Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Dundee As Käpylä GP:n arvoituksellinen suosikki

    Vermon Toto75-kierros huipentuu perinteiseen Käpylä GP:hen. Sen suosikki on italialaisen huippuvalmentaja Alessandro Gocciadoron tallista tuleva Dundee As.
    Dundee As on kilpaillut Suomessa viimeksi vajaat puolitoista vuotta sitten. Silloin ohjissa oli valmentaja Alessandro Gocciadoro, lauantaina rattailla on Santtu Raitala.
    Dundee As on kilpaillut Suomessa viimeksi vajaat puolitoista vuotta sitten. Silloin ohjissa oli valmentaja Alessandro Gocciadoro, lauantaina rattailla on Santtu Raitala. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Nyt Santtu Raitalan rattailleen saava Dundee As ei ole tällä kaudella yltänyt voittoihin, mutta se on kilpaillut Ruotsissa kivikovissa lähdöissä. Dundee As on kulkenut täyttä matkaa 10-vauhtia ja 11-vauhtia keskipitkiä matkoja.

    Nyt vastus on sopivampi ja paluu voittokantaan voi hyvin toteutua.

    Kierroksen käynnistävä nuorten sarja olisi huippukuntoiselle Endurance Boylle varsin helppo lähtö voitettavaksi. Vire on kuitenkin arvoitus ja kaksi kuntonsa osoittanutta hevosta nostetaan mukaan systeemiin.

    Juha Utalan Bella Vanity on kilpaillut laadukkaissa lähdöissä ja osoittanut niissä huippuvirettä. Viki Lee pystyy ravia lähtiessään haastamaan kovat takamatkalaiset.

    Seloistotähti epäonnistui tiistaina Turussa. Keulassa juossut ori laukkasi voittokamppailusta vähän ennen maalia.

    Edellisessä juoksussaan Vermossa hevonen laukkasi lähtöön, mutta kulki sen jälkeen lähes valiovauhtia loppumatkan. Vastus on sopiva ja voitto on ulottuvilla.

    Double Strike on kolmannen kohteen todennäköisin voittaja. Hirmuiseen kuntoon noussut ruuna on voittanut viidestä viime kilpailustaan neljä. Viimeksi se runttasi ykköseksi johtavan rinnalta.

    Sisäpuolella on nopeita avaajia, joten juoksu voi mennä haastavaksi. Ainakin Extrema ja Suomessa debytoiva Coolman Evo kuuluvat kupongille.

    Monipuolinen lahjakkuus E.L.Maestro on koko kierroksen todennäköisin voittaja. Hevonen on voittanut lähtöjä kaikilta juoksupaikoilta ja viimeksi se voitti vakuuttavasti laukasta huolimatta.

    Viidennen kohteen idea on Amanda Evo. Kaviopaiseen aiheuttaman tauon jälkeen tamma on kilpaillut kahdesti ja ollut molemmissa kilpailuissa ylivoimainen.

    Killerillä Amanda Evo karkasi muilta 13-vauhtisella lopetuksella. Kouvolassa se kirmasi omasta halustaan viimeiset 500 metriä 10-kyytiä. Tamman olemus on ollut tauon jälkeen upea ja voittokulku jatkunee Vermossakin.

    Kinderi laukkasi viimeksi voltista, mutta osoitti kuntonsa Porin kilpailussa. Siellä Jukka Torvisen ajokki veti keulassa ensimmäisen mailin tasaista 24-vauhtia ja kamppaili kolmanneksi. Vermossa on paikka johtaa lähtöä ensi metreistä alkaen.

    Morison ja Elan kuuluvat myös kaikille lapuille.

    Dundee As on Käpylä GP:n seuratuin hevonen. Omalla tasolla kilpaillessaan sen kuuluisi voittaa päätöskohde.

    Muista takamatkalaisista voittovireen löytäneet Callela Ikaros ja Love Keeper kiinnostavat eniten.

    Paalun Jollywood, Global Education ja viimeksi vaille kiriväyliä jäänyt Steady And Quick pyrkivät pakoon kovilta takamatkalaisilta.

    Viikon varma – T75-4: 6 E.L.Maestro

    Vakuuttavia esityksiä läpi kauden.

    Viikon väistö – Toto75-2: 6 Even Ekstaasi

    Volttilähtö ja pikamatka eivät suosi epävarmaa ruunaa.

    Viikon idea – Toto75-1: 7 Bella Vanity

    Viimeksi jäi voimia varastoon. Pitkä matka suosii.

    Toto75-vihje

    Lähtö 1: 7,6,2 (4,3)

    Lähtö 2: 8 Seloistotähti (4,2)

    Lähtö 3: 4,3,2,5,6,7 (10,1)

    Lähtö 4: 6 E.L.Maestro (9,7)

    Lähtö 5: 2 Amanda Evo (1,3)

    Lähtö 6: 4,2,3,6,9 (1,7)

    Lähtö 7: 9,12,2,3,4,14 (6,11)

    540 riviä x 0,05e = 27,00e