Mutkikas ja pitkä tie eläinlääkäriksi – Taija Saloniemi ponnisteli vuosia päästäkseen opiskelemaan lapsuuden haaveammattiin

Taija Saloniemi ratsasti nuoruudessaan kilpaa ja haaveilee tekevänsä samaa vielä joskus Taikautu-hevosella. Hän kaavailee hevosesta myös siitostammaa. Takana kurkistaa Usvapellon Keiju, joka on väritään suomenhevoseksi harvinainen kimo. Kuva: Carolina Husu

Kuusankosken kaupungissa asuneen Taija Saloniemen kipinä eläinlääkärin ammattiin syttyi, kun hän vietti kesiään ja viikonloppujaan sukulaisen maatilalla Savossa. Tilalla oli hevonen ja yksi poni, jonka kouluttamisesta nuori nainen sai koukuttavan haasteen itselleen.

Ylioppilaaksi päästyään Saloniemi päätyi Ypäjälle opiskelemaan hevostenhoitajaksi ja sitten ratsastuksenopettajaksi. Ypäjältä hän sai alan töitä ja sieltä löytyi myös aviomies Jussi Saloniemi, joka opiskeli kengityssepäksi.

Jussilla oli maatila Nummella. ”En tiennyt, missä se on”, Taija Saloniemi muistelee.

Myöhemmin Taija muutti Nummelle. Vähitellen työmatka Ypäjälle alkoi tuntua liian pitkältä ja mieleen nousi lapsuudenhaave: olisiko vielä mahdollista opiskella eläinlääkäriksi.

Lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset. Lukiossa Saloniemi oli opiskellut vain lyhyen matematiikan eikä fysiikkaa ollenkaan. Alkoi ankara pänttäys Lohjan aikuislukiossa.

Ovet eläinlääketieteelliseen avautuivat kuudennella kerralla. Pääsykoe ei silloinkaan mennyt Saloniemen mielestä kovin hyvin. ”En tarkistanut yliopiston sivuilta, miten minulle oli käynyt.”

Yliopistosta tuli kuitenkin paksu kirje. Epäusko valtasi mielen. ”Näytin miehelle kirjettä, onko tämä totta”, Saloniemi muistelee.

Saloniemellä oli jo lapsi ja hän odotti toista. Opintojen aloittaminen lykkääntyi kahdella vuodella. ”Mietin, olenko kahden lapsen äitinä outo lintu yliopistolla.” Pelko oli turha, opinnot aloitti muutama muukin äiti. Meistä tuli ’tätiryhmä’, jonka jäsenistä osa pitää edelleen yhteyttä. Vertaistukea oli tarjolla.”

Ensimmäisen vuoden perusopintojen jälkeen Saloniemi odotti kolmatta lasta ja päätti viettää välivuoden. Välivuosi venähti viiden vuoden mittaiseksi, kun lapsia tuli lisää.

Tauon jälkeen opinnot jatkuivat. Onneksi niitä pystyi suorittamaan kotoa käsin. Eläinlääketieteellinen sijaitsee Viikissä Helsingissä, järkevän ajomatkan päässä kotoa. Myös Pieneläinsairaala ja Hevossairaala toimivat Viikissä.

Maatilaharjoittelut navetassa ja sikalassa Saloniemi suoritti Vihdissä. Tuotantoeläinten kanssa harjoiteltiin Saaren eläinklinikalla Mäntsälässä ja teurastamojakson Saloniemi suoritti Forssassa.

Eläinlääketieteellisen ovet avautuivat Taija Saloniemelle kuudennella kerralla. Kuva: Carolina Husu

Viime keväänä Saloniemi oli edennyt opinnoissa vaiheeseen, jossa hänellä oli oikeus toimia eläinlääkärinä. Takana oli kandin tutkinto ja 5. opintovuoden harjoittelut. Saloniemi pääsi töihin lähelle, Lohjan kaupungineläinlääkärin sijaiseksi.

Kesä oli tavallista jännittävämpi. Sen lisäksi, että Saloniemi oli ensimmäistä kertaa eläinlääkärinä, häntä kuvattiin Ylen Kandit-sarjaan. Se esitettiin tänä kesänä.

Ohjelmaan osallistujat valitaan hakijoiden joukosta. Saloniemi laittoi hakemuksen kurssitoverin kannustuksesta, vaikka ajatus yli nelikymppisestä kandista tuntui aluksi vitsiltä.

Toisin kuitenkin kävi. Juuri erilaisuus olikin syy, miksi Saloniemi haluttiin mukaan.

”Ensin kuvaus jännitti ja pelotti, mutta siihen tottui nopeasti.”

Sattumuksia osui luonnollisesti matkan varrelle. ”Ehkä eniten jännitti, kun piti lastoittaa kahden ortopedin (tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin erikoistuneen) kissan jalka”, Saloniemi muistelee. ”Lasta tyydytti omistajia, ja totesimme, että eläin- ja ihmislääketieteessä on eroja.”

Katsojille on ehkä parhaiten jäänyt mieleen käärmeen hoito. ”Käärmeen pitely ja sen hampaiden tutkiminen vähensivät omia käärmepelkojani.”

