
Reissunainen Topmar muovailee kuningatarkilvan kuvioita
Topmar ja Vieskerin Virva voivat kuukauden päästä olla samalla maalipaalulla taistelemassa Vermon kuningatarkilpailun kärkisijoista. Kuva: Kuvat: Ville ToivonenVERMO. Lapin tamma Topmar yllätti monet Suur-Hollola-päivänä voittamalla muun muassa ravikuningatar Saaga S:n. Etelän kiertue jatkui Vermoon, missä Topmar jatkoi siitä mihin oli pyhänä jäänyt. Mukana jutun lopussa on Mika Forssin mietteet videolla.
Heinäkuun Vermon pitkän matkan eli 3100 metrin A.V. Marttilan Tammasarjalla on ollut usein iso vaikutus kuningatarkilvan lopullisia rankingeja rustatessa, ja keskiviikon lähtö nosti entisestään ainakin Topmarin osakkeita. Jokimaalla Rovaniemen tammaa, Kajulan perheen silmäterää, ajoi Jarmo Saarela, Vermossa Ari Moilanen.
"Oikein mukava tuttavuus, mutta en osaa yhtään sanoa kuningatarkilvan ohjastajakuvioista", pohti Moilanen.
Kisan alku oli yllätyksellinen, sillä lähdön suosikki Vieskerin Virva pakitti numerolla kolme hännille jäätyään kiertämään kolmatta rataa ja takarivistä ysinumerolla startannut kakkossuosikki Topmar taas pääsi keulaan 600 metrin kohdalla. Asetelma piti, vaikka suosikki tulikin lopussa lähelle keulahevosta. Mika Forssin ohjastama Vieskerin Virva oli tosi vahva juoksun kulun huomioon ottaen vaikka pääsikin etenemään kolmannella radalla pitkään Suvi Kevättömän vetoavulla. Pörnä Tyttö sai loppusuoran alussa tilaa johtavan takaa ja näytti uhkaavalta hetken ajan, mutta Hannu Torvinen sai loputa varmistella kolmosrahoja, kun ruuti ei kuitenkaan riittänyt haastamaan suosikkeja tosissaan.
"Topmar ei alleajossa tai pruuvissa tuntunut vielä oikein miltään, mutta tosi kovan juoksun se teki", Moilanen ihasteli.
"Kommentit olivat, ettei se mene yhtä hyvin toisten takana kuin vapaalta radalta. Se homma ratkesi sitten takarivistä huolimatta muitta mutkitta - siinä oli enemmän tuuria taitoa. Vahva tamma, joka on pannut viikossa kuningatarkilvan kuvioita uusiksi. Tamman taustavoimat suunnistivat nyt lähdön jälkeen pohjoiseen, ja kotona he taitavat olla vasta aamulla."
Lähtöpaikat ratkaisevat nykyään niin lyhyillä kuin pitkilläkin matkoilla. Se nähtiin Vermon Teräsmiesliigassakin, kun numerolla yksi startannut Precocius Pal johti Teemu Keskitalon luotsaamana alusta loppuun. Tiukinta oli viimeisellä metrillä, kun Janne Korpi kiritti Arctic Masculinon aivan tuntumaan, mutta ei ohi saakka keulahevosesta.
Lovetown kiri illan loppupäässä reipasvauhtisen täyden matkan kisan ykköseksi ja toi Antti Teivaiselle Vermon tuplan. Mika Pellisen valmennettava kiri ykköseksi loppusuoran puolivälissä ja kesti kärjessä, vaikka uhkaajat lähestyivät sekä sisä- että ulkokautta. Viking Bagger pääsi pujottelemaan sisäradalle ja Leemark's Casimir tuli ulkoa lähelle voittajaa. Pitkältä tauolta palannut Laura Vixi puolestaan jäi näiden väliin ja voittajan taakse pussiin voimissaan.
"Juoksu meni kyllä ihan nappiin", Teivainenkin tunnusti.
Lovetown kiri kärkeen kovalla täyden matkan tuloksella 13,7 ja toi Antti Teivaiselle illan toisen tolpan. Kuva: Ville ToivonenIllan päätteeksi mainiosti menestyvän Krista Skutnabbin ja kumppaninsa Ari Vianderin tallin iso lupaus Creation Primero jatkoi tappiotonta menoaan Mika Forssin ohjastuksessa - valjakko oli yhdessä kolmatta kertaa. Kaikkiaan Creation Primerolla on viisi starttia ja neljä ykköstä. Kolmevuotias ori hallitsi mielin määrin, ja täyden matkan tuloksessa 15,0 näytti jäävän roppakaupalla varastoonkin. Voit kuunnella oheisesta videosta, mitä mieltä kuski oli ajokistaan.
"Vianderilla oli suunnitelma, että katsotaan oriille lähtöä Ruotsin puolelta, ja luulen että se olisikin sarjoihinsa aika haka sielläkin", Forss mainitsi vielä.
https://www.youtube.com/watch?v=kyaQd0H8_hs
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


