
Ilmajoella on hevosten ja ihmisten yhteinen HopLop – tehtäväradalla ratsukko pääsee ratkaisemaan kaikenlaisia haasteita
Polskuttelua, kiipeilyä, siltoja, esteitä ja portteja kahden hehtaarin alueella – siitä on hevosten ja ratsastajien leikkipuisto tehty.
Kahden hehtaarin tehtäväradalla pääsee myös harjoittelemaan veteen menoa. Kuvassa Terhi Lehtinen kahlaa torinhevosruunan kanssa ”Canyonin kapeikossa”. Kuva: Terhi Lehtisen ja Tero Ketolan arkistoMuutama vuosi sitten hevostilalliset Terhi Lehtinen ja Tero Ketola saivat idean. Tilan suuntaus on lännenratsastus, ja Youtuben uumenista löytyi paljon videoita Amerikan mantereen trail- eli tehtäväradoista. Sellainen haluttiin myös omalle tilalle, joten kahden hehtaarin puuhamaan rakentaminen aloitettiin.
”Trail-rata valmistui lokakuussa 2019 ja silloin pidettiin radan avajaiset. Tutustumispäiviä on sittemmin tarjoiltu myös useasti”, kertoo tilan hevostoiminnasta päävastuun kantava Terhi Lehtinen.
Hän kertoo, että radan suunnitteluun saatiin vinkkejä myös kotimaasta Hepokalan Kaj Torpilta. Maanrakennusalalla työskentelevä tilan isäntä Tero Ketola hoiti radanrakennuksen käytännön työt.
”Terolla on silmää ja osaamista tehdä radan ja ympäristön muokkaukset. Vuosittain rataa parannellaan, muokataan tai suunnitellaan uusia esteitä ja tehtäviä sekä välillä alueitakin”, Lehtinen kertoo.
Hän kertoo, että radasta tehtiin kerralla laaja.
”Täällä on tilaa, ja niinpä houkutus lähteä toteuttamaan tällaista hanketta oli suuri.”
Tero Ketola harjoittelee trail-radan tehtäviä vuotiaan mustangivarsa Hoppulin kanssa. Kuva: Terhi Lehtisen ja Tero Ketolan arkistoRata on Lehtisen mukaan osoittautunut ratsukoiden yhteistyötä kehittäväksi ja kivaksi treeniradaksi erilaisine esteineen ja tehtävineen. Käyttäjiä kertamaksulla vuokrattavalle radalle on löytynyt sekä läheltä että kaukaakin.
”Paljon harrastajia on tullut edempää ja he ovat myös yöpyneet ranchilla. Yhdistyksiä on myös käynyt. Toivon, että myös ratsastusseurat hyödyntäisivät rataa.”
Tulevaisuuden suunnitelmissa on kilpailujen järjestäminen ja tapahtumien lisääminen radalla.
”Täällä pystyy hyvin järjestämään maastotaitokisojakin.”
Pariskunnasta molemmat käyvät tilan ulkopuolella töissä, mutta palvelujen kehittämiseen käytetään paljon aikaa. Lehtisen ja Ketolan ranchin toiminta koostuu tallipaikkojen vuokraamisesta, lännenratsastuksen ja maastakäsittelyn ohjaamisesta sekä koulutusavun antamisesta esimerkiksi lajin vaihtajalle. Tilalla on majoitustilat kursseja sekä leirejä varten. Erikoisuutena on muutamana kesänä ollut tarjolla karjanpaimennuksen harjoittelua hevosella.
”Paimennuksessa käytetty karja on hyvän naapurimme lainaamia nautoja. Ne laiduntavat lähilaitumella ja me olemme totuttaneet hevosia karjaan ja tehneet erilaisia harjoituksia niiden kanssa. Karjan käsittely ja tilanteet pidetään mahdollisimman rauhallisina ja maltillisina”, Terhi Lehtinen kertoo.
Ranchilla pääsee tutustumaan myös ratsastusjousiammuntaan tai treenaamaan lajia oman hevosen kanssa. Lehtinen toteaa, että trail-radalla treenaaminen sopii mille tahansa hevoselle rodusta ja pääharrastuslajista riippumatta.
”Toisinaan radalla tehdään vauhtilajeja, ammuskellaan ilma-aseella tai heitetään lassoa. Mahdollisuuksia sekä radalla että tilalla on paljon.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