Hankalinta oli eläinten leikkaaminen yksin. Ei ole apukäsiä ojentamassa tavaroita tai desinfioimassa välineitä.

Ensimmäisenä eläinlääkärikesänä joutuu monta kertaa tekemään asioita, joita ei ole koskaan ennen tehnyt. Kiire oli ajoittain kova.

Saloniemen piti päivystää joka neljäs viikonloppu ja yhtenä iltana viikossa. ”Pisin yhtäjaksoinen työputki kesti 104 tuntia. Ylen kuvaajien piti lopettaa, kun työpäivän tunnit tulivat täyteen, mutta minä vain jatkoin. Se vähän huvitti.”

Välillä on hankalia tilanteita, kun eläinlääkäriä tarvitaan yhtä aikaa monessa paikassa. Ohje on, että tuotantoeläimet hoidetaan ennen lemmikkejä. ”Potilaiden laittaminen kiireellisyysjärjestykseen on kuitenkin raskasta.”

Tänä kesänä Saloniemi on jälleen sijaistanut kaupungineläinlääkäriä. Nyt hän työskentelee pieneläinklinikalla äitiysloman sijaisena.

Mikä sitten olisi toivetyö? "Eniten tykkään hoitaa isoja eläimiä”, Saloniemi sanoo.

Eläinlääkäreistä on pulaa. Haastattelun aikanakin tuli yksi tekstiviesti, jossa tarjottiin työpaikkaa. Vastaavia tiedusteluja on tullut valmistumisen jälkeen useita, Saloniemi kertoo.

Lapinlehmät Talvi ja Seita ovat kesän aikana syöneet metsälaitumen avaraksi. Ne tulevat aika vähällä toimeen eikä niille ole asetettu isoja tuotosvaatimuksia, Taija Saloniemi kertoo. Kuva: Carolina Husu

Saloniemien 200 hehtaarin luomumaatilan pellot hoitaa aviomies.

Teijan valtakuntaa ovat kolme suomenhevosta ja poni. Yksi suomenhevosista on suhteellisen harvinaisen värinen kimo. Hevosilla ratsastetaan ja ajetaan harrastusmielessä.

Saloniemi suhtautuu intohimoisesti suomenhevosiin ja pyrkii säilyttämään rodun perinnöllistä moninaisuutta. Hepalle heila -sivusto on ahkerassa käytössä, kun hän hakee tammoille sopivia oriita.

Tavoitteena on se, että sukusiitosaste olisi alle 6 prosenttia. 2–3 prosenttiin pääsee, mutta kanta on sen verran pieni, ettei siitä juuri alemmas.

Rakkaus kotoisiin eläinrotuihin nousi esiin myös, kun Taija pari vuotta sitten hankki miehelleen isänpäiväksi kaksi vielä syntymätöntä lapinlehmän vasikkaa. Nyt molemmat ovat tiineitä ja niiden odotetaan poikivan helmikuussa. Ne ovat vaatimattomia ja viihtyneet hyvin metsälaitumella.

Sopivan sonnin löytäminen lapinlehmille oli vielä vaikeampaa kuin oriin etsiminen suomenhevosille. ”Lapinlehmä on harvinaisempi kuin jättiläispanda”, Saloniemi huomauttaa.

Tuotosodotukset ovat vaatimattomat. ”Jospa ternimaitoa vähän saataisiin.”

Lapset nauttivat kesäloman viimeisestä päivästä täysin siemauksin. Äiti oli luvannut viedä lapset syömään sen kunniaksi. Kuva: Carolina Husu

Miten sitten viiden lapsen äidin onnistuu tekemään tämä kaikki? ”Opiskeluaikana tein niin, että lähdin Helsinkiin opiskelemaan ja olin siellä koko päivän. Kotona en opiskellut.”

Kotona auttoi lastenhoitaja.

Nyt lapset ovat sen verran isoja, että lastenhoitajaa ei enää tarvita.

”Vanhimman lapsen palkkasin lounaiden valmistajaksi kesän ajaksi. Isommat lapset katsovat pienimpien perään.”

”Isovanhemmat auttavat ja välillä minun äitini hakee osan lapsista kylään luokseen.”

Uupumusta Saloniemi ei ole kokenut, mutta väsynyt hän on ollut päivystysten jälkeen. Usein päivystyksessä voi torkahtaa hetkeksi, mutta puhelimen pärinä voi herättää hetkenä minä hyvänsä.

Lue lisää:

Eläinlääkäreille oma vertaistukipuhelin – työn kuormittavuus lisääntynyt huomattavasti

Lemmikkibuumia varjostaa pula eläinlääkäreistä: Päivystyksessä odotusajat paikoin venyneet, alan vaativuus vaikeuttaa rekrytointeja – "Jos olosuhteissa on vikaa, ei lisäkouluttaminen auta"

Eläinlääkärikandit kohtaavat työn kuormittavuuden jo ensimmäisenä itsenäisenä eläinlääkärikesänä – se lienee vain pintaraapaisu ammatin jaksamisongelmista