Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Snowdon ei ollut bluffi

    Tältä näytti kesällä 2017: Snowdon kiri voimalla ykköseksi Vermossa Antti Teivaisen ohjastuksessa ja Maria Penttisen valmennuksessa.
    Tältä näytti kesällä 2017: Snowdon kiri voimalla ykköseksi Vermossa Antti Teivaisen ohjastuksessa ja Maria Penttisen valmennuksessa. Kuva: Anu Leppänen

    VERMO. Siitä onko Walesissa vuoria vai mäkiä, on tehty elokuvakin. Snowdon on Iso-Britanniassa sijaitsevan Walesin korkein, noin 1,1 kilometriä korkea vuori. Sen lisäksi se on erittäin lupaava nelivuotias Suomessa syntynyt ravuri, joka loisti keskiviikkoiltana. Jutun lopussa videohaastattelu mm. Mika Forssin mielenkiintoisesta loppuviikosta.

    Ori Snowdon on tehnyt vahvan nousun viimeisen puolentoista kuukauden aikana turkulaisen  Maria Penttisen valmennuksessa. Sen kolme juoksua uusista käsistä ovat johtaneet kahteen voittoon ja kakkoseen. Se oli aiemmissa talleissaankin todella kyvykäs, mutta ori on ollut myös epävarma. Vermossakin lähtö oli ohjastaja  Antti Teivaisen mukaan kriittinen hetki, mutta ainakin sen jälkeen Snowdon saa esityksestään täyden kympin. Se rutisti T65-pelin suuren suosikin  Creation Primeron ohi loppusuoralla, eikä nappijuoksun näiden takana saaneella  Elbert Schermerilläkään ollut asiaa ohi. Marginaalit olivat toki pieniä, mutta Snowdonin esitys hänniltä johtavan rinnalle kiertäneenä kovalla ajalla 14,1/2100 metriä oli joka tapauksessa upea.

    "Saimme oriin hienossa kunnossa  Marko Heikarin tallista", voittajan valmentaja Maria Penttinen kehui.

    "Pieniä asioita on tehty. Snowden on ollut nyt yötäpäivää ulkona ja sen paikkoja on hoidettu vähän. Ajattelinkin että se parantaa saatuaan startin alle, mutta näin vahva esitys oli pieni yllätys, sillä lähtö oli tosi kovatasoinen."

    Tämä raviurheilu on mitä suurimmassa määrin välineurheilua, ja pitä olla iloinen että on saanut näin lahjakkaan hevosen harrastaakseen.

    Snowdenin menestystarina on valmentajalle mieluisaa siksikin, että hänen hevosharrastuksensa on lähtenyt oriin kasvattajan  Päivi Lumivirran ja omistajan  Antero Lumivirran talleilta tyttöiässä.

    "Derby on jollain lailla on haaveissa. Voi olla että asia tulee liian äkkiä, hevosen ehdoilla mennään."

    Vermossa nähtiin iso liuta kovia esityksiä, kuin esimakuna reilun kahden viikon päästä Vermossa ajettaville Kuninkuusraveille. Ja kunkkarithan näkyvät jo Vermon ilmeessä voimakkaasti. paikkoja laitetaan kuntoon kiihtyvällä vauhdilla.

    Yksi kovimmista oli Saarijärveltä Vermoon saapuneen  Kimmo Aholan suojatin  Reverend Dredin esitys kuolemanpaikalta. Alle 5800 euron 2100 metrin ryhmässä paineltiin alusta saakka lujaa.  Rosegirl sai painella ensimmäisen puolikkaan 11-tahtia ja kierroksenkin 13,5 pitääkseen keulan Ruotsissa syntynyttä nelivuotiasta Reverend Drediä vastaan. Oriin kasvattaja on  Daniel Redénin supertallin omistaja  Bengt Ågerup yhtiönsä Brixton Medicalin kautta.

    Loppukaarteessa Rosegirl pystyi tekemään valmentajansa  Mika Taittosen kannustamana pienen hajuraon, mutta loppusuoralla Reverend Dred sanoi painavan viimeisen sanansa.

    "Reverend Dred oli ehkä turhankin pirteä siinä rinnalla", Kimmo Ahola kommentoi.

    "Loppukurvi oli odotettu, sillä kaarteissa oriilla on hieman vaikeaa, mutta kun tultiin suoralle, se tuntui edelleen hyvältä, ja minulla oli luottavainen olo."

    Kimmo Aholalla riittää kiirettä, kun hän on Jokimaalla illalla kolmen hevosensa kanssa.
    Kimmo Aholalla riittää kiirettä, kun hän on Jokimaalla illalla kolmen hevosensa kanssa. Kuva: Anu Leppänen

    Illan päätöslähdössä  Tapio Mäki-Tulokkaan tallista tänä vuonna kilpaillut  Inspis Arioso näytti huippukunnon löytyneen. Ensimmäistä kertaa  Mika Forssin ohjastamana ruuna pyyhkäisi 2100 metriä kilometriaikaan 13,8. Ylivoimavoitosta ei olisi uskonut että kyseessä on kauden avausvoitto.

    Inspis Arioson kauden avaustolppan toteamiseen ei tarvittu suurennuslasia.
    Inspis Arioson kauden avaustolppan toteamiseen ei tarvittu suurennuslasia. Kuva: Anu Leppänen

    Ja mahtava oli  Black Dunnock keulavoitossaan ajalla 11,8, joka sisälsi 09-tahtisen avauspuolikkaan johtavan rinnalla. Samoin upea oli  Pekka Korven ajama Teräsmiesliigan ylivoimainen voittaja  Arctic Ile. Ori pääsi alussa keulaan, Korpi ajoi päättäväisesti siltä paikalta, vaikka 65-pelin suurin suosikki  William Birdland eteni rinnalle, ja ratkaisu oli oikea: Ile - nimetty edesmenneen ravitoimittajasuuruuden  Ilkka Salokankaan mukaan - lopetti päätöspuolikkaan 10,0.

    Black Dunnock/Ari Moilanen.
    Black Dunnock/Ari Moilanen. Kuva: Anu Leppänen
    Arctic Ile/Pekka Korpi.
    Arctic Ile/Pekka Korpi. Kuva: Anu Leppänen

    Komeaa loppusuoran menoa nähtiin myös suomenhevosten kakkossarjassa, kun suosikki  A.T. Veeti ja kakkossuosikki  Joriini jättivät loppusuoralla pääjoukon kuin seisomaan. Viimeiset 500 metriä olivatkin 20,5, ja Veeti vastasi upeasti turvanmitalla maaliin saakka.

    Illan aloittaneet kolmevuotias  Run For Royalty ja nelivuotias  Batt Match ovat myös nimiä, jotka kannattaa painaa mielleen. Ne voittivat kumpainenkin täyden matkan 16-ajalla kuolemanpaikalta. Kautta linjan siis erityisen urheilullinen keskiviikkoilta Vermossa - suosittelen!

    Run For Royalty, 3, rattaillaan Hannu Torvinen.
    Run For Royalty, 3, rattaillaan Hannu Torvinen. Kuva: Anu Leppänen
    Batt Match toi omistajalleen Kari Rosimolle ylivoimavoiton.
    Batt Match toi omistajalleen Kari Rosimolle ylivoimavoiton. Kuva: Anu Leppänen

    https://www.youtube.com/watch?v=H4TKS7yrGNE