakkomyynnissä. On tätä päivää, että suurien tapahtumien lipunmyynti hoidetaan ulkoisen lipunmyyntivälittäjän kautta, ennakkoon.
Pahoitteluni, jos lapsenne eivät viihtyneet tänä vuonna Finlandiassa. Lapsia oli kyllä ajateltu suunnittelussa, mutta täytyy kyllä myöntää, että lastenohjelma ei ehkä ollut suunnattu tarpeeksi pojille. Tänä vuonna lastenohjelman toteutti Vermon Ravikoulu, joka keskittyi nimenomaan hevosiin liittyvän ohjelman tarjoamiseen. Lasten alueella oli poniajelua, poniratsastustalutusta, kepparirata (ja leikkimieliset kepparikilpailut) sekä lasten teltta, missä askarreltiin hevosaiheisia tavaroita. Vermon Ravikoulun työntekijät olivat panostaneet alueen suunniteluun ja toteuttaneet sen yhdessä innostuneiden nuorten kanssa. Tästä on tullut paljon myös positiivista palautetta.
Radan keskelle tuodun näyttötaulun oli tarkoitus näkyä myös lasten alueelle. Mutta koska rekka, jonka päällä näyttötaulu oli, upposi pehmeään maahan, jouduttiin sen paikkaa vähän muuttamaan, jolloin näyttötaulu ei kunnolla näkynyt enää lasten alueelle.
Otamme tietenkin mielellämme palautetta vastaan jatkossakin, koska sitä kautta voimme kehittää tapahtumia ja koko Vermoa."
Pia Blom-Johansson
Vermon toimitusjohtaja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


