Kuka opettaa nykylapset aitoihin kohtaamisiin?
Joulun kantissa mieli harhailee edellisiin sukupolviin, ihmisiin, jotka eivät enää ole lähellämme. Eräässä asiassa he olivat etuoikeutettuja nykyajan lapsiin ja nuoriin verrattuna, Kati Susi kirjoittaa kolumnissaan.
Kiireetön kohtaaminen ilahduttaa ympäri vuoden. Kuvituskuvan yksilöiden kohtaamiset ovat tiheitä ja aitoja. Kuva: Kati SusiTallinpitäjäkollegalla, pitkän uransa aikana tuhansia lapsia, nuoria ja aikuisia hevosen ja ratsastuksen maailmaan ohjanneella, oli eräänä päivänä vähintäänkin tummanharmaan sävyinen ääniraita. Ratsastuksenopettajana häntä vaivasi se, että joillakin tallilla käyvillä lapsilla ja nuorilla ei hevonen enää tunnu olevan pääasiallinen kiinnostuksen kohde.
Tullaan kyydillä tallin oven eteen, sutaistaan hevosta pari kertaa harjalla tai laitetaan vanhempi se tekemään. Ratsastuksen lomasta patistetaan äitiä ottamaan videota ja tunnin jälkeen kiirehditään pois.
Joka välissä on puhelin kädessä. Onko kavereille tapahtumassa juuri nyt jotain kiinnostavampaa? Tässäpä kuva minusta ja päivän hevosesta.
Pusi pusi heppa – mutta vain somessa.
Jos kukaan muu ei opeta kohtaamista, hevonen tekee sen.
Se etuoikeus aitoihin kohtaamisiin on vähentynyt, kun aika kuluu puhelimella. Hevosharrastuksessa tärkein sisältö on kuitenkin kohtaaminen. Se on molemminpuolinen tapahtuma, jossa pelkästään ihminen ei kohtaa hevosta, vaan myös se toinen tunteva osapuoli, hevonen, kohtaa ihmisen.
Aito, hetkessä läsnä oleva kohtaaminen, toisen kuuntelu ja fiilisten tunnustelu on arvokasta molemmille osapuolille. Siitä jää lämmin olo ja parhaimmillaan hevosen läheisyys on monille korjaava ja voimaannuttava elämys.
Tämän päivän maailmassa livekohtaamista pitää jo oikein harjoitella. Talliympäristö hevosineen on siihen yksi parhaista paikoista.
Jos kukaan muu ei opeta kohtaamista, hevonen tekee sen.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja pälkäneläisen hevostilan emäntäArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
Siirry pääsisältöönSiirry hakuunSiirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
